LOMALLE...

Juuri äsken Lomamatkojen sivuille ilmestyi tieto: kone starttaa Kemin kentältä aikataulun mukaan lauantaiaamuna. Älkää siis hyvät immeiset hermostuko, jos vastauksia sähköposteihinne ei kuulu.
Ihanaa, pääsen valmiiseen ruokapöytään, saan istua ja olla muiden passattavana, jos niin tahdon, saan nukkua aamulla pitkään, ei tarvitse nähdä tietokonetta, ei vääntää tekstejä, jotka on yritetty omin voimin taittaa ja josta on kauheasti lisätyötä. Kun syksyn kirjoja aletaan toden teolla työstää, käännän joka ainoa käsikirjoituksen takaisin, johon on lisätty sisennykset tai johon on aseteltu säätöjä ja merkitty sivunumeroita tai tavutettu tai kappaleet on eroteltu tyhjillä riviväleillä. Niiden oikominen saattaa viedä monta tuntia, ilman että pääsee varsinaiseen työhön käsiksi. Eräs syksyn kirjoista, jonka jo ehdin heittää taitto-ohjelmaan oli tehty muutoin ok, mutta lähes sentin mittaiset sisennykset jäivät kirjaan, koska niitä ei saanut pois wordissa eikä taitto-ohjelmassa. Ja dialogeissa sellainen näyttää kammottavalta. En tiedä, miten sisennykset oli laitettu, mutta kun yhdestä muutit, toinen kohta venyi ties minne ja itku meinasi päästä.Siinähän olkoot. Eivätkö kirjailijat, jotka kirjoittavat, osaakaan lukea? Sivuillahan on ohjeet, millainen tekstin tulee olla, kun se lopulta tänne lähetetään. Sillehän on yksi ja sama, miten tarjolle lähetetyt on tehty, mutta hyväksytyt pitää olla ohjeiden mukaan tehty. Mutta loman jälkeen aion ollakin tiukkapipo ja lopetan turhan työn, sillä sitä on nykyisin ihan liikaakin.
Olen etsiskellyt nettisivuillemme uutta ilmettä - tekijää. Tämänhetkisen sivuston ylläpitäjän tarjous oli vaivaiset (!) 1200 euroa+alv. Sivustot ovat jäykät ja esim. etusivua ei pysty muokkaamaan siistin näköiseksi. Yleisilme saisi raikastua myös. Pari yhteydenottoa jo sainkin ja vaikka vaihtaisin kokonaan uuden ylläpitäjän asiakkaaksi, hinta jäisi puoleen tuosta ja jopa allekin. Tosin se tietää taas työtä aivan kamalasti, kun tiedot pitää siirtää toiseen sivustoon. Se tietää narinaa ja kitinää, kun saan jatkuvia huomautuksia: - Miksi minun kirjani ei näy, miksi minun nimeni ei näy listalla, miksi miksi miksi... Vuorokaudessani on 24 tuntia, joista huomaan istuvani koneen ääressä 7-8, lukevani tekstejä iltaisin pari tuntia ja pakkaavani lähteviä kirjoja siihen päälle. Omaa aikaa ei juuri jää ja siihen pitää tulla muutos. Ihan pakko, sillä kunto rapistuu, ystävät lakkaavat olemasta ja omat harrastukset ovat jääneet. Elämä ei voi olla työntekoa. Tämä kustannusala on vain sellainen, että kate on pieni, kirjaan uhrataan tuhottomasti aikaa ja sitten sitä myydään vaivaiset sata kappaletta, varsinkin jos kirjailija ei viitsi nähdä yhtään vaivaa markkinoidakseen sitä. Kun tietäisi, mikä kirja jää sataan, niin sitä ei kannattaisi edes tehdä, sillä muut saavat siitä omansa, mutta kustantaja vain taputukset. En olekaan innokas enää ottamaan sellaisen kirjailijan kirjaa kustannettavaksi, joka itse on passiivinen tai jonka kirja on todellakin jäänyt myynnillisesti +-nollaan, vaikka kirja olisi hyväkin.
Tästä jo huomaakin, että kuppi on loiskumassa yli ja tänne asti jaksoin, kun odotin tätä viikon reissua - että saan vain olla. Että olen olemassa ja elän itselleni enkä työlle pelkästään.
Kirjoittakaa hyvät ihmiset repäiseviä ja karmaisevia rikosromaaneja, niitä lukijat haluavat, niitä kirjastot ostavat.
Ja nyt minä lähden nukkumaan, tämän päivän pituudeksi tuli vain kymmenen tuntia.

Loman odotuksin

Eija

TUHKAA JA TIMANTTEJA

Non-nih, sanoisinko kenties ruman sanan. En sano ääneen vaan ajattelen. Olen odottanut viikon lomaani Albufeiraan kieli pitkällä ja eikun islantilaiset pilaavat sen - kenties. Ensin ne veivät rahat - ei kylläkään minun, panivat maan polvilleen nuo nuoret kukkopojat ja tuottivat tuskaa yhdelle jos toiselle heidän huippukorkotuloihin uskottuaan, ja nyt sylkevät Euroopan taivaalle tuhkaa, jotta lentoyhtiöt keikahtavat. Onneksi en omista Finnairin osakkeita. Tästä tuhkasta ei kuitenkaan kasva timantteja, päinvastoin.

Meillä lumi sulaa kohisten ja paikat ovat rapaa täynnä. Tarvitaan tosissaan mielikuvitusta löytää lenkkipaikka, jossa käydä koirien kanssa,ilman että tarvitsee pesuhuoneen kautta palatessa käydä. Eilen kuljetin kolmea koiraa, yksi on Martti, "andalusian haukkuja" -löytökoira Espanjasta, toinen on pikkuinen Pipsa, pojan kasvamassa oleva pystykorva ja kolmas on Urkki, dogo argentino, joka on niin paksupäinen ja itsepäinen kuin vain voi olla. Jos Urkki päättää, että nyt mennään, niin sitä sitten mennään. Tai silloin on paras päästää remmistä irti, ellei halua olla kädetön. Ajelin autolla metsätietä, kunnes päättelin, että ketään ei maisemissa ole, kaksi ensin mainittua irti ja Urkki remmiin. Eihän se remmi mitään auta, jos tulee poro tai kauris tai ilves tai karhu, joita kaikkia tuossa takalistolla asustelee. Karhun tullessa on viisainta katsella taaksesepoistu-reittiä, ilvestä en kahden ison koiran kanssa pelkää. Kesää kohti mennessä toivoo vain, että karhut vetäytyvät kivaloille, jotta uskaltaa marjaan.

Aarne toivoi ranking-listaa takaisin. Pari muutakin on toivonut. Mietin -kenties ne palautetaan. Poistaessani ne sivuilta tuli vain mieleeni, että jospa joku pahoittaa mielensä, kun ei ikinä pääse listalle. Mutta jotakuta se kenties kannustaisikin - siinä minäkin kuin joku toinen. Reilu puolet kirjailijoista ostaa omia teoksiaan ja myy niitä, josta varmasti saakin paremman tuoton kirjaa kohti kuin meiltä kirjailijapalkkioina, toiset eivät hanki yhtään kirjaa vapaakappaleiden lisäksi. Vain yksi kirjailija niistä, jotka eivät osta kirjojaan, myy hyvin. Mutta tämä kirjailija sanoikin kerran minulle, että hän kulkee tapahtumissa ja kirjastoissa matineoissa ja on muutoin aktiivinen. Kirjaasi siis voit markkinoida usealla tapaa: olemalla näkyvissä ja aktiivinen yleisöön päin tai myymällä tuttaville, ystäville ja eri tapahtumissa kirjaa.
Tästä kirjan menekistä on ollut jatkuvasti puhetta. Nyt muutamat ovat sekaantuneet jopa meidän ja tukkujen väleihin. Tuntuu ihmeelliseltä, ettei kirjailija usko ja luota siihen, että hänen kirjansa on ilmoitettu Suomessa kahden toimivan kirjatukun kautta listoille, vaan vielä niistäkin muistutetaan ja lähetellään sähköposteja, joita asiakaspalvelusta ovat saaneet. Sanottakoon siis vielä kerran: Me työskentelemme tukkuihin päin, älkää hyvät ihmiset aiheuttako sekaantumisella lisätyötä tähän enää! Kun kysyn, miten voit auttaa meitä markkinoimaan omaa kirjaasi (kuten kaikki pienet taitavat kysyä), niin se tarkoittaa oman elinpiirisi ja vaikutusalueesi ihmisiä ja yrityksiä tai niitä tahoja, joissa olet tunnettu ja joihin voit kirjaasi tarjota. Mehän täällä emme tunne esim. Kokkolaa tai Hyvinkäätä, me emme tiedä, mitä lehtiä siellä ilmestyy, katsomme ne netistä ja luultavasti johonkin lehteen tiedote jää lähettämättä sen vuoksi. Siksi on hyvä, kun kirjailija listaa alueensa lehdet meille, jo se on yksi apu. Me emme tunne ihmisiä noista kaupungeista, emme tiedä paikkakunnan tapahtumia, emme tunne kirjastoporukkaa tai kirjakauppiaita, emme innokkaita lukijoita jne. Nämä pitäisi jokaisen miettiä ja hyödyntää ja varsinkin kahden enimmäisen kirjan kanssa painiskelevat - teidän kannattaa käyttää kaikki mahdollinen markkinointi-ja myyntitilanne hyväksi. Kun tunnettuus kasvaa, myynti helpottuu jonkin verran ja kirjastotkin ostavat kirjoja ilman kädenvääntöä. Kirjailijan oma aktiivisuus myynnin osalta on äärettömän tärkeää. Jos kirjaa myydään sata kappaletta, me olemme saaneet painokustannukset, kirjailijanpalkkiot ja kannentekijän palkan kasaan, mutta itse ollaan vielä vailla palkkaa. Ei meitäkään kirjan pieni myynti innosta. Vaikka seuraava kirja olisi kuinka hyvä, mutta kirjailija on passiivinen ja myynti jäänyt heikoksi, tuskin teemme uutta kustannussopimusta.
Noista kirjastoista tulikin asiaa: Kävin esitelemässä kevään uutuudet Kemin kirjastossa ja eräästä kirjasta sanottiin, että eivät ota tuon kirjailijan kirjaa, edellistä oli ostettu kolme ja niitä oli lainattu 16 kk:n aikana vain 24 kertaa eli yksi kirja oli keskimäärin ollut lainassa 8 kertaa. Se on kuulemma niin vähän, että jos ei edellistä lainata, ei ainakaan seuraavan vuoden kakkosta hankita.
Tässäkin siis yksi työmaa - jos joku tuttava/ystävä/kylänmies ei halua ostaa kirjaa, usuta se kirjastoon. Lainausmäärät näyttävät olevan yksi kirjasto-ostojen ratkaiseva tekijä.

Ohoh! Kuuletteko, nyt minun mattoni tuolla huutavat:- Jokos me päästään ulos? Koetan vastustella, että juu, juu, kunhan...
- Eikö mitä, minä haluan vihdoinkin tuulettumaan, muutenhan tässä ihan homehtuu, huutaa iso villamatto ja tomupilvi peittää hallin lattian.
Se lienee oikeassa, joten toivottelen hyvät viikonloput kaikille, mukavia ulkoiluilmoja ilman tuhkaa. Timantit löytyvät jokaisen sydämestä, kun osaa oikeaan kammioon katsoa.

Eija

KIRJALLISTA SATOA - Raakileita ja valmista tavaraa

Viime kuukausien aikana on tipahdellut runsaasti käsikirjoituksia niin fyysiseen kuin sähköiseenkin postilaatikkoon, mikä on ilahduttanut suuresti. Joillakin on kiire tekstiensä kanssa ja minulle kerrotaan, että tekstistä on saatu tarjouksia jostain päin. Hyvä, minä vastaan. Poistan tiedoston meiltä, sillä tätä tekstiä ennen on vielä useita lukematta. - Voi älä vielä, odotellaan, kysyjällä tulee hätä. Sen verran tinkaukset joskus ärsyttävät, että tekee mieli pistää koko teksti mappi ö:hön, mutta toisaalta taas - ei voi tietää, mikä helmi siellä kansion sisällä on. Etuilemaan ei silti pääse. Mehän emme edes ole hitaita, minä ja lukevat apulaiseni. Vastausaikamme on ollut keskimäärin kaksi kuukautta, mutta pitenee väkisinkin, sillä koko työpäivää ei voi käyttää lukemiseen. Usein edelle menevätkin ne tekstit, jotka ovat jo valmiiksi paperilla, koska otan ne iltalukemiseksi yöpöydälleni. Siinä on hyvä keskittyä, lukea ja merkkailla sivujen reunaan korjausehdotuksia. Koneella olevia tekstejä tulee luettua melkoisen pienissä pätkissä ja jos on tehnyt koko päivän ruudun ääressä hommia, ei tee alkuunkaan mieli asetella tekstiä edes läppärille ja koettaa lueskella sitä iltapuhteella. Välillä peilistä katsoo vastaan niin punareuniaset silmät, että pelkään aina jonkunn kysyvän, käytänkö jotain erityistä meikkiä huomiota herättääkseni.
Nyt on urakkaa pienennetty apulukijoiden avustuksella ja silti työmäärää on runsaasti. Yhden kun saa pois, tilalla odottaa kaksi uutta. Mutta surkeaahan olisikin, jos ei odottaisi.
Todellisia helmiä on vähän, raakileita sitäkin enemmän. Lähes aina näkee jo muutaman sivun perusteella, kannattako tekstiä edes lukea loppuun. Raakile saattaa olla niin raakile, ettei edes kirjoitusvirheisiin ole paneuduttu. Kun teksti on valmis, ei kun kustantajalle vain. Tekstin pitää antaa hautua jonkin aikaa, ottaa se sitten uudelleen esiin ja ryhtyä muokkaamaan. Harvemmin yhdellä kirjoittamisella saa valmista jälkeä. Nämä raakileet karsiutuvat armotta. Kirjoitusohjeita emme ryhdy pahemmin jakelemaan, niitä varten on olemassa arvostelupalveluja ja erilaisia kursseja, joissa hioa tekstejään opettajien johdolla. Toinen nöyrien kirjoittajien ryhmä on omasta elämäntilanteesta kirjoittaminen. Ne ovat varmasti koskettavia ja ainutlaatuisia, mutta vain kirjoittajalleen. Lukijoita ne eivät suuremmin kiinnosta. Melkein sanoisin, että ei kannata vaivautua niitä lähettämään, ellet nyt ole todellakin maanlaajuinen julkkis hyvässä tai pahassa, tai kenties komerossa kasvatettu, vuosi sitten ihmisten ilmoille päässyt ja edelleenkin ilman käytöstapoja katuja tallaava taneli, Reberbahnin ilotyttökortteleissa työskennellyt, kaksipäinen ja kaksineuvoinen tai jotain muuta pöyristyttävää.

Kevät alkaa olla pulkassa, syksyn satoa valmistellaan jo hiljalleen. Mukavinta ensi syksyssä on se, että kirjailijoihimme on liittynyt mm. Tammelle paljonkin lastenkirjoja kirjoittanut Laila Kohonen, kolme romaania julkaissut Kari Hanhisuanto, joka on vaihteeksi tehnyt vauhdikkaan rikosromaanin Kripo-sarjaan. Kymmenkunta kirjaa julkaisseen Sauli Uhlgrenin syksyn teos kuuluu myöskin Kripo-sarjaamme ja Jussi Wahlgrenin kirja vei minun sydämeni ja ilmoitin jo ennen tekstin loppuun lukemista, että kyllä, kyllä, tästä tehdään ilman muuta kirja.

Jatkan tekstien läpi käymistä apureineni ja odottelen lisää mukavia yllätyksiä. Niitähän meillä on ollut muutamia kuluneen vuoden aikana. Hyviä, myyviä kirjoja.

Täältä loskakelin keskeltä...

Eija

SANASTON KORVAUKSET

Huh huijaa, kun tunsi olonsa äveriääksi, kun huomasi ne suuren suuret korvaukset tilillä, jotka Sanastolta oli kirjojeni lainauskorvauksina maksettu. No, ei vainenkaan se korvaus suuri ollut, mutta nythän on aprillipäivä, sitähän saa yrittää jekuttaa ihan luvalla. Onhan se hyvä, että meille kirjailijoillekin maksetaan jotain teostemme lainauksesta ja käytöstä. Ovathan muusikotkin iät ja ajat saaneet tuotoksistaan korvauksia, joten yhtä lailla korvaukset kuuluvat kirjailijoillekin. Lehdessä näytti olleen, että noin 900 kirjailijaa saisi palkkioita. Käsittääkseni aivan pieniä muutamien eurojen korvauksia ei makseta. Niin se on, että ne jälleen saavat rahaa, joiden kirjat tuottavat jo muutenkin massamyynnissä. Niitähän on kirjastoissakin kymmeniä kappaleita riveissä lainausta odottamassa. Niinpä niin...
Mutta joka tapauksessa -
hyvää pääsisäistä!

Eija