TIETOTEKNIIKKAA

Välillä tuntuu, että kaikki asiat pitää hoitaa netissä. Elämä on mennyt sinne. Eikä se aina helpota hommia - päinvastoin. Miehelläni on huoltokorjaamoyritys, jossa laskutetaan saksalaista yritystä. Yrityksellä on Suomen osasto (Finland Oy), mutta yhtäkkiä iso saksalainen sanoi yrittäjille arvonlisäverolainsäädännön muututtua, että laskut Saksaan ja ilman veroa. Kyllä minä surffasin verosivuja, kun etsin tietoa asiasta. Saattoiko näin olla. No, kyllä se vain oli. Mieheni yritys tekee palvelua, josta aiemmin tilitettiin vero normaalisti, nyt ei tilitetäkään vaan laskutetaan saksalaista ilman veroa ja se sitten maksaa veronsa kai Saksassa - tiedä häntä. Verotilien myötä kaikki muuttui. Verottaja markkinoi netin kautta tehtäviin ilmoituksiin Katso-tunnisteita, mutta meilläpä se ei onnistu, sillä niin vanhanaikaisia olemme, että meillä perheessä on yhteinen käyttötili - ja nimenomaan tämän tilin tunnisteita tarvittaisiin verottajan Katso-tunnisteen luomiseen. Tätä Katso-palvelua taas tarvitsisin voidakseni ilmoittaa verottajalle saksalaiselle lähetettyjen laskujen arvon. Paperista ei enää hyväksytä ja jos hyväksytään, niin se pitää anoa jostain Etelä-Suomen virastosta hyvin perusteluin. Tässähän käy kuten pankkien toiminnassa, kohta asiakas hoitaa oman verotuksensa itse - mitä niitä enää virkailijoita palkkaamaan.

Reilu viikko sitten sain postissa tilaamani sähköisten kirjojen lukulaitteen. Latasin siihen meille tulleita käsikirjoituksia ja ihan huvin vuoksi netistä imuroimani ilmaisen e-kirjan kokeillakseni miltä tuntuu lukea myös jo valmista kirjaa. Totesin aika pian, että minusta ei koskaan tule e-kirjojen kuluttajaa. Työkaluna se käy juuri siihen tehtävään, johon sen hankin, mutta en ota mokomaa peliä mukaan lomalle enkä lue siitä romaaneja, sillä lukunautintoa se ei anna samaan tapaan kuin paperinen kirja.
Doc-tiedostot ovat aika hauskoja ainakin tässä koneessa, sillä se katkoo sanat mistä sattuu. Erään rtf-tiedostona tulleen käsikirjoituksen ä- ja ö-kirjainten merkit se on korvannut kummallisella merkillä ja sen tekstin lukemiseen tarvitaan joko hirveää intoa tai huumorintajua, jos haluaa sen lukea lukulaitteelta.
Näitä laitteita on monen kokoisia ja näköisiä. Minun laitteeni ei näytä kokonaista kirjan sivua normaalikoossa, koska en halunnut niin suurta masiinaa. Laitetta voi käyttää pystyssä tai vaaka-asennossa, siinä voi zoomata kirjaimet isommaksi, mikä helpottaa huononäköisen lukemista. Ja se on todellakin nopeuttanut käsikirjoituksen lukemista, koska voin ottaa laitteen mukaani ja lukea illalla vaikka vuoteessa.
Ei - minä en kuitenkaan pidä lukulaitteesta enkä aio tulevaisuudessakaan lukea laitteesta muita kirjoituksia kuin mitä työn puolesta täytyy tehdä. Minä haluan edelleen kääntää paperista kirjan sivua, tuntea kirjan painon käsissäni ja vaikkapa vanhan kirjan tuoksun, tutkia divarista löytämäni kellastuneen opuksen painovuosia, omistuskirjoituksia ja syventyä sen tarjoamaan sisältöön. Siis eläköön paperinen kirja kauan.

Nyt pitää tutustua uuteen kännykkään, sillä entinen on pudonnut niin usein lattialle, että kohta se taitaa sanoa toimintasopimuksen irti. En vain jaksaisi sitä enää. Olen usein aika kyllästynyt tietokoneisiin, ja kaikkiin teknisiin härpättimiin, niiden epämääräisiin ohjeisiin ja toimintaan. Niitä on joka puolella, niitä pitää osata käyttää sujuvasti ja kun ei osaa, otsa pisaroi ja kiukku nouseen. Tekee mieli kerätä joka ainut vemputin ja nakata ikkunasta ulos. Silmissä häilyy kuva harmaantuneesta hirsimökistä jossain Lapin ikihonkien syleilyssä, jonne juuri ja juuri sähkö tulee. Siellä luonnon rauhassa, kaukana kaikesta voisi elää luonnon kierron mukaan, johon ei sähköiset härvelit kuulu. Kun vaatimattomasti eläisi, niin vähälläkin tulisi toimeen. Vai tulisiko?

No siitä ja monesta muustakin asiasta joskus myöhemmin.

Eija