Aurinko paistaa. Toivottavasti kylmien jälkeen uusi lämmin kausi alkaisi. Kukkapenkit työntävät juolaheinää, pääskyset ovat muuttaneet autokatokseen -jokakesäiset vuokralaiset, joten siirrän autoni pois sieltä, etten häiritsisi pesintää.
Päivät ovat vilahtaneet ohitse kuin huomaamatta, kaikenlaista puuhaa on niin paljon eikä valmista tule. Se naisten iänikuinen riesa- ikkunoiden pesu on parhaillaan menossa. On tosin ollut jo useamman viikon, kun en ehdi yhtä tai kahta enempää kerralla pestä, saati että jaksaisin. Puolustuksekseni voin sanoa, että taloomme on jostain kumman syystä siunaantunut 25 kpl ikkunoita, joten niitä saa todellakin pestä.
Ja kun noita lämmityspisteitäkin - takkoja ja uuneja on useampia, niin se teettää töitä puusavotassa. Mies tilasi rekkakuorman - luitte oikein - rekkakuorman koivurankoja. Iltaisin niiden läheltä kuuluu kummallisia ääniä, kun miehen tekemä kone halkoo ja pätkii puita. Sen kun piti tehdä semmoinen aparaatti, vaikka niitä lienee kaupassakin. Tyhmään kysymykseeni tuli kipakka vastaus: tuli paljon halvemmaksi. No, moni asia meillä on tullut paljon halvemmaksi teknisten kojeiden osalta, sillä mies niitä värkkää tallissaan illat pitkät - ellei sitten kiillota moottoripyöräänsä tai korjaa jotain autonrämää. Minä kutsun häntä usein Pelle Pelottomaksi, sillä kaikenmoista se romuistaan kehittää. Tämä puusavotta siis työllistää minuakin, sillä puut on saatava liiteriin. Miksi tehdä tällainen työ lämmityksen eteen? En tiedä, kai siksi, että on vähän hullu eikä opi koskaan ymmärtämään, että vääntäisi sähkötaulusta patterit isommalle ja maksaisi sähkölaitokselle kunnon laskut. Niin että huvinsa kullakin.

Eilinen päivä sai karmaisevan alun, kun sain puhelun onnettomuudesta. Poikani ja hänen serkkunsa laittoivat nyt keväällä sora-auton, koska molemmat olivat työttömiä nuoria miehiä. He saivat sopimuksen ja osakkuuden välitysfirmassa, mutta työt eivät alkaneetkaan silloin kuin oli suunniteltu. Mutta kaikki kulut alkoivat juosta ja siinä on tarvittu avuksi meidänkin lompakkoa. No, nyt kun auto vihdoin oli täydessä työn hyörinässä, sen lento katkesi kuin kanan kaula. Sukulaispoika oli ollut ajamassa kapeaa tietä murskaamolta täydessä lastissa kohti ratatyömaata ja toinen auto oli tullut vastaan. Pusikot peittivät näkyvyyden. Nämä kaksi autoa kohtasivat ja yrittivät väistää toinen toistaan. Tyhjä auto osui täyden auton lavan reunaan ja sinne meni sukulaispoika jänkään, että vilahti. Tuulilasi lähti lentoon, tietokoneet, piirturit, radiot, la-puhelimet löysivät osoitteen jostain hillankukkien keskeltä ja sukulaispoika itsensä kaiken rojun alta hieman mustelmilla ja naarmuilla - luojan kiitos. Sillä vahinko olisi voinut olla niin paljon suurempi hänen osaltaan. Niin että kahden työttömän nuoren miehen työttömyys jatkuu, kunnes mahdollisesti saadaan uusi auto tai tai vanha on korjattu. Ja kuinka kauan se vie, sillä auton pitää olla tiettyä tyyppiä, muutoin joutuu vaihtamaan lavankin. Tämäkin auto metsästettiin Saksasta ja lava Ruotsista, kun Suomessa ei vastaavia käytettyjä ollut yhdelläkään myyjällä tarjolla.
Ja mitä onnettomuus minulta vaati - hermoja. Jokainen pommitti minua; anna vakuutusnumero, mistä saa kiinni tarkastajan, soita sinä, ei täältä pysty,soita sille..., annoin sinun numeron..., loputtomiin. Ja kun minä menin nukkumaan, Ylitorniolla aherrettiin auton noston kimpussa yökahteen. Ne pusikot raivattiin muuten välittömästi. Että semmoista tässä elämässä...
Miten tämä sitten liittyy kirjoittamiseen. No ei mitenkään. En jaksanut saarnata vanhoista, mitä niistä jo moneen kertaan puhutuista ja kirjoitetuista. Ja ainahan tällaisia tapahtumia voi käyttää vaikka jossain romaanissa, jos joku haluaa.
Kirjoista puheen ollen tuli mieleeni: suuret kiitokset niille kirjailijoillemme, jotka ovat leikkeitä tai linkkejä lehtijuttuihin lähettäneet. On mukava lukea ja seurata, millaisia arvosteluja kirjat saavat. Tänään posti toi Kirsi Pehkosen juttuja ja ilahduin jutuista kovasti. Kiitos Kirsi ja tsemppiä sinulle ja Saulille sinne, minne nyt olittekin menossa. Ja taisipa Katajiston Janne ja Sauli Uhlgren olla myös jossain tilaisuudessa yhtä aikaa kirjojaan esittelemässä. Siellä Etelä-Suomessa onkin kaikenlaisia tapahtumia pitkin kesää, mutta valitettavasti välimatka on niin pitkä täältä, että vaikka mieli tekisi lähteä moniin tapahtumiin, on se vain mahdotonta. Mutta kaikki jotka kynnelle kykenevät, tulkaa sitten Ouluun elokuussa.
Lämmintä kesäkuuta toivotellen

Eija