Sormenpäät hiessä tässä päiväni aloitan. Tai olen aloittanut jo yli tunti sitten, koska kohta on vallalla taas ennätyskuuma päivä ja kuka silloin jaksaa tietokoneen kanssa työskennellä.
Olen viime päivinä törmännyt usein teksteihin, joissa keskustellaan kirjailijan tuotteistamisesta. Kirjailija ei siis enää ole vain henkilö, joka istuu kammiossaan kirjoittamassa vaan myy kirjaansa persoonallaan. Jos kuvitellaan, että se onnistuu vain isoissa piireissä, ei pidä paikkaansa. Minäkin voisin nimetä pari kolme meidän kirjailijaa, jotka ovat itse itsensä tuotteistaneet jo ennen ensimmäistäkään kirjaa. He ovat ihmisiä, jotka ovat olleet elämässään aktiivisia monella saralla ja ovat sitä edelleen ja siinä sivussa sitten saaneet kirjaansakin myytyä hyvin.
Nyt joku sanoo, että minä vain kirjoitan, en minä mikään myyntimies ole. Silti jokainen toivoo mahdollisimman laajaa levikkiä kirjalleen. Kysynkin, miten se kirja leviää minnekään, jos kirjailija ei itse yritä yhtään. Ei kustantajalla ole mahdollisuutta vaikuttaa kirjailijan omaan lähipiiriin, ystäviin, sukulaisiin, työtovereihin ja muihin sidosryhmiin kirjailijan elämänpiirissä. Ne kuitenkin ovat eräs tärkein myyntikanava, joka usein unohtuu, pienkustantamon kirjailijalle. Siitä on aloitettava. Joku on sanonut minulle, että en minä rahan takia kirjoita, mutta kyllä minä olen lukenut rivien välistä suuriakin toiveita sen suhteen. Tehdystä työstä olisi hyvä saada palkkaa, mutta sitä ei tule, ellei kirjaa myydä. Yksinkertainen yhtälö.
Sofi Oksasesta on tullut kesän aikana todellinen puheenaihe kustantamon vaihtoineen. Häntä "tuotteistetaan". Mikä ettei, hän on sanavalmis ja persoonallinen henkilö, joka pääsi Finlandia-palkinnon myötä pinnalle. Luultavasti myös tämän erittäin persoonallisen olemuksensakin myötä hän ärsyttää monia. Useimpia hän lienee kiinnostaa niin persoonana kuin kirjailijanakin, sillä moista menestystä ei liene kovin monella Finlandia-palkitulla kirjailijalla. Menestystä seuraa aina valitettava kateus.
Wsoy:n hollantilaispomo sanoo, että jatkossa kustantaminen keskittyy entistä enemmän kirjailijan persoonan ja brändin ympärille. Kirjailijan pitää olla esillä mediassa,verkossa,livenä...
Vaikka Nordbooks ei ole iso kustantamo, niin olen huomannut tämän saman pienimuotoisena meilläkin. Mitä enemmän lehtijuttuja sekä kirjailijan esillä oloa persoonana, sitä uteliaammin ihmiset kirjaa kyselevät ja sitä helpommin kirjaa myös saa kaupaksi. Yksi lehtimainos ei kirjaa myy eikä kaksikaan, vaan nimenomaan ne jutut, joita toimittajat lehtiinsä väsäävät.
Kaari Utrio on sanonut, että kirjailijan pitää olla esiintyvä taiteilija ja Katja Kettu kirjoittaa, että nyt myydään kasvoja, mutta apinaksi ei kenenkään tarvitse ryhtyä. Eipä niin...
Eija
PS. Muistakaa Oulun messut 4-8.8.
perjantai 30. heinäkuuta 2010
torstai 15. heinäkuuta 2010
AIKAPULA
Onhan ollut lämmintä, Etelä-Suomessa vielä enemmän kuin täällä pohjoisessa, mutta jos samoissa lukemissa oltaisiin, niin eipä tarvitsisi toimistopöydän ääreen istua. Nytkin huone on kuuma kuin sauna. No, lämpö ei luita riko, vähän saattaa notkistaa. Uusia kirjoja alkaa hiljalleen putkahdella painosta, vähän ollaan etupainotteisia, jotta saadaan aivan uunituoretta Oulun messuille.
Oma aikani kiitää kuin Räikkönen ennen vanhaan Formuloissa, ei paljon kiinni ehdi ajan helmasta ottaa, kun se jo livahti. Mihin se aika meneekään - aamuisin rynnistän toimistoon, availen sähköposteja, joita kumma kyllä kuumuudesta johtuen vai kuumuuden vuoksiko, napsahtelee ruutu puolilleen. Eivätkä kirjailijaehdokkaatkaan ole laiskoina olleet, sillä käsikirjoituksia on lukea saakka. Nyt hyvin itsekkäänä ihmisenä olen ottanut luettavakseni ne kässärit, jotka on lähetetty paperilla, koska voin istahtaa ulos niitä lukemaan. Lukulaitteen teksti on välillä niin pientä tihrua, ettei siitä näe kaikkia tekstejä lukea. En tiedä, miksi joitakin tekstejä ei voi suurentaa tarpeeksi, kun toisia taas voi. Mutta lukulaitetta en huoli ulos. En ole laitteelle syttynyt. Peperiversioissa on se hyvä puoli, että jollei kirjoittaja halua tekstejä takasin mahdollisen hylkäämisen vuoksi, voi tehdä muistiinpanot liuskoihin ja osaa helpommin neuvoa kirjoittajaa.
Mutta aikaahan minun pitäisi saada jostain säkillinen lisää. Uusien nettisivujen päivitys alkaa olla loppusuoralla. Erään kirjailijan yli 500 sivuinen opus täytyy pätkäistä kahtia jostain sopivasta kohtaa ja editoida ensimmäinen puolisko lokakuuhun mennessä (huh huh!) ja koettaa sitäkin vielä lause kerrallaan typistää, koska näyttää siltä, että juonen kärsimättä isompia typistyksiä ei enää voi tehdä. Toinen puolisko näkee päivänvalon myöhemmin. Toinen kirjailija taas, jonka kirjasta tehtiin sopimus ja sivuja arvioitiin olevan taitettuna vajaa parisensataa, on innoissaan kirjoittanut koko homman uusiksi ja hehkuttaa nyt, että kasassa on ainakin kolmesataa A4:sta. Sehän ei ole enää sama kirja, josta sopimus tehtiin, joten joudun harkitsemaan julkaisua uudelleen. Vaikka moni luulee, että on hienoa kirjoittaa valtava määrä sivuja, se on hyvä vain silloin, jos tarinan juoni on koko ajan niin tiivis, että pitää koko ajan tiukasti hyppysissään, mutta useimmilla on on täytettä ja turhaa jaaritusta, joka joutaa pois. Kun siitä sanon, nousee äläkkä. Vaihtoehtojahan ei ole, vai onko...
Joo, siitä ajasta - hienot lomailmat joillakin. Mieheni otti kaksi päivää vapaata, aikoi käydä katsomassa Hailuodon. Sitten sitä taas jaksaa seuraavat 12 kuukautta. Minä olen koettanut helpottaa hänen taakkaansa. Talo alkaa tarvita pientä viilausta sinne ja tänne. Ensi viikolla tulee käymään keittiökauppias. Itse halusi tulla, luulee varmaan myyvänsä minulle koko keittiön. Minä haluan keittiöön vain uuden tason ja yhden uuden oven - tiskipöydän alle sekä apukeittiöön altaan alle uuden tason ja kaksi ovea, kun ovat veden syömiä nuo. Yläkertaan johtavia portaita olen hionut askelma kerrallaan ja lakannut. Tänäänkin loikin joka toista porrasta ylös ja alas. Kolmeen kertaan lakkaus, joka onneksi onnistuu kolmen tunnin välein. Sitten otin tunnin puu-urakan ja kuskasin kottikärryillä leivinpuita tehden pinoa kahden koivun väliin. Liiteri on lähes täynnä, sinne mahtuu enää pari peräkärryllistä hellapuita. Ne tässä viikonlopulla. Tänään sain vapaata koirien ulkoiluttamisesta, joten pyyhkäisin polkupyörällä tunnin lenkin käyden kirkkomaalla vanhempieni haudalla. Odotellessani perunoiden kypsymistä juoksin pihamaalla suihkuttelemassa pihakivien välejä rikkaruohomyrkyllä ja ajamassa muurahaisia muurahaismyrkyllä. Kävin puolilta päivin pankissa hakemassa mieheni yrityksen saamia alv-palautuksia, joita ei jostain syystä oltu pantu tilille ja sitten vein uusimpia kirjojamme kirjastoomme, juorusin kymmenminuuttisen tutun kanssa ja ajattelin käydä ale-myynnissä. Mutta en sitten mennyt, kun aikaa kunnon ale-surffailuun ei olisi ollut. Sitä paitsi kunnon ostosreissu vaatii lähtöä Tornioon ja Haaparantaan. Kemissä kun ei oikein ole enää kauppoja, joita surffata. Ja laiskaksikin olen tullut. Olen postimyyjien ihanneasiakas. Se on helppo ja vaivaton tapa hankkia tarvitsemansa kodintekstiilit ja suurin osa vaatteistakin.
Tässähän taas jumiuduin koneen ääreen, kun piti alkaa miettiä messuhintoja kirjoille ja tehdä niistä lista, jotta sitten voi inventoida myynnit jälkeen päin. Uusi Me Naiset-lehti odottaa pöydällä ja houkuttelee lukemaan. Ei, ei vielä. Sitten myöhemmin, jos jaksan. Jos en jaksa, niin taas on yksi lukematon Me Naiset odottamassa.
Jospa nyt nousen ja lähden kahville, katson paikallisuutiset ja jatkan töitä puupinon kanssa. Että pitikin tilata rekkakuormallinen...
Heinäkuun helteitä kaikille.
Eija
Oma aikani kiitää kuin Räikkönen ennen vanhaan Formuloissa, ei paljon kiinni ehdi ajan helmasta ottaa, kun se jo livahti. Mihin se aika meneekään - aamuisin rynnistän toimistoon, availen sähköposteja, joita kumma kyllä kuumuudesta johtuen vai kuumuuden vuoksiko, napsahtelee ruutu puolilleen. Eivätkä kirjailijaehdokkaatkaan ole laiskoina olleet, sillä käsikirjoituksia on lukea saakka. Nyt hyvin itsekkäänä ihmisenä olen ottanut luettavakseni ne kässärit, jotka on lähetetty paperilla, koska voin istahtaa ulos niitä lukemaan. Lukulaitteen teksti on välillä niin pientä tihrua, ettei siitä näe kaikkia tekstejä lukea. En tiedä, miksi joitakin tekstejä ei voi suurentaa tarpeeksi, kun toisia taas voi. Mutta lukulaitetta en huoli ulos. En ole laitteelle syttynyt. Peperiversioissa on se hyvä puoli, että jollei kirjoittaja halua tekstejä takasin mahdollisen hylkäämisen vuoksi, voi tehdä muistiinpanot liuskoihin ja osaa helpommin neuvoa kirjoittajaa.
Mutta aikaahan minun pitäisi saada jostain säkillinen lisää. Uusien nettisivujen päivitys alkaa olla loppusuoralla. Erään kirjailijan yli 500 sivuinen opus täytyy pätkäistä kahtia jostain sopivasta kohtaa ja editoida ensimmäinen puolisko lokakuuhun mennessä (huh huh!) ja koettaa sitäkin vielä lause kerrallaan typistää, koska näyttää siltä, että juonen kärsimättä isompia typistyksiä ei enää voi tehdä. Toinen puolisko näkee päivänvalon myöhemmin. Toinen kirjailija taas, jonka kirjasta tehtiin sopimus ja sivuja arvioitiin olevan taitettuna vajaa parisensataa, on innoissaan kirjoittanut koko homman uusiksi ja hehkuttaa nyt, että kasassa on ainakin kolmesataa A4:sta. Sehän ei ole enää sama kirja, josta sopimus tehtiin, joten joudun harkitsemaan julkaisua uudelleen. Vaikka moni luulee, että on hienoa kirjoittaa valtava määrä sivuja, se on hyvä vain silloin, jos tarinan juoni on koko ajan niin tiivis, että pitää koko ajan tiukasti hyppysissään, mutta useimmilla on on täytettä ja turhaa jaaritusta, joka joutaa pois. Kun siitä sanon, nousee äläkkä. Vaihtoehtojahan ei ole, vai onko...
Joo, siitä ajasta - hienot lomailmat joillakin. Mieheni otti kaksi päivää vapaata, aikoi käydä katsomassa Hailuodon. Sitten sitä taas jaksaa seuraavat 12 kuukautta. Minä olen koettanut helpottaa hänen taakkaansa. Talo alkaa tarvita pientä viilausta sinne ja tänne. Ensi viikolla tulee käymään keittiökauppias. Itse halusi tulla, luulee varmaan myyvänsä minulle koko keittiön. Minä haluan keittiöön vain uuden tason ja yhden uuden oven - tiskipöydän alle sekä apukeittiöön altaan alle uuden tason ja kaksi ovea, kun ovat veden syömiä nuo. Yläkertaan johtavia portaita olen hionut askelma kerrallaan ja lakannut. Tänäänkin loikin joka toista porrasta ylös ja alas. Kolmeen kertaan lakkaus, joka onneksi onnistuu kolmen tunnin välein. Sitten otin tunnin puu-urakan ja kuskasin kottikärryillä leivinpuita tehden pinoa kahden koivun väliin. Liiteri on lähes täynnä, sinne mahtuu enää pari peräkärryllistä hellapuita. Ne tässä viikonlopulla. Tänään sain vapaata koirien ulkoiluttamisesta, joten pyyhkäisin polkupyörällä tunnin lenkin käyden kirkkomaalla vanhempieni haudalla. Odotellessani perunoiden kypsymistä juoksin pihamaalla suihkuttelemassa pihakivien välejä rikkaruohomyrkyllä ja ajamassa muurahaisia muurahaismyrkyllä. Kävin puolilta päivin pankissa hakemassa mieheni yrityksen saamia alv-palautuksia, joita ei jostain syystä oltu pantu tilille ja sitten vein uusimpia kirjojamme kirjastoomme, juorusin kymmenminuuttisen tutun kanssa ja ajattelin käydä ale-myynnissä. Mutta en sitten mennyt, kun aikaa kunnon ale-surffailuun ei olisi ollut. Sitä paitsi kunnon ostosreissu vaatii lähtöä Tornioon ja Haaparantaan. Kemissä kun ei oikein ole enää kauppoja, joita surffata. Ja laiskaksikin olen tullut. Olen postimyyjien ihanneasiakas. Se on helppo ja vaivaton tapa hankkia tarvitsemansa kodintekstiilit ja suurin osa vaatteistakin.
Tässähän taas jumiuduin koneen ääreen, kun piti alkaa miettiä messuhintoja kirjoille ja tehdä niistä lista, jotta sitten voi inventoida myynnit jälkeen päin. Uusi Me Naiset-lehti odottaa pöydällä ja houkuttelee lukemaan. Ei, ei vielä. Sitten myöhemmin, jos jaksan. Jos en jaksa, niin taas on yksi lukematon Me Naiset odottamassa.
Jospa nyt nousen ja lähden kahville, katson paikallisuutiset ja jatkan töitä puupinon kanssa. Että pitikin tilata rekkakuormallinen...
Heinäkuun helteitä kaikille.
Eija
perjantai 2. heinäkuuta 2010
KESÄLOMA JA "KESÄLOMA"
Kesä keikkuu, välillä sataa, välillä paistaa, mutta itikoita riittää omiksi tarpeiksi. Minä olen niin ruvella, että pahaa tekee. Tulee kynsittyä itsensä reikiä täyteen ja varsinkin nukkuessa, jotta nyt alkaa näyttää ihan samalta kuin pikku tyttönä - paitsi, että en juoksentele avojaloin jalkapohjat parkkiintuneina.
Ihmiset lomailevat, minä en - eikä varsinkaan mieheni. Yhdessä emme ole päässeet käymään kymmeneen vuoteen missään. Hän oli viimeksi kuusi vuotta sitten pitkän viikonlopun lomalla, kun täytti viisikymmentä ja lähti Harrikallaan juhlia karkuun. Nyt hän sanoi yrityksessä, johon alihankkijan työskentelee, että pitäisi ensi viikon vapaata, kun niin väsyttää. Se ei sovi, ei missään tapauksessa. Heillä on porukkaa lomilla eikä talosta löydy tuuraajaa hänen töilleen - meilläkään ei ole osaavaa henkilöä tilalle. Joten hän saa väsyä työnsä ääreen. Hänen pitää jaksaa, sillä hänhän on yrittäjä, jolle ei lomakorvauksia eikä palkkaa tule, ellei työtä tee.
Yrittäjän elämä - yksinyrittäjän varsinkaan - ei ole ruusuilla tanssimista. Työssä olevat narisevat pienistä tuntipalkoista, mutta eivät huomaa jakaa vuosipalkkaa tehdyillä työtunneilla, josta se todellinen tuntipalkka muodostuu. Meillä yrittäjillä ei ole sosiaaliturvaa siten kuin työssä olevilla. Me emme saa sairauspäivärahoja heti ensimmäisestä päivästä alkaen vaan meitä syyllistettään asettamalla muutaman päivän karenssin. Kun tarvitset työntekijää sairasta tai lomalla olevaa työntekijää tuuraamaan, on usein tulos siltä kuukaudelta nolla tai pakkasella. Meille ei myöskään kukaan maksa siitä, että viitsimme palata lomalta töihin. Työntekijä on kallis investointi yritykselle ja työntekijän pitää nykyisin tuottaa tai työntekijä on pihalla. Niinpä niin - Wsoykin pisti tuottamattomat työntekijät pihalle ja siitäkös äläkkä nousi mediassa. En ota kantaa, koska en tiedä asian taustoja. Mutta jokin syy vähennykselle on varmasti olemassa.
Aamulla, kun lukaisin sähköpostini, viestitti espanjalainen asianajani, että olen Fuengirolan kaupungin velkalistalla. En sanonut kirosanaa suomeksi vaan se kaikkein rumin sana tuli kyllä vaistomaisesti espanjaksi. Asia on nimittäin näin: asuimme ennen Fuengirolassa, ja siellä ollessa ostettiin iän vanha auto, joka sitten joskus 2007 katosi eikä sitä ole löytynyt. Teimme siitä ilmoituksen, joka katosi ties minne ja seuraavana vuonna minulta oli ulosmitattu n. 128 euron tiemaksut pankkitililtä. Kun menin paperin kanssa kaupungintalolle, sain monen mutkan kautta maksun takaisin ja samalla ohjeet lisäpapereiden tuomiseksi. Muutaman satasen autosta emme olleet tehneet edes ilmoitusta poliisille, siellä kun tunnetusti jonotetaan eväiden kanssa, että pääsee tekemään denuncian. No, nyt selvittiin reilulla tunnin jonotuksella ja saatiin paperi, joka kiireimmiten kiikutettiin kaupungintalolle ja luulin asian olevan kunnossa. Mutta mitä vielä, nyt minua karhutaan samasta autosta. Maksa suomalainen tiemaksut tai ulosmittaamme pankkitilisi. No, espanjalaisella pankkitilillä ei ole paljon ulosmitattavaa, mutta jospa ne käyvät käsiksi talooni... Että tekee mieli päräyttää toinen vahva ja mustanpuhuva ... ja mielellään jollekin virkailijalle.
Pitääkö minun ostaa lentolippu, mennä poliisilaitokselle, pyytää denuncia ja juosta taas sen kanssa virastoon vai maksanko olemattomasta autosta tiemaksut? Että pitää olla vaikea ja byrokraattinen maa. Sanotaan, että Suomi on muuttumassa samanlaiseksi ja se pitää paikkansa, mutta minä sentään olen suomenkielinen ja on helpompi rähjätä suomeksi kuin espanjaksi.
Eikö nyt keltään löydy takataskusta sen verran rahaa, että ostaisi taloni pois ja pääsisin eroon koko mokomasta Espanjan maasta? Olen niin kyllästynyt kaikkiin tuhannen turhiin ja aikaa vieviin asioihin, joita on todella vaikea hoitaa. Eikä minulla näytä olevan aikaa käydä edes Hämeenlinnassa siskon luona, niin miten sitten Espanjassa. Viva España!
Eija
Ihmiset lomailevat, minä en - eikä varsinkaan mieheni. Yhdessä emme ole päässeet käymään kymmeneen vuoteen missään. Hän oli viimeksi kuusi vuotta sitten pitkän viikonlopun lomalla, kun täytti viisikymmentä ja lähti Harrikallaan juhlia karkuun. Nyt hän sanoi yrityksessä, johon alihankkijan työskentelee, että pitäisi ensi viikon vapaata, kun niin väsyttää. Se ei sovi, ei missään tapauksessa. Heillä on porukkaa lomilla eikä talosta löydy tuuraajaa hänen töilleen - meilläkään ei ole osaavaa henkilöä tilalle. Joten hän saa väsyä työnsä ääreen. Hänen pitää jaksaa, sillä hänhän on yrittäjä, jolle ei lomakorvauksia eikä palkkaa tule, ellei työtä tee.
Yrittäjän elämä - yksinyrittäjän varsinkaan - ei ole ruusuilla tanssimista. Työssä olevat narisevat pienistä tuntipalkoista, mutta eivät huomaa jakaa vuosipalkkaa tehdyillä työtunneilla, josta se todellinen tuntipalkka muodostuu. Meillä yrittäjillä ei ole sosiaaliturvaa siten kuin työssä olevilla. Me emme saa sairauspäivärahoja heti ensimmäisestä päivästä alkaen vaan meitä syyllistettään asettamalla muutaman päivän karenssin. Kun tarvitset työntekijää sairasta tai lomalla olevaa työntekijää tuuraamaan, on usein tulos siltä kuukaudelta nolla tai pakkasella. Meille ei myöskään kukaan maksa siitä, että viitsimme palata lomalta töihin. Työntekijä on kallis investointi yritykselle ja työntekijän pitää nykyisin tuottaa tai työntekijä on pihalla. Niinpä niin - Wsoykin pisti tuottamattomat työntekijät pihalle ja siitäkös äläkkä nousi mediassa. En ota kantaa, koska en tiedä asian taustoja. Mutta jokin syy vähennykselle on varmasti olemassa.
Aamulla, kun lukaisin sähköpostini, viestitti espanjalainen asianajani, että olen Fuengirolan kaupungin velkalistalla. En sanonut kirosanaa suomeksi vaan se kaikkein rumin sana tuli kyllä vaistomaisesti espanjaksi. Asia on nimittäin näin: asuimme ennen Fuengirolassa, ja siellä ollessa ostettiin iän vanha auto, joka sitten joskus 2007 katosi eikä sitä ole löytynyt. Teimme siitä ilmoituksen, joka katosi ties minne ja seuraavana vuonna minulta oli ulosmitattu n. 128 euron tiemaksut pankkitililtä. Kun menin paperin kanssa kaupungintalolle, sain monen mutkan kautta maksun takaisin ja samalla ohjeet lisäpapereiden tuomiseksi. Muutaman satasen autosta emme olleet tehneet edes ilmoitusta poliisille, siellä kun tunnetusti jonotetaan eväiden kanssa, että pääsee tekemään denuncian. No, nyt selvittiin reilulla tunnin jonotuksella ja saatiin paperi, joka kiireimmiten kiikutettiin kaupungintalolle ja luulin asian olevan kunnossa. Mutta mitä vielä, nyt minua karhutaan samasta autosta. Maksa suomalainen tiemaksut tai ulosmittaamme pankkitilisi. No, espanjalaisella pankkitilillä ei ole paljon ulosmitattavaa, mutta jospa ne käyvät käsiksi talooni... Että tekee mieli päräyttää toinen vahva ja mustanpuhuva ... ja mielellään jollekin virkailijalle.
Pitääkö minun ostaa lentolippu, mennä poliisilaitokselle, pyytää denuncia ja juosta taas sen kanssa virastoon vai maksanko olemattomasta autosta tiemaksut? Että pitää olla vaikea ja byrokraattinen maa. Sanotaan, että Suomi on muuttumassa samanlaiseksi ja se pitää paikkansa, mutta minä sentään olen suomenkielinen ja on helpompi rähjätä suomeksi kuin espanjaksi.
Eikö nyt keltään löydy takataskusta sen verran rahaa, että ostaisi taloni pois ja pääsisin eroon koko mokomasta Espanjan maasta? Olen niin kyllästynyt kaikkiin tuhannen turhiin ja aikaa vieviin asioihin, joita on todella vaikea hoitaa. Eikä minulla näytä olevan aikaa käydä edes Hämeenlinnassa siskon luona, niin miten sitten Espanjassa. Viva España!
Eija
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)