Välillä tuntuu, että kaikki asiat pitää hoitaa netissä. Elämä on mennyt sinne. Eikä se aina helpota hommia - päinvastoin. Miehelläni on huoltokorjaamoyritys, jossa laskutetaan saksalaista yritystä. Yrityksellä on Suomen osasto (Finland Oy), mutta yhtäkkiä iso saksalainen sanoi yrittäjille arvonlisäverolainsäädännön muututtua, että laskut Saksaan ja ilman veroa. Kyllä minä surffasin verosivuja, kun etsin tietoa asiasta. Saattoiko näin olla. No, kyllä se vain oli. Mieheni yritys tekee palvelua, josta aiemmin tilitettiin vero normaalisti, nyt ei tilitetäkään vaan laskutetaan saksalaista ilman veroa ja se sitten maksaa veronsa kai Saksassa - tiedä häntä. Verotilien myötä kaikki muuttui. Verottaja markkinoi netin kautta tehtäviin ilmoituksiin Katso-tunnisteita, mutta meilläpä se ei onnistu, sillä niin vanhanaikaisia olemme, että meillä perheessä on yhteinen käyttötili - ja nimenomaan tämän tilin tunnisteita tarvittaisiin verottajan Katso-tunnisteen luomiseen. Tätä Katso-palvelua taas tarvitsisin voidakseni ilmoittaa verottajalle saksalaiselle lähetettyjen laskujen arvon. Paperista ei enää hyväksytä ja jos hyväksytään, niin se pitää anoa jostain Etelä-Suomen virastosta hyvin perusteluin. Tässähän käy kuten pankkien toiminnassa, kohta asiakas hoitaa oman verotuksensa itse - mitä niitä enää virkailijoita palkkaamaan.
Reilu viikko sitten sain postissa tilaamani sähköisten kirjojen lukulaitteen. Latasin siihen meille tulleita käsikirjoituksia ja ihan huvin vuoksi netistä imuroimani ilmaisen e-kirjan kokeillakseni miltä tuntuu lukea myös jo valmista kirjaa. Totesin aika pian, että minusta ei koskaan tule e-kirjojen kuluttajaa. Työkaluna se käy juuri siihen tehtävään, johon sen hankin, mutta en ota mokomaa peliä mukaan lomalle enkä lue siitä romaaneja, sillä lukunautintoa se ei anna samaan tapaan kuin paperinen kirja.
Doc-tiedostot ovat aika hauskoja ainakin tässä koneessa, sillä se katkoo sanat mistä sattuu. Erään rtf-tiedostona tulleen käsikirjoituksen ä- ja ö-kirjainten merkit se on korvannut kummallisella merkillä ja sen tekstin lukemiseen tarvitaan joko hirveää intoa tai huumorintajua, jos haluaa sen lukea lukulaitteelta.
Näitä laitteita on monen kokoisia ja näköisiä. Minun laitteeni ei näytä kokonaista kirjan sivua normaalikoossa, koska en halunnut niin suurta masiinaa. Laitetta voi käyttää pystyssä tai vaaka-asennossa, siinä voi zoomata kirjaimet isommaksi, mikä helpottaa huononäköisen lukemista. Ja se on todellakin nopeuttanut käsikirjoituksen lukemista, koska voin ottaa laitteen mukaani ja lukea illalla vaikka vuoteessa.
Ei - minä en kuitenkaan pidä lukulaitteesta enkä aio tulevaisuudessakaan lukea laitteesta muita kirjoituksia kuin mitä työn puolesta täytyy tehdä. Minä haluan edelleen kääntää paperista kirjan sivua, tuntea kirjan painon käsissäni ja vaikkapa vanhan kirjan tuoksun, tutkia divarista löytämäni kellastuneen opuksen painovuosia, omistuskirjoituksia ja syventyä sen tarjoamaan sisältöön. Siis eläköön paperinen kirja kauan.
Nyt pitää tutustua uuteen kännykkään, sillä entinen on pudonnut niin usein lattialle, että kohta se taitaa sanoa toimintasopimuksen irti. En vain jaksaisi sitä enää. Olen usein aika kyllästynyt tietokoneisiin, ja kaikkiin teknisiin härpättimiin, niiden epämääräisiin ohjeisiin ja toimintaan. Niitä on joka puolella, niitä pitää osata käyttää sujuvasti ja kun ei osaa, otsa pisaroi ja kiukku nouseen. Tekee mieli kerätä joka ainut vemputin ja nakata ikkunasta ulos. Silmissä häilyy kuva harmaantuneesta hirsimökistä jossain Lapin ikihonkien syleilyssä, jonne juuri ja juuri sähkö tulee. Siellä luonnon rauhassa, kaukana kaikesta voisi elää luonnon kierron mukaan, johon ei sähköiset härvelit kuulu. Kun vaatimattomasti eläisi, niin vähälläkin tulisi toimeen. Vai tulisiko?
No siitä ja monesta muustakin asiasta joskus myöhemmin.
Eija
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
TURUILTA JA TOREILTA ETEEN TULLUTTA
Sain viime viikolla Suomen Pienkustantajat ry:n jäsenlehden, jonka etusivulla oli puheenjohtajan kirjoitus otsikolla "Monopolit jylläävät kahden puolen Pohjanlahden".
Hän on usein kirjoittanut ja kokouksissa maininnut siitä, kuinka suuret monopolit ovat vallanneet kirja-alan. Hänen kirjoitustaan lainaten: "Niillä on hallussaan suurimmat kustantamot, kirjatukut, kirjakaupat sekä sanoma- ja aikakauslehdistö. Ne ovat lujittaneet otettaan myös kirjastomarkkinoilla. Viranomaisiamme tämä kehitys ei huolestuta, kaikkein vähiten kulttuuriministeriötä, joka sivistysmaissa yleensä ajaa kielen ja kirjallisuuden etua. Nyt myös Ruotsissa on älähdetty samasta asiasta. Pienkustantajat ovat siellä todenneet, kuinka heitä kammetaan pois markkinoilta, etenkin kirjakaupoista."
Tämä aiheuttaa sen, että Pienkustantajat pyrkii hankkimaan tulevaisuudessa näkyvyyttä netin kautta, joka on tasavertaisempi toimintaympäristö,puheenjohtaja lisää. Tuntuu hirveältä, että muutama iso puulaaki saisi kirjansa kirjastoihin ja pienet sitten koettaisivat myydä teoksiaan turuilla ja toreilla. Netti ei mielestäni auta asiaa, ellei siihen uhrata aikaa, vaivaa ja vähän rahaa. Nyt meillä on Pienkustantajien nettikirjakauppa, jonne alkuaikoina lisäilin tarjottavia kirjoja kiitettävällä innolla, mutta olen lopettanut sen, koska tilauksia sieltä ei juuri tule. Lisäksi sivujen yhteydessä esitetyt tiedot ovat vanhoja eikä niitä näytä kukaan päivittävän. Sivut ovat samalla myös yhden kustantamon mainos. Jos Pienkustantajien halu olla netissä voimakkaasti esillä on tätä luokkaa, niin kummastelen jatkuvaa puhetta tekojen puuttuessa.
Pienkustantajat ovat perinteisesti osallistuneet messuille tms. tapahtumiin yhteisesti, koska tapahtumat ovat kalliita kustantaa yksin. Kirjan ja Ruusun päivään oli varattu yhdistykselle koju ja neljä pöytää. Mukana oli vain kolme yhdistyksen jäsentä. Nordbooks ei edes aikonut osallistua, jo pelkkä matkan teko pohjoisesta etelän tapahtumiin on työläs, raskas ja kallis. Tulevaisuudessa ei yhdistys osallistu Kirjan ja Ruusun-päivä tapahtumaan, Turun messujen ennakkoilmoittauminen on yhdistyksen osalta peruttu, koska osallistujia ei ole tarpeeksi ja kustannukset kohtuullisen korkeat, Helsingissä yhdistys on esillä ja ne kustantajat, jotka ovat sieltä paikkansa varanneet. Pöytä Hesassa maksaa 350,-, pelkkä kirjanimike 30 euroa yhdistyksen pöydällä. Kuka olisi se onnellinen, jonka viisi kirjaa lähettäisin messuille yhdistyksen pöydälle? Ei kukaan, sillä en näe mieltä siinä, että valitsisin kymmenien kirjojen joukosta yhden tai kaksi nimikettä toivoen, että ne myytäisiin messuilla ja saisin sen 30 euroa pois. Lisäksi minun pitäisi itse viedä ja noutaa kirjat messuilta pois. Junalla n. 190,00 euroa keikka. Autolla kenties vähän vähemmän.
Näitä kysymyksiä messuillaoloon tulee aina tasaisin välein. Vastaus on ei - me emme osallistu messuille, paitsi nyt Oulun messuille. Sastamalaan lähtisin, jos olisi käsipareja apuna, joku ajamassa kaverina autolla ja auttamassa kirjalaatikoiden kanssa.Sastamalan kohdallakin tulevat päälle majoituskulut, mutta monen henkilön kertomana olen kuullut tapahtumassa myytävän kirjoja kohtuullisesti.
Siksipä valitsin Oulun,joka on sen verran lähellä, että voin päivittäin tuoda täydennystä mukanani eikä tarvita teräsmiehiä kirjoja kantamaan. Oulussa siis järjestetään suurmessut 4-8.8. Olen varannut kaksi pöytää kirjoillemme. Olen ollut yhteydessä messujärjestäjiin ja kysellyt kirjailijoillemme esiintymismahdollisuuksia ja niitähän on tarjolla jonkin verran.
Tämä oli pitkä aasinsilta erääseen tekstiin, johon törmäsin netissä. Henkilö, kirjailija itsekin, jonka nimeä en enää muista on tehnyt opinnäytetyön pienkustantamoiden markkinoinnista ja tämä opinnäytetyö tuntui olevan pelkkää pienkustantamoiden arvostelua. Hän mainitsee, että isot kustantamot järjestävät kirjailijoilleen julkistamistilaisuudet, lehdistötapaamiset, tulevat itse paikanpäälle tilaisuuteen jne., mutta hän ei muista millaisilla budjeteilla pienet tekevät töitä. Eikä edellä mainittu pidä paikkaansa. Paikkakunnallamme on esim. keskisuuren kustantamon kirjalija ja ihan itse hän tilaisuutensa järjestää enkä ole niissä kustantamon edustajaa tavannut. No, minun olisi pitänyt olla noin viidessäkymmenessä eri tilaisuudessa viime vuonna. Viisikymmentä menetettyä työpäivää, matkakustannuksina luultavasti noin 6000 - 7000 euroa, kahvitarjoilut jokusen verran ja hänen vaatima mainostus ei liene kaukana kahdestakympistä, jolloin luku hipoisi liki kolmenkymmenen tuhannen euron määrää. Näitä satsauksia ei koskaan saisi takaisin. Ja hänkin näytti tietävän rivikirjailijan myyntiluvuista ihan riittävästi. Hän arvostelee myös sitä, että kirjailijaa kehotetaan markkinoimaan teostaan - eihän siihen ketään pakoteta, mutta kun rivikirjailijan paras myyntipiiri on kuitenkin oma lähiympäristö, työpaikat, sukulaiset jne., joita kustantaja ei tunne, niin tuskin kustantaja saisi senkään vertaa tähän lähipiiriin kirjoja myytyä kuin kirjailija itse. Mutta kun on hyvä ja asia kolahtaa yleisöön, niin pienestäkin kustantamosta ponnahtaa pinnalle, esimerkkinä vaikkapa Heli Laaksonen.
Eräs huomautus koski sitä, että kustantamo ei järjestä jokavuotisia juhlia, joihin kirjailijat voivat tulla tapaan toisiaan. Eipä hän paljon anna painoarvoa yhden, kahden tai kolmen hengen kustantamoille, jotka muutoinkin painavat pitkää päivää kaapiakseen leivän vaikealta saralta. Kuinka monta kirjailijaa tulisi, jos järjestäisin kalaasin? Kenties muutama, mistä rahat tarjoiluun, vai leivonko muutaman pullaleetan pötköttelemään pöydälle? No, tästä idea - ei kun pikkujoulun viettoon Espanjan kotiini. Muistakaa ottaa ilmapatja mukaan, sillä sänkyjä ei ole tarpeeksi. Tämä on kutsu. Se siitä juhlimisesta.
Opinnäytetyön tekijä kertoo haastatelleensa kolmea pienkustantamoa ja hän kirjoittaa erään kustantamon omistajan sanoneen, että pienkustantamon kirjojen kritiikkejä eivät lehdet juuri julkaise, joten kriitikot eivät niitä tee. Tässä olen kehottanut kaikkia menemään rohkeasti oman paikkakunnan lehden toimitukseen, jotta edes siellä omilla kulmilla saisi jutun. Lehdistöllä on erittäin tärkeä osa kirjallisuuden levittämisessä ja julkisuusarvo perustuu usein muuhun kuin varsinainen kirjallinen ansio, mainitsee opinnäytetyön tekijä.Hän oli etsinyt arvosteluja tietyltä ajalta lehdistä Apu, MeNaiset ja Eeva, jotka määriteltynä aikana olivat julkaisseet 155 juttua tai arvostelua, joista 8 oli pienkustamon kirjailijoista. Näistä eniten juttuja saivat Otavan, Wsoy:n ja Tammen kirjailijat, tässä järjestyksessä.
Kirjojen mainonnasta loppukuluttajalle hän vetää johtopäätöksen, että mainonta saattaa (huom!) tuottaa tulosta vasta, kun tekijä on tuttu tai tuntemattoman kirja on saanut mediassa tarpeeksi huomiota. Raadollista, eikö totta? Oikeastaan hieman surullista.
Opinnäytetyössä kritisoitiin kustantajien markkinointikyvyttömyyttä - hän jopa heitti, että markkinointia voi opiskella. Minä tolloina hän meitä pitää? Itse olen aikanani opiskellut alkuperäisen ammattini lisukkeeksi myös kaksi vuotta työn ohessa markkinointia (kuljin Hesassa myötäänsä luennoilla ja tenteissä) ja saanut siitä jopa kunnon paperit. Intohimoni kun oli jossain vaiheessa lukea muutakin kuin romaaneja.Näin oudosti on tullut opiskeltua myös äidinkieltä, kirjallisuutta ja kirjoittamista. Uskon, että useimpien pienkustantajien osaamisessa ei ole puutteita markkinoinnissa vaan se on kirjojen myyntikatteissa ja kuitenkin aika pieniksi jäävissä myyntiluvuissa, jotka eivät anna mahdollisuuksia hankkia tarpeeksi apua työhön, se on jaksamiskysymys, ajanpuute ja monet muut seikat, jotka estävät täydellisen paneutumisen yhden kirjailijan kirjan markkinointiin. Minäkin mietin kokonaisuutta -sitä, miten saada esille useita kirjoja ja jokainen kirjailija. Mm. erään nuoren miehen avustuksella teimme iskun noin kahteen sataan kirjastoon sähköpostitse. Hän teki hienon esitteen ja sen kirjat olivat kunnon tarjouksessa kirjastoille. Yhtään tilausta ei tullut tästä ponnistuksesta. Kustansin Jussi Wahlgrenin Kemiin - hän näytteli silloin Salkkareissa (on nyt muuten Sampo-pankin mainoksessa se lätsäpäinen äijä), mutta eipä Salkkarinäyttelijäkään kiinnostanut. Juttu saatiin kaupunkilehteen ja sen verran kirjamyyntiä, että kattoi lentolipun hinnan. Mainonta ja markkinointi ei ole yksioikoinen asia. Se mikä vetää porukkaa lähimarkettiin, ei päde kirjamarkkinoinnissa ja se on tosi. MOT.
Kantaa saa ottaa, keskustelu on avattu. Osallistumista...
toivoo Eija
Hän on usein kirjoittanut ja kokouksissa maininnut siitä, kuinka suuret monopolit ovat vallanneet kirja-alan. Hänen kirjoitustaan lainaten: "Niillä on hallussaan suurimmat kustantamot, kirjatukut, kirjakaupat sekä sanoma- ja aikakauslehdistö. Ne ovat lujittaneet otettaan myös kirjastomarkkinoilla. Viranomaisiamme tämä kehitys ei huolestuta, kaikkein vähiten kulttuuriministeriötä, joka sivistysmaissa yleensä ajaa kielen ja kirjallisuuden etua. Nyt myös Ruotsissa on älähdetty samasta asiasta. Pienkustantajat ovat siellä todenneet, kuinka heitä kammetaan pois markkinoilta, etenkin kirjakaupoista."
Tämä aiheuttaa sen, että Pienkustantajat pyrkii hankkimaan tulevaisuudessa näkyvyyttä netin kautta, joka on tasavertaisempi toimintaympäristö,puheenjohtaja lisää. Tuntuu hirveältä, että muutama iso puulaaki saisi kirjansa kirjastoihin ja pienet sitten koettaisivat myydä teoksiaan turuilla ja toreilla. Netti ei mielestäni auta asiaa, ellei siihen uhrata aikaa, vaivaa ja vähän rahaa. Nyt meillä on Pienkustantajien nettikirjakauppa, jonne alkuaikoina lisäilin tarjottavia kirjoja kiitettävällä innolla, mutta olen lopettanut sen, koska tilauksia sieltä ei juuri tule. Lisäksi sivujen yhteydessä esitetyt tiedot ovat vanhoja eikä niitä näytä kukaan päivittävän. Sivut ovat samalla myös yhden kustantamon mainos. Jos Pienkustantajien halu olla netissä voimakkaasti esillä on tätä luokkaa, niin kummastelen jatkuvaa puhetta tekojen puuttuessa.
Pienkustantajat ovat perinteisesti osallistuneet messuille tms. tapahtumiin yhteisesti, koska tapahtumat ovat kalliita kustantaa yksin. Kirjan ja Ruusun päivään oli varattu yhdistykselle koju ja neljä pöytää. Mukana oli vain kolme yhdistyksen jäsentä. Nordbooks ei edes aikonut osallistua, jo pelkkä matkan teko pohjoisesta etelän tapahtumiin on työläs, raskas ja kallis. Tulevaisuudessa ei yhdistys osallistu Kirjan ja Ruusun-päivä tapahtumaan, Turun messujen ennakkoilmoittauminen on yhdistyksen osalta peruttu, koska osallistujia ei ole tarpeeksi ja kustannukset kohtuullisen korkeat, Helsingissä yhdistys on esillä ja ne kustantajat, jotka ovat sieltä paikkansa varanneet. Pöytä Hesassa maksaa 350,-, pelkkä kirjanimike 30 euroa yhdistyksen pöydällä. Kuka olisi se onnellinen, jonka viisi kirjaa lähettäisin messuille yhdistyksen pöydälle? Ei kukaan, sillä en näe mieltä siinä, että valitsisin kymmenien kirjojen joukosta yhden tai kaksi nimikettä toivoen, että ne myytäisiin messuilla ja saisin sen 30 euroa pois. Lisäksi minun pitäisi itse viedä ja noutaa kirjat messuilta pois. Junalla n. 190,00 euroa keikka. Autolla kenties vähän vähemmän.
Näitä kysymyksiä messuillaoloon tulee aina tasaisin välein. Vastaus on ei - me emme osallistu messuille, paitsi nyt Oulun messuille. Sastamalaan lähtisin, jos olisi käsipareja apuna, joku ajamassa kaverina autolla ja auttamassa kirjalaatikoiden kanssa.Sastamalan kohdallakin tulevat päälle majoituskulut, mutta monen henkilön kertomana olen kuullut tapahtumassa myytävän kirjoja kohtuullisesti.
Siksipä valitsin Oulun,joka on sen verran lähellä, että voin päivittäin tuoda täydennystä mukanani eikä tarvita teräsmiehiä kirjoja kantamaan. Oulussa siis järjestetään suurmessut 4-8.8. Olen varannut kaksi pöytää kirjoillemme. Olen ollut yhteydessä messujärjestäjiin ja kysellyt kirjailijoillemme esiintymismahdollisuuksia ja niitähän on tarjolla jonkin verran.
Tämä oli pitkä aasinsilta erääseen tekstiin, johon törmäsin netissä. Henkilö, kirjailija itsekin, jonka nimeä en enää muista on tehnyt opinnäytetyön pienkustantamoiden markkinoinnista ja tämä opinnäytetyö tuntui olevan pelkkää pienkustantamoiden arvostelua. Hän mainitsee, että isot kustantamot järjestävät kirjailijoilleen julkistamistilaisuudet, lehdistötapaamiset, tulevat itse paikanpäälle tilaisuuteen jne., mutta hän ei muista millaisilla budjeteilla pienet tekevät töitä. Eikä edellä mainittu pidä paikkaansa. Paikkakunnallamme on esim. keskisuuren kustantamon kirjalija ja ihan itse hän tilaisuutensa järjestää enkä ole niissä kustantamon edustajaa tavannut. No, minun olisi pitänyt olla noin viidessäkymmenessä eri tilaisuudessa viime vuonna. Viisikymmentä menetettyä työpäivää, matkakustannuksina luultavasti noin 6000 - 7000 euroa, kahvitarjoilut jokusen verran ja hänen vaatima mainostus ei liene kaukana kahdestakympistä, jolloin luku hipoisi liki kolmenkymmenen tuhannen euron määrää. Näitä satsauksia ei koskaan saisi takaisin. Ja hänkin näytti tietävän rivikirjailijan myyntiluvuista ihan riittävästi. Hän arvostelee myös sitä, että kirjailijaa kehotetaan markkinoimaan teostaan - eihän siihen ketään pakoteta, mutta kun rivikirjailijan paras myyntipiiri on kuitenkin oma lähiympäristö, työpaikat, sukulaiset jne., joita kustantaja ei tunne, niin tuskin kustantaja saisi senkään vertaa tähän lähipiiriin kirjoja myytyä kuin kirjailija itse. Mutta kun on hyvä ja asia kolahtaa yleisöön, niin pienestäkin kustantamosta ponnahtaa pinnalle, esimerkkinä vaikkapa Heli Laaksonen.
Eräs huomautus koski sitä, että kustantamo ei järjestä jokavuotisia juhlia, joihin kirjailijat voivat tulla tapaan toisiaan. Eipä hän paljon anna painoarvoa yhden, kahden tai kolmen hengen kustantamoille, jotka muutoinkin painavat pitkää päivää kaapiakseen leivän vaikealta saralta. Kuinka monta kirjailijaa tulisi, jos järjestäisin kalaasin? Kenties muutama, mistä rahat tarjoiluun, vai leivonko muutaman pullaleetan pötköttelemään pöydälle? No, tästä idea - ei kun pikkujoulun viettoon Espanjan kotiini. Muistakaa ottaa ilmapatja mukaan, sillä sänkyjä ei ole tarpeeksi. Tämä on kutsu. Se siitä juhlimisesta.
Opinnäytetyön tekijä kertoo haastatelleensa kolmea pienkustantamoa ja hän kirjoittaa erään kustantamon omistajan sanoneen, että pienkustantamon kirjojen kritiikkejä eivät lehdet juuri julkaise, joten kriitikot eivät niitä tee. Tässä olen kehottanut kaikkia menemään rohkeasti oman paikkakunnan lehden toimitukseen, jotta edes siellä omilla kulmilla saisi jutun. Lehdistöllä on erittäin tärkeä osa kirjallisuuden levittämisessä ja julkisuusarvo perustuu usein muuhun kuin varsinainen kirjallinen ansio, mainitsee opinnäytetyön tekijä.Hän oli etsinyt arvosteluja tietyltä ajalta lehdistä Apu, MeNaiset ja Eeva, jotka määriteltynä aikana olivat julkaisseet 155 juttua tai arvostelua, joista 8 oli pienkustamon kirjailijoista. Näistä eniten juttuja saivat Otavan, Wsoy:n ja Tammen kirjailijat, tässä järjestyksessä.
Kirjojen mainonnasta loppukuluttajalle hän vetää johtopäätöksen, että mainonta saattaa (huom!) tuottaa tulosta vasta, kun tekijä on tuttu tai tuntemattoman kirja on saanut mediassa tarpeeksi huomiota. Raadollista, eikö totta? Oikeastaan hieman surullista.
Opinnäytetyössä kritisoitiin kustantajien markkinointikyvyttömyyttä - hän jopa heitti, että markkinointia voi opiskella. Minä tolloina hän meitä pitää? Itse olen aikanani opiskellut alkuperäisen ammattini lisukkeeksi myös kaksi vuotta työn ohessa markkinointia (kuljin Hesassa myötäänsä luennoilla ja tenteissä) ja saanut siitä jopa kunnon paperit. Intohimoni kun oli jossain vaiheessa lukea muutakin kuin romaaneja.Näin oudosti on tullut opiskeltua myös äidinkieltä, kirjallisuutta ja kirjoittamista. Uskon, että useimpien pienkustantajien osaamisessa ei ole puutteita markkinoinnissa vaan se on kirjojen myyntikatteissa ja kuitenkin aika pieniksi jäävissä myyntiluvuissa, jotka eivät anna mahdollisuuksia hankkia tarpeeksi apua työhön, se on jaksamiskysymys, ajanpuute ja monet muut seikat, jotka estävät täydellisen paneutumisen yhden kirjailijan kirjan markkinointiin. Minäkin mietin kokonaisuutta -sitä, miten saada esille useita kirjoja ja jokainen kirjailija. Mm. erään nuoren miehen avustuksella teimme iskun noin kahteen sataan kirjastoon sähköpostitse. Hän teki hienon esitteen ja sen kirjat olivat kunnon tarjouksessa kirjastoille. Yhtään tilausta ei tullut tästä ponnistuksesta. Kustansin Jussi Wahlgrenin Kemiin - hän näytteli silloin Salkkareissa (on nyt muuten Sampo-pankin mainoksessa se lätsäpäinen äijä), mutta eipä Salkkarinäyttelijäkään kiinnostanut. Juttu saatiin kaupunkilehteen ja sen verran kirjamyyntiä, että kattoi lentolipun hinnan. Mainonta ja markkinointi ei ole yksioikoinen asia. Se mikä vetää porukkaa lähimarkettiin, ei päde kirjamarkkinoinnissa ja se on tosi. MOT.
Kantaa saa ottaa, keskustelu on avattu. Osallistumista...
toivoo Eija
lauantai 15. toukokuuta 2010
JA NIIN TULI KESÄ...
Ihanaa, lämmintä, jopa kuumaa. Toivotaan, että tästä alkoi kesä eikä takatalvi yllätä. Meilläkin täällä pohjoisessa sipulikukat työntävät varsiaan terhakkaasti penkeistä. Kun vain jaksaisi siivota ne. Tontti on hiirten ja myyrien jäljiltä melkoisen sotkuinen, osa pensaista syöty - siitä syytän jäniksiä. No, olkoon! Kesä kaikilla, onni yksillä. Minun pitäisi oikeastaan keskittyä siivoamiseen, mutta kas kummaa kun laiskottaa. Muutama blogimerkintä sallittakoon. Taustalla soi yksi kymmenistä Espanjasta raahaamistani levyistä ... Sólo vivir, quiero estar junto a ti, yo no quiero sufrir, ven y dime que si, sólo vivir, entergarlo todo, sólo vivir...
Niinpä niin, joka kielellä sitä kaihoten julistetaan yhdessäolon tahtomista ja haluttomuutta kärsiä. Ja tämänkö pitäisi vauhdittaa minut pesemään ikkunoita, ei sentään, vaihdan tilalle kohta vauhdikkaampaa; Helmut Lotti kun vetää komealla äänellään Malagueñan tai kansansävelmän La Cucaracha, niin lasta ja pesuriepu heiluvat ihan itsestään ja kas puhdasta tuli.
Jaa että miksikö kuuntelen espanjalaista: helppo selitys, koetan ylläpitää kielitaitoani hoilaamalla tekstejä laulajan kera (se on kuulemmea kauhean kuuloista perheen mielestä, mutta nyt talo on tyhjä koiria lukuun ottamatta, joten en aiheuta kärsimystä muille), toisekseen - pidän espanjalaistyylisestä musiikista, olen jopa oppinut kuuntelemaan flamengolaulajia ja portugalilaista fadoa ja katselen taivaskanavilta Andalucian tv:tä, kauhistelen yhdessä naapurin (ruudussa lukee vechino/a) kanssa sitä, kun naapurin kylppäri romahti niskaan tai talo halkesi keskeltä ja siellä sairas äiti (madre) makaa sängyssä eikä pääse mihinkään hoitoon (ihan kuin meillä - tosin en tiedä tarvitseeko vanhusten asua osin sortuneessa talossa). Sitten haastatellaan asianajajaa (abogado) ja tätiä (tia) ja serkkua (primo/a). Suluissa olevat lukevat aina henkilön nimen kera ruudun alalaidassa. Tässä vierähtääkin puoli tuntia ja lopuksi vielä omaisten viimeiset taivastelut andalusialaisella korostuksella ja arvatkaa paljonko ymmärtää, kun hampaaton andalusialainen puhuu. Ei sitten mitään. Mutta hauskaa on.
Espanjasta puheen ollen, työskentelen nyt kovasti sen eteen, että suurimmasta osasta syksyn kirjoja olisi oikovedokset hyvissä ajoin, koska minun on lähdettävä Espanjaan syyskuussa (ellei onni ole suosinut ja talo mennyt kaupaksi, jota epäilen kovasti tässä maailmantilanteessa). Siellä on niin paljon työtä itse talossa ja puutarhassa, että kirjojen teosta tulee siltä osin pakkolomaa, jota ei sieltä käsin pysty tekemään. Onneksi löytyi Jenina, joten asiat kyllä hoituvat koto-Suomessa.
Toni Ahon, tulevan kirjailijamme, neuvosta olen tilannut lukulaitteen, johon voi ladata käsikirjoitustarjokkaita ja lueskella niitä sitten vaivattomammin kuin tietokoneen ruudulta. Odotan mielenkiinnolla postia ja kerron sitten joskus kokemuksisista, kun ehdin itse asiaan perehtyä. Jollain keskustelupalstalla, etsiessäni erinäisiä tietoja, sattui silmiini kommentteja, että jos ensi syksy olisi e-kirjojen läpimurtokausi, mutta viimeistään vuoden päästä e-kirjoja myytäisiin Suomessakin lähes yhtä paljon kuin paperisia kirjoja. Jännityksellä odotamme.
Lämpiä säitä toivotellen Eija
Niinpä niin, joka kielellä sitä kaihoten julistetaan yhdessäolon tahtomista ja haluttomuutta kärsiä. Ja tämänkö pitäisi vauhdittaa minut pesemään ikkunoita, ei sentään, vaihdan tilalle kohta vauhdikkaampaa; Helmut Lotti kun vetää komealla äänellään Malagueñan tai kansansävelmän La Cucaracha, niin lasta ja pesuriepu heiluvat ihan itsestään ja kas puhdasta tuli.
Jaa että miksikö kuuntelen espanjalaista: helppo selitys, koetan ylläpitää kielitaitoani hoilaamalla tekstejä laulajan kera (se on kuulemmea kauhean kuuloista perheen mielestä, mutta nyt talo on tyhjä koiria lukuun ottamatta, joten en aiheuta kärsimystä muille), toisekseen - pidän espanjalaistyylisestä musiikista, olen jopa oppinut kuuntelemaan flamengolaulajia ja portugalilaista fadoa ja katselen taivaskanavilta Andalucian tv:tä, kauhistelen yhdessä naapurin (ruudussa lukee vechino/a) kanssa sitä, kun naapurin kylppäri romahti niskaan tai talo halkesi keskeltä ja siellä sairas äiti (madre) makaa sängyssä eikä pääse mihinkään hoitoon (ihan kuin meillä - tosin en tiedä tarvitseeko vanhusten asua osin sortuneessa talossa). Sitten haastatellaan asianajajaa (abogado) ja tätiä (tia) ja serkkua (primo/a). Suluissa olevat lukevat aina henkilön nimen kera ruudun alalaidassa. Tässä vierähtääkin puoli tuntia ja lopuksi vielä omaisten viimeiset taivastelut andalusialaisella korostuksella ja arvatkaa paljonko ymmärtää, kun hampaaton andalusialainen puhuu. Ei sitten mitään. Mutta hauskaa on.
Espanjasta puheen ollen, työskentelen nyt kovasti sen eteen, että suurimmasta osasta syksyn kirjoja olisi oikovedokset hyvissä ajoin, koska minun on lähdettävä Espanjaan syyskuussa (ellei onni ole suosinut ja talo mennyt kaupaksi, jota epäilen kovasti tässä maailmantilanteessa). Siellä on niin paljon työtä itse talossa ja puutarhassa, että kirjojen teosta tulee siltä osin pakkolomaa, jota ei sieltä käsin pysty tekemään. Onneksi löytyi Jenina, joten asiat kyllä hoituvat koto-Suomessa.
Toni Ahon, tulevan kirjailijamme, neuvosta olen tilannut lukulaitteen, johon voi ladata käsikirjoitustarjokkaita ja lueskella niitä sitten vaivattomammin kuin tietokoneen ruudulta. Odotan mielenkiinnolla postia ja kerron sitten joskus kokemuksisista, kun ehdin itse asiaan perehtyä. Jollain keskustelupalstalla, etsiessäni erinäisiä tietoja, sattui silmiini kommentteja, että jos ensi syksy olisi e-kirjojen läpimurtokausi, mutta viimeistään vuoden päästä e-kirjoja myytäisiin Suomessakin lähes yhtä paljon kuin paperisia kirjoja. Jännityksellä odotamme.
Lämpiä säitä toivotellen Eija
lauantai 8. toukokuuta 2010
USKOAKO VAIKO EI, SIINÄPÄ PULMA
Uskoako luomiskertomukseen vaiko tiedemiesten evoluutioon, siinä vasta kinkkinen ongelma. Minulla on käsissäni kaksi uunituoretta teosta. Toista ei voita Turun sinappi eikä mummon muusi - 5.5 syntyi pikkuinen Oskar, jota tänään ensi kerran kävin katsomassa. Mummun toinen silmäterä, Eerik (2v.) on ollut yökylässä ja tämä vähän väsähtänyt mummu alkaa kohta onnellisena saunan lämmitykseen. Sitä kun on tullut tanssittua vaarin saarta ja mörköä piirissä ja loikittua kolmijalkaisena kettuna. Punttisalille ei tarvitse mennä, kun heiluu muutaman tunnin rokkimummona. Sitä ennen kuitenkin tästä toisesta uunituoreesta...
Lauri Karppinen, oululainen arkkitehti, on kirjoittanut teoksen nimeltä Kuin Piru Raamattua. Esipuheessa hän kirjoittaa näin: "Monet sanovat ehkä oikeutetusti, ettei kannata keskustella Raamatun yhdenkään erillisen tarinan totuusarvosta, riittää, että ymmärtää tuon kirjan todellisen kokonaisluonteen aikansa historian ja kansantarinoiden kokoelmana. Totta. Mutta kun on miljoonia heitä, joille se ei sitä ole. Heille se on ainoa alkutotuus koko maailmasta. Ja ovatko Koraanin lukijatkaan laajalti jo ymmärtäneet? Kyllä. Itsemurhapommittajat juoksevat tukka hulmuten väkijoukkoon, kun ainoa jumala niin käskee, ikivanhassa kirjassa.
Kun meillä ministerit, virkamiehet ja todistajat oikeudessa vannovat edelleen sormet Raamatulla tekevänsä oikein, puhuvansa totta ja vain totta, kannattaa perehtyä tarkemmin, minkä nimiin silloin vannotaan."
Tässä myös lyhyt ote ihan satunnaisotannalla eli siitä, mistä sattui kirja avautumaan. Ja se avautui kohdasta Uskontoja syntyy ja maailmanloppuja tulee, ole valmis -otsikon kohdalta. Sen alla lukee mm. näin: "Viimeisiä päiviä on ollut sen jälkeen useita, mutta niistä ei kait vielä ole yksikään toteutunut, koko maailmankaikkeutta koskevaa ei ole osunut ainuttakaan. Heinoslaisilla se oli Oulussa 1960-luvulla ja yli tuhannen prosentin varmuudella. Tulihan se - ja tädit lähtivät letti koipien välissä Turkuun hautomaan seuraavaa loppua. Ei, ei, se oli ainoa varma tieto ja ainutkertaisen viimeinen, Jumala sinun ilmoittamasi tieto. Nytkös sille joku hymyilee. Heinoset laskee taas... alleen ja eikun nutturaa kireämmälle. Arvaatko Jumala, että sen jälkeen on yksinomaan Ouluun rakennettu kokonainen yliopisto, tosin varmaan enteellisesti suolle, uusi teatteritalo, varmaan enteellisesti mereen, satama varmaan enteellisesti kuivalle maalle, viety torikahvilalaiva herkullisine munkkeineen enteellisesti kuivalta maalta hittoon, muotoiltu piispalle lumiveistokseen Jumalan kostona tosi isot tissit naispappeuden kunniaksi, kehitelty maailmaa yhdistävät kännykät, pystytetty Toripolliisi - ja yhdistetty sillalla Pikisaari mantereeseen, vaikka profeetat aikoinaan kielsivät sen jopa harjoitustyössäni, - kaksi miinus."
Täytyy sanoa, että Karppisen teosta voi kuvailla monin adjektiivein, mutta nauramatta sitä ei voi lukea eikä se missään nimessä sovi tiukkapipoille.
Kirjan lopussa oli lyhyt luku Graalin maljasta. Sen verran tiukkapipoinen olin kustantajana, että sen Karppisen graalin maljan kuvan otin pois. Hän kommentoi välittömästi, että jos ei se siellä saa olla, niin ota koko luku sitten pois. Minä otin, vaikka se olisi voinut jäädä sinne - ilman sitä kuvaa. Ette varmaan arvaa mikä se oli...
Siis viikon kuluttua ei kun tukka putkella kirjastoon tai verkkokauppaan ostoksille. Tästä kirjasta puhutaan vielä. Muistakaahan "omat" kirjailijani, että teillä on 35 % ale-oikeus toisten normaalihintaisista kirjoista, joten sitä etua kannattaa hyödyntää. (Tilaukset sähköpostiin, ei verkkokauppaan.)
Nyt siis saunaa lämmittämään. Hetken vielä ihailen 3250 grammaisen uuden teoksen kuvaa ruudulta. Ja mielessä soi Jukka Kuoppamäki, joka laulaa - pieni mies... Kuka muistaa?
Mukavaa ja oikein aurinkoista kevättä.
Eija
Lauri Karppinen, oululainen arkkitehti, on kirjoittanut teoksen nimeltä Kuin Piru Raamattua. Esipuheessa hän kirjoittaa näin: "Monet sanovat ehkä oikeutetusti, ettei kannata keskustella Raamatun yhdenkään erillisen tarinan totuusarvosta, riittää, että ymmärtää tuon kirjan todellisen kokonaisluonteen aikansa historian ja kansantarinoiden kokoelmana. Totta. Mutta kun on miljoonia heitä, joille se ei sitä ole. Heille se on ainoa alkutotuus koko maailmasta. Ja ovatko Koraanin lukijatkaan laajalti jo ymmärtäneet? Kyllä. Itsemurhapommittajat juoksevat tukka hulmuten väkijoukkoon, kun ainoa jumala niin käskee, ikivanhassa kirjassa.
Kun meillä ministerit, virkamiehet ja todistajat oikeudessa vannovat edelleen sormet Raamatulla tekevänsä oikein, puhuvansa totta ja vain totta, kannattaa perehtyä tarkemmin, minkä nimiin silloin vannotaan."
Tässä myös lyhyt ote ihan satunnaisotannalla eli siitä, mistä sattui kirja avautumaan. Ja se avautui kohdasta Uskontoja syntyy ja maailmanloppuja tulee, ole valmis -otsikon kohdalta. Sen alla lukee mm. näin: "Viimeisiä päiviä on ollut sen jälkeen useita, mutta niistä ei kait vielä ole yksikään toteutunut, koko maailmankaikkeutta koskevaa ei ole osunut ainuttakaan. Heinoslaisilla se oli Oulussa 1960-luvulla ja yli tuhannen prosentin varmuudella. Tulihan se - ja tädit lähtivät letti koipien välissä Turkuun hautomaan seuraavaa loppua. Ei, ei, se oli ainoa varma tieto ja ainutkertaisen viimeinen, Jumala sinun ilmoittamasi tieto. Nytkös sille joku hymyilee. Heinoset laskee taas... alleen ja eikun nutturaa kireämmälle. Arvaatko Jumala, että sen jälkeen on yksinomaan Ouluun rakennettu kokonainen yliopisto, tosin varmaan enteellisesti suolle, uusi teatteritalo, varmaan enteellisesti mereen, satama varmaan enteellisesti kuivalle maalle, viety torikahvilalaiva herkullisine munkkeineen enteellisesti kuivalta maalta hittoon, muotoiltu piispalle lumiveistokseen Jumalan kostona tosi isot tissit naispappeuden kunniaksi, kehitelty maailmaa yhdistävät kännykät, pystytetty Toripolliisi - ja yhdistetty sillalla Pikisaari mantereeseen, vaikka profeetat aikoinaan kielsivät sen jopa harjoitustyössäni, - kaksi miinus."
Täytyy sanoa, että Karppisen teosta voi kuvailla monin adjektiivein, mutta nauramatta sitä ei voi lukea eikä se missään nimessä sovi tiukkapipoille.
Kirjan lopussa oli lyhyt luku Graalin maljasta. Sen verran tiukkapipoinen olin kustantajana, että sen Karppisen graalin maljan kuvan otin pois. Hän kommentoi välittömästi, että jos ei se siellä saa olla, niin ota koko luku sitten pois. Minä otin, vaikka se olisi voinut jäädä sinne - ilman sitä kuvaa. Ette varmaan arvaa mikä se oli...
Siis viikon kuluttua ei kun tukka putkella kirjastoon tai verkkokauppaan ostoksille. Tästä kirjasta puhutaan vielä. Muistakaahan "omat" kirjailijani, että teillä on 35 % ale-oikeus toisten normaalihintaisista kirjoista, joten sitä etua kannattaa hyödyntää. (Tilaukset sähköpostiin, ei verkkokauppaan.)
Nyt siis saunaa lämmittämään. Hetken vielä ihailen 3250 grammaisen uuden teoksen kuvaa ruudulta. Ja mielessä soi Jukka Kuoppamäki, joka laulaa - pieni mies... Kuka muistaa?
Mukavaa ja oikein aurinkoista kevättä.
Eija
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
LOMALTA...
Niin vierähti viikko pienessä Albufeiran kaupungissa. Tein pitkiä kävelylenkkejä meren rannalla tai istuin kuuntelemassa aaltojen pauhua. Jollekin taisin karjua puhelimeen, että sori vaan, en kuule mitään, laulavat nuo aallot niin kovaa... Muutaman kerran istuin nettibaarissa, sillä eivät odota työt lomallakaan. Tosin vastailin vain muutamiin söhköposteihin ja vakuuttelin kirjan tilaajille, että tavaraa tulee, kunhan ehdin kotiin. Oli nimittäin onnistuneesti kotona saatu pankkitilit lukittua eikä tilausmaksuja päästy tarkistamaan.
Albufeira on turistirihkamalla kuorrutettu pieni kalastajakylästä kasvanut turistikeskus. Katsottavaa siellä ei ole. Ostettavaa on, jos haluaa ostaa kiinalaista rihkamaa, jota on tyrkyllä hirveät määrät pikkukatujen puodeissa. Ravintoloita on joka nurkalla, joissakin ruoka ja palvelu ovat hyvää ja joissakin taas jotain muuta.
Hotelli, jossa asustelin, oli vanha, mutta siisti. Ainoa ongelma oli vain se, että unet jäivät vähiin. Iltaisin kymmenen- yhdentoista maissa alkoi musiikki soida alhaalla keskusaukiolla ja sitä jatkui kolmeen yöllä. Jos nukahdinkin illalla, heräsin rokkiin tai hirveään afrikkalaistyyliseen rummutukseen, joka soi päässä vielä kauan sen loputtua. Uni armahti usein vasta viiden maissa aamulla. Ensimmäisenä yönä eivät tosin häirinneet rummut, vaan kauhea pauke kello kaksitoista yöllä. Olin saada sydänkohtauksen, kun syöksyin ikkunaan ja luulin vähintään sodan alkaneen. Ja totta maar, tykeillähän siellä ampua paukuteltiin; oli jonkun manan majoille menneen historiallisen merkkihenkilön merkkipäivä. Jos tyypin luut olivat vielä olemassa jossain hautaholvissa, ne taatusti tanssivat riemusta, kun jälkipolvet ja varsinkin väsyneet turistiparat säikyteltiin henkihieveriin. Tykkipaukkeen jälkeen aloivat ilotulitusraketit rätistä ja sitä kestikin sitten viisitoista minuuttia. Hyvästi yöuni...
En yhtään ihmettele, jos rannoilla nukutaan öisen metelöinnin jälkeen. Minusta ei siihen ole, joten univelkaa oli kotiin saavuttaessa, mutta muutoin mieli virkistyi auringossa.
Se joka haluaa tekemistä tai pitää patikoinnista luonnossa, sen ei kannata mennä Albufeiraan. Siellä kun ei ole mitään muuta kuin ranta ja kovat ja kapeat kadut, jotka on äkkiä nähty. Minäkin, joka olen aika lailla omatoimimatkailija, lähdin matkanjärjestäjän markkinaretkelle, mikä oli pettymys. Kauheasta mainostuksesta johtuen kuvittelin markkinoita isoksi ja hieman erikoiseksi tapahtumaksi, mutta jos on ollut esim. Fuengirolan tiistai- ja lauantaitoreilla (joita ei edes markkinoiksi kutsuta), ovat moiset markkinat yhtä tyhjän kanssa. Mutta tulipahan nähdyksi. Pysähdyimme venesatamaan, jossa upeat purret keinuivat aallokossa ja hienot Mersut, punainen Ferrari ja lukemattomat valkoiset ja mustat citymaasturi-Audit könöttivät rinta rinnan hotellien parkkipaikoilla. Niistä voi vain huokaillen haaveilla.
Ja mukavia uutisia tihkui sähköpostin kautta edelleen; kun tekijöistä on pulaa ja kuvittelee mielessään ympäripyöreitä päiviä, huomaakin, että kas apua on tiedossa. Taittajaehdokkaita on tarjolla nyt useampiakin, joita ensi viikolla haastattelen, nettisivujen tekijöitäkin referensseineen on ilmoittautunut kohtuuhinnalla useampia ja täytyy sekin asia päättää ja saada työ alkuun. Toni Aho viestitteli lukulaitteesta, joka säästää silmiä ja kertoi kuinka mainio se on, kun siihen voi ladata paljon tekstiä. Kyllähän minulla lukulaitteista on ollut tietoa, mutta eipä vain ole tullut hankittua sellaista, mutta jos se käytössä on kerran kätevä, niin kohta minäkin lataan kirjani ja meille tulleet käsikirjoitukset sellaiseen masiinaan.
Aasinsiltana lukulaitteista sähköiseen kirjaan. Tulossa on meillekin e-kirja. Tulevista ja osasta tänä vuonna jo painetuista kirjoista tehdään e-kirja. Se on pdf-tiedosto, joka ei vaadi lukulaitetta, vaan sen voi lukea ruudulta. Se on osaksi suojattu tiedosto, mutta esim. tulostus sallitaan, joten kirjan voi halutessaan itse tulostaa paperille. Ensimmäinen sivu on aina kirjan kannen sivu. E-kirja on halvempi kuin paperinen, joten ehkä siten saamme kirjalle elinkaarta ja sitä ostaisivat nekin, jotka eivät paperiversiota raski hankkia. E-kirjat myydään vain verkkokaupan kautta. Maksettu kirja lähetetään sähköpostin liitteenä tilaajalle.
Nyt odotan innolla pääseväni työhön taas käsiksi, sähköpostiin on tipahdellut jälleen mukavasti käsikirjoituksiakin, joten lukeminen ei lopu - oli se musta sitten valkoisella ruudulla tahi paperilla.
Ja oikein hyvää alkanutta toukokuuta jokaiselle!
Eija
Albufeira on turistirihkamalla kuorrutettu pieni kalastajakylästä kasvanut turistikeskus. Katsottavaa siellä ei ole. Ostettavaa on, jos haluaa ostaa kiinalaista rihkamaa, jota on tyrkyllä hirveät määrät pikkukatujen puodeissa. Ravintoloita on joka nurkalla, joissakin ruoka ja palvelu ovat hyvää ja joissakin taas jotain muuta.
Hotelli, jossa asustelin, oli vanha, mutta siisti. Ainoa ongelma oli vain se, että unet jäivät vähiin. Iltaisin kymmenen- yhdentoista maissa alkoi musiikki soida alhaalla keskusaukiolla ja sitä jatkui kolmeen yöllä. Jos nukahdinkin illalla, heräsin rokkiin tai hirveään afrikkalaistyyliseen rummutukseen, joka soi päässä vielä kauan sen loputtua. Uni armahti usein vasta viiden maissa aamulla. Ensimmäisenä yönä eivät tosin häirinneet rummut, vaan kauhea pauke kello kaksitoista yöllä. Olin saada sydänkohtauksen, kun syöksyin ikkunaan ja luulin vähintään sodan alkaneen. Ja totta maar, tykeillähän siellä ampua paukuteltiin; oli jonkun manan majoille menneen historiallisen merkkihenkilön merkkipäivä. Jos tyypin luut olivat vielä olemassa jossain hautaholvissa, ne taatusti tanssivat riemusta, kun jälkipolvet ja varsinkin väsyneet turistiparat säikyteltiin henkihieveriin. Tykkipaukkeen jälkeen aloivat ilotulitusraketit rätistä ja sitä kestikin sitten viisitoista minuuttia. Hyvästi yöuni...
En yhtään ihmettele, jos rannoilla nukutaan öisen metelöinnin jälkeen. Minusta ei siihen ole, joten univelkaa oli kotiin saavuttaessa, mutta muutoin mieli virkistyi auringossa.
Se joka haluaa tekemistä tai pitää patikoinnista luonnossa, sen ei kannata mennä Albufeiraan. Siellä kun ei ole mitään muuta kuin ranta ja kovat ja kapeat kadut, jotka on äkkiä nähty. Minäkin, joka olen aika lailla omatoimimatkailija, lähdin matkanjärjestäjän markkinaretkelle, mikä oli pettymys. Kauheasta mainostuksesta johtuen kuvittelin markkinoita isoksi ja hieman erikoiseksi tapahtumaksi, mutta jos on ollut esim. Fuengirolan tiistai- ja lauantaitoreilla (joita ei edes markkinoiksi kutsuta), ovat moiset markkinat yhtä tyhjän kanssa. Mutta tulipahan nähdyksi. Pysähdyimme venesatamaan, jossa upeat purret keinuivat aallokossa ja hienot Mersut, punainen Ferrari ja lukemattomat valkoiset ja mustat citymaasturi-Audit könöttivät rinta rinnan hotellien parkkipaikoilla. Niistä voi vain huokaillen haaveilla.
Ja mukavia uutisia tihkui sähköpostin kautta edelleen; kun tekijöistä on pulaa ja kuvittelee mielessään ympäripyöreitä päiviä, huomaakin, että kas apua on tiedossa. Taittajaehdokkaita on tarjolla nyt useampiakin, joita ensi viikolla haastattelen, nettisivujen tekijöitäkin referensseineen on ilmoittautunut kohtuuhinnalla useampia ja täytyy sekin asia päättää ja saada työ alkuun. Toni Aho viestitteli lukulaitteesta, joka säästää silmiä ja kertoi kuinka mainio se on, kun siihen voi ladata paljon tekstiä. Kyllähän minulla lukulaitteista on ollut tietoa, mutta eipä vain ole tullut hankittua sellaista, mutta jos se käytössä on kerran kätevä, niin kohta minäkin lataan kirjani ja meille tulleet käsikirjoitukset sellaiseen masiinaan.
Aasinsiltana lukulaitteista sähköiseen kirjaan. Tulossa on meillekin e-kirja. Tulevista ja osasta tänä vuonna jo painetuista kirjoista tehdään e-kirja. Se on pdf-tiedosto, joka ei vaadi lukulaitetta, vaan sen voi lukea ruudulta. Se on osaksi suojattu tiedosto, mutta esim. tulostus sallitaan, joten kirjan voi halutessaan itse tulostaa paperille. Ensimmäinen sivu on aina kirjan kannen sivu. E-kirja on halvempi kuin paperinen, joten ehkä siten saamme kirjalle elinkaarta ja sitä ostaisivat nekin, jotka eivät paperiversiota raski hankkia. E-kirjat myydään vain verkkokaupan kautta. Maksettu kirja lähetetään sähköpostin liitteenä tilaajalle.
Nyt odotan innolla pääseväni työhön taas käsiksi, sähköpostiin on tipahdellut jälleen mukavasti käsikirjoituksiakin, joten lukeminen ei lopu - oli se musta sitten valkoisella ruudulla tahi paperilla.
Ja oikein hyvää alkanutta toukokuuta jokaiselle!
Eija
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)