No niin, ne messut ovat ohi. Kovasti on sähköpostini pullistellut kysymyksiä, joten lienee ihan hyvä syy kirjoittaa muutama sananen messuista.
Messupäiviä oli viisi, mutta kaksikin olisi riittänyt. Messujärjestäjät olivat venyttäneet tapahtumaa ihan turhaa. Keskiviikkona messuhallissa taisi olla enimmäkseen esittelijöitä, mutta messuvieraita näkyi vähän, torstaina tuli muutama ilonpilkahdus, perjantai ei muuttunut yhtään paremmaksi, mutta lauantaina sentään riitti ihmisiä. Sunnuntai taas oli äärettömän köyhä. Myynnillisesti tulos oli heikko, hyvä kun kustannukset sai katettua, mutta yksitoistatuntisille päiville oli turha ajatella saavansa palkkaa saati päivärahoja. Mukavia katkoksia päiviin toivat muutamat kirjailijamme, jotka vierailivat messuilla. Minua vain harmitti se, että jokunen heistä oli tullut kaukaa ja sai esitellä kirjaansa tyhjille seinille. Onneksi useimmilla oli myös muita intressejä, kuten sukulaisvierailuja yms. samalla matkalla, joten ei mennyt ihan pipariksi.
Minä en ollut ainoa, joka valitti ostavien asiakkaiden vähyyttä. Valituksia kuului vähän joka suunnasta. Tuntuu kuin nämä messut tällaisenaan olisivat jo aikansa eläneet. Jotain uutta pitäisi keksiä, jolla vetää ihmisiä sisään. Taisi olla Peter Franzen, joka veti yleisöä ja jonka kirjoja myytiin oikein kunnolla, muille jäi rippeet.
Olin varannut päätypaikan ja kaksi esittelypöytää, joiden koko olisi pitänyt olla 1m x 1m (näin kalustovuokraluettelossa, mutta sellaisia ei kuulemma ollut edes heidän luettelossaan ja me mieheni kanssa katsoimme toisiamme ihmetellen - untako olemme nähneet luetteloa lukiessamme). Sain kuitenkin 50 x 220 cm pöydän ja kiukkuisesti vaadin lisää pöytätilaa, jolloin järjestettiin pieni pöytä lisäksi. (Se pieni pöytä maksoi viideltä päivältä 45 euron vuokran tuolivuokran ja pitkän pöydän lisäksi!)Naapurit, joilla oli vain neliön suuruinen esittelyala, oli survottu kaikki toisiinsa kiinni ja sitten yhtäkkiä korkea seinä, jonka taakse seuraava oli piiloutunut, joka ärsytti, sillä toisesta suunnasta tulevat ihmiset kävelivät helposti ohi, kun emme olleet näkösällä.
Meidän kirjailijoistamme olin saanut haastatteluun jokusen ja yleisöä oli paikalla vaihtelevasti. Toni Ahon julkistamistilaisuus oli kuitenkin sellainen, joka toi hyvän mielen. Ihmisiä tuli häntä kuuntelemaan ja kirjojakin myytiin nimikirjoituksella varustettuna.Pieni pelko ennen tilaisuutta kihersi vatsassa; mitä jos katsomossa ei istu ketään, sillä messuhalli jo alkanut tyhjentyä ja osa messuesittelijöistä oli jopa alkanut pakata tavaroitaan. Mutta onneksi pelko oli turha.
Itselleni messut olivat ensimmäinen ja viimeinen kerta olla mukana - ainakin tällä tavoin. Työmäärä oli suuri jo ennen messuja, kun mukaan otettavat kirjat piti laskea, jotta ne voi sitten vielä inventoidakin jälkikäteen. Siellä ne odottavat pahvilaatikoissa sitä hetkeä, jolloin jollakin sattuu olemaan aikaa inventaarioon.
Ajomatka Kemi-Oulu-Kemi on myös aikamoinen koettelemus, sillä tie on erittäin vilkkaasti liikennöity ja moottoritieosuutta on vain pieni matka. Siinäpä sitä körötteli rekkojen tahtiin, sillä kamikaze-ohituksiin ei kannattanut lähteä, kun yhden rekan tai matkailuvaunun edessä oli toinen ja taas toinen... loputtomiin. Piti oikein teroittaa itselleen, että älä hermostu, annan sen tossun olla kevyesti kaasulla. Tahtoo nimittäin olla aika raskas tuo oikea jalka, mikä lie kummajainen vasempaan verrattuna. Sitä paitsi, kun miespuolinen perheenpää (se vaan luulee olevansa pää), vaihtoi 10 v. ikäisen Nissan Maksimani Kia mikäliecitymaasturiin, niin en ole oppinut vieläkään vaihtamaan vaihteita ja välillä auto jurnuttaa isolla vaihteella, kun pitäisi kiskoa pienempää pykälään.Minulla on ikävä Nissania, jossa oli automaattivaihteet ja joka lähti ohitukseen niin kuin lentokone kiitoradalta nousukiitoon. Sillä kerkesi mennä kolme rekkaa ohi, kun Kialla pääsee yhden. Mutta miksi ei olisi mennyt, kun oli heppoja konepellin alla V6.
No, messuistahan tässä piti kirjoittaa eikä hevosvoimista ja kaasujalasta. Mutta kun ei niistä ihmeemmin ole kertomista, mitään mullistavaa ei tapahtunut, varasto ei juuri vajennut, joka oli messuille osallistumisen perimmäisin tarkoitus. Mutta aina pientä saalista jää haaviin. Kamerakin jäi kotiin yhtä päivää lukuunottamatta ja tärkeässä kuvassa ottajan käsi on vapissut, mutta julkaistaan se nyt kuitenkin, kun ei kuvallista saalista oikein ole.
Kiitokset niille kirjailijoille, jotka epätoivoisesti yrittivät esittelypöytämme ääressä kirjojaan tuoda esille. Eräs heistä ei tyytynyt pelkästään siihen, vaan haki hallista uhrinsa - ostatko vai ostatko ja...
Eija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti