SILTATAIDETTA

Ikkunasta loistaa syksyn ruska ja tuntuu kuin se valaisisi huoneen, vaikka muutoin taivas onkin pilvessä. Olen väsynyt, äärettömän väsynyt ja koetan nyt pinnistellä tämän läpi. Kyllä se siitä ohi menee, kunhan viimeisen syksyn kirjan lähetämme painoon.
Ehkä sitten ennätän kirjoittaa keskeneräisen tekstini valmiiksi ja jatkaa muutamaa muuta kirjallista työtäni. Ryhdyin hieman itsekkääksi ja ilmoittauduin Kemin Työväenopiston tunneille - latinobiciin ja Espanjan kielen kertaamiseen ja syventämiseen. Lisäksi prosaistien tapaamiset alkavat jälleen ja pääsemme tuulettamaan ajatuksia ryhmässämme, johon kuuluvat tällä hetkellä Jussi Siirilä (tunnette hänet varmaan Hannele Laurin hampaista-teoksesta), Ritva Kokkola, Jorma Koski, Kari Hanhisuanto, Siiri Magga-Miettunen, "ulkojäsenenä" Annika Eräpuro, joka ei ole kemiläinen sekä minä. Istumme turisemassa kulttuurikeskuksen kahviossa ja mietimme kaikenlaista. Olemme ottaneet ryhmänä kantaa kirjastoauton lopetukseen, kirjaston uudelleenjärjestelyihin, jotka tuntuvat käsittämättömiltä ja muutamiin muihin aiheisiin yleisönosastoissa. En tiedä, onko kannanotoillamme vaikutusta, mutta jos ei mitään yritä, ei mitään myöskään tapahdu.
Sain sähköpostitse kutsun Kemin Karjalahden alikulkusillan avajaisiin, johon on asetettu erilaisia ympyröitä ja soikioita, joihin päiväkotilapset, insinöörit ja minä olemme työstäneet tekstiä. Lapset ovat kirjoittaneet lyhyitä hauskoja toteamuksia, siltainsinöörit aikanaan rustanneet ohjeita piirrustuksiin, jotka tavallisen ihmisen järjellä menevät oikeasti suoraan yli hilseen. Taiteilija, kuvanveistäjä Marjukka Korhonen on tehnyt teosten muotoilun. Nyt tämä moottoritien alikulkusilta teoksineen avataan virallisesti 24.9.2010 klo 9.00. Kävin vakoilemassa etukäteen, millaisilta nuo metalliin kaiverretut tekstit näyttävät. Sinne vain kemiläiset joukolla vaikkapa kuntokävelylle ja katsomaan ja lukemaan lasten mukavia lausahduksia tai miettimään insinöörien aivotuksia. Minun tekstini piti muotoutua aiheesta kuvitteellisia kemiläisiä ja kai minä jotain kuvittelinkin, mutta sitten sain ajatuksen, jonka kirjoitin paperille ja toivoin taiteilijan valitsevan sen kolmen erilaisen tekstini joukosta. Isäni rakensi tätä kaupunkia ja muuta Suomea yhdessä toisen miehen kanssa, niinkuin monet muutkin entisajan timpurit. He kulkivat YIT:n kirvesmiesporukoissa sinne, missä töitä oli. Halusin ikuistaa heidät tekstiin. He olivat niitä nöyriä ja hiljaisia miehiä, jotka tekivät ahkerasti töitä ja jotka rakensivat maatamme sotien jälkeen. Olen onnellinen ja tyytyväinen, kun taiteilija sitten ottikin tämän tekstin päätekstikseen, mutta oli hän valinnut myös kahdesta muusta tekstistä pätkän ja näin laatoissa on todellisten kemiläisten muisto höystettynä kuvitteellisilla henkilöillä.
Nyt minun pitäisi keksiä lyhyt puhe. Hups, mistäs tuollaisessa tilanteessa puhutaan?
Sormi suuhun ja kysymysmerkki...

Taiteellisin terveisin

Eija