sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

SANALLISIA SYTYKKEITÄ

Sattuipa käteeni uusin Parnasso. Puheenvuorossa Erkki Kiviniemi tekee tunnustuksia. Hän kertoo työskennelleensä kustannustoimittajana parisenkymmentä vuotta aloittaen työnsä kunnianhimoisena ja tunnollisena nuorena idealistina. Hän oli luvannut myös antaa jokaiselle jonkinlaista palautetta tekstistä, jonka sai luettavakseen. Hän sanoo ihanteensa murentuneen hitaasti mutta varmasti. Hän ei enää lue kaikkia käsikirjoituksia, hän vain silmäilee ja selailee niitä.
"Vain harva käsikirjoitus jaksaa sytyttää niin, että luen kaikki sivut," hän kertoo tunnustaneensa eräälle konkarikirjailijalle. Kirjailija oli vastannut, että sinusta on siis vihdoinkin tulossa kunnon kustantaja.
Näin. Minun on jo tässä vaiheessa myös tunnustettava kaikille julkisesti, että teen ihan samaa. Selailen ja silmäilen. Yleensä luen ensimmäiset sivut. Jos teksti ei imaise minua mukaansa niillä ensimmäisillä sivuilla, hyppään jonnekin muutaman kymmenen sivun päähän, luen vähän, jos ei vieläkään tunnu miltään, luen vielä pätkän jostain ja se jää siihen, ellei sytykettä ole tarpeeksi. Jos jo ensimmäiset sivut ovat täynnä kirjoitusvirheitä, puuttuvia pilkkuja jne. en jatka edes selailua, vaikka tarina tuntuisi hyvältäkin. Kirjoitusvirheet osoittavat välinpitämättömyyttä ja sitä, että kunhan nyt kokeillaan kepillä jäätä. Kirjoittaja ei ole tosissaan. Jos ei osaa välimerkkejä sijoittaa oikein, osaako sitten muodostaa edes luettavia lauseita.
Kiviniemi sanoo nuorena lukeneensa Vilho Vikstenin ohjeeksi laatiman Kolmen sivun säännön ja närkästyneensä siitä: Lue kolme ensimmäistä sivua ja päätä sen jälkeen, jatkatko. Kiviniemi myöntää, että sääntö on viisas. Käsikirjoitusten tulvasta ei ehdi kaikkea lukea kokonaan, ja miksi haaskata aikaansa, kun jo alkumetreiltä huomaa, että tarina ei saa uteliaisuutta heräämään, ei vie edes sen vertaa, että tahtoisi lukea eteenpäin. Itse käytän apunani esilukijoita, jotka kommentoivat lukemaansa.
Kiviniemi sanoo etsivänsä tekstistä henkeä, kosketusta, aitoutta. Hän sanoo etsivänsä tekstissä elävää kirjoittajaa, jonka ilmaisut sytyttävät. Niin minäkin - aina kun avaan uuden tekstin, toivon todella, että siinä on jotain sellaista, mikä pitää minut tiivisti tekstissä kiinni, että kuljen kirjoittajan tarjoamien sanallisten kuvien kautta oman mielikuvitukseni loihtimiin kuviin ja elän kirjaa, elän kirjassa. Silloin kirja on minun mieleiseni.
"Todenmukaisuutta" tavoittelevat omaan elämään perustuvat romaanit ovat kaikkein väsyttävintä luettavaa, Kiviniemi toteaa lopussa. Minä yhdyn hänen sanoihinsa. Niin ovat. Jokaisen elämä on arvokas ja ainutkertainen hänelle itselleen, mutta ei muille, elleivät tapahtumat ole niin järkyttäviä tai historiallisia, että ne ylittävät elämäkertojen hankalan kynnyksen.
Mutta- nyt sateisen päivän jälkeen tuuli puskee pilvet horisonttiin, aurinko muistuttaa olemassaolostaan ja on oikea aika lähteä ulos. Suomen kesä kun on niin lyhyt.

Eija

4 kommenttia:

  1. Hipshei, löytyihän vihdoinkin kustannustoimittajan kirjoittama blogi! mielenkiinnolla luin melkein kaikki kirjoitukset.
    Noista pilkuista on muuten meidän kirjoittavien boggaajien postauksissa puhuttu viime aikoina melkoisesti.
    Kirjoittajalle, joka hioo tekstiään kustantajalle lähetettäväksi on joskus lähes pelottavaa uskaltaa jättää välimerkki pois, jos se siihen kieliopin mukaan periaatteessa kuuluisi, mutta se kuitenkin tuntuu siihen laitettuna rikkovan tekstin rytmin.
    Siksipä kysynkin, että eikö kaunokirjallisuudessa kuitenkin kirjailijalla ole olemassa kieliopin suhteen myös se pienoinen taiteellinen vapaus, kunhan sisältö on laatua?

    VastaaPoista
  2. Katjalle

    Olen kai väärä ihminen vastaamaan kysymyksiisi, mutta tämä palsta on nykyisin aika hiljainen. Siksi yritän avata ongelmaasi, koska Eija kustantajan puolesta ei ehkä ehdi ottamaan kantaa yksityiskohtiin.
    En ole kielen osaaja, koska yliopistokoulutukseni on enemmänkin kasvatustieteen ja psykologian suunnalla, mutta kolme kirjaa Nordbooksille kirjoittaneena yritän arvioida pilkkuongelmaakin.

    Ensinnäkin pilkut ovat toisarvoinen seikka (jos niitä sentään käytetään lähes kieliopin vaatimissa rajoissa) verrattuna tyyliin ja luettavuuteen. Toki pilkun voi jättää pois jos tarvis on. Nyt näit, että tein virheen, kun jätin selvän pilkun pois! Siis, epäselvissä tapauksissa kirjoita ensin pilkku, sitten jätät sen pois, ja vertailet tulosta. Jos olet toiseen tyytyväisempi, jätä se. Kustantajakin on luultavasti samaa mieltä.
    Uskoakseni kustantajalle on kuitenkin ratkaisussaan tärkeämpää huolellinen kirjoitustapa joka lähtöön: ymmärrettävät lauseet sivulause- ja relatiiviviittauksineen, hyvä juoni ja kerronta, mielenkiinnon kohottaminen alkaen ensimmäisestä kappaleesta kiihtyen loppua kohti, napakka käsittely (paras kirja on lukijalle ja myyntiä ajatellen n. 250 sivua), vain muutamia asioita mainitakseni.

    Oikoluku ennen lähettämistä on välttämätön. Jos lähellä on joku ”kielitaitoinen”, kannattaa luettaa hänellä. Muutkin kelpaavat ymmärrettävyyttä arvioimaan. Sekavaa tekstiä ei kannata lähettää, ei myöskään pätkivää epäselkoista juonta tai käsikirjoitusta, mikä miellyttää vain itse kirjoittajaa.

    Enempää en uskalla kirjoittaa, koska kustantaja itse ja vain kustantaja päättää kriteerit. Nämä olivat ainakin niitä, mitä itse kirjailijana olen yrittänyt noudattaa.

    Alla blogin osoite ja kysy lisää e-maililla

    ap//

    http://aarnehenri.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Kirjoitit, Aarne, juuri niin kuin asia on. Hyvä. Selvittäköön tämä tiedonjanoisille asiaa. Pilkut voivat puuttua, mutta on lauseita, joissa pilkkujen puuttuminen aiheuttaa sen, että lause pitää lukea kahdesti ja se ei palvele ketään. Aika usein olen pilkkujen puuttuimisesta saanut ankaraa kritiikkiä kriikitoiltakin. Hyvä oli, mutta välimerkit puuttuivat, hankala lukea jne.
    Pilkkujen ja muiden välimerkkien pois jättämisen on oltava johdonmukaista ja loogista, ei vain siellä täällä.

    Eija

    VastaaPoista
  4. Kiitos molemmille, yritän pysyä tolkussa pilkkuineni :)

    VastaaPoista