Pirunsarvet päässä

Melkoisen flunssan kourissa kipuiltuani ja saatuani vihdoin vetistävät silmäni auki ryhdyin selailemaan sähköposteja. Hui hiisi, millaisen viestin olinkaan saanut Lapin Kirjallisuusseuran puheenjohtajalta (kai Liste on puheenjohtaja?). Sekavassa viestissä kommentoidaan kustantamoa "ei miksikään kustantamoksi".

" Te ette ole mikään oikea kustantamo, koska ette anna kirjailijoille rahaa vaan kirjoja myytäväksi. Teidän kirjailijat ovat kaikki omakustantajia!" lataa Liste. Piti lukea moinen lause uudelleen. Kenties kuume oli jälleen noussut. Mutta ei, kyllä Liste määritteli Nordbooksin tuosta vain olemattomaksi kustantamoksi. Hän lienee sekoittanut palvelukustanteet ja täyskustanteet mielessään. Tiedä tuota. Mutta saavathan palvelukustanteen tekijätkin rahaa, hyvänen aika!

Voi vempula sentään. Jokainen kustantamo antaa vapaakappaleita kirjailijoille, joille he saavat tehdä mitä lystäävät. Joku jakaa ne mainostarkoituksessa eteenpäin, joku lahjoittaa lähimmilleen, joku saattaa myydäkin ne. Sehän ei meille kuulu, mitä kirjoillaan tekee. Rahaa saavat kaikki - joku enemmän, joku vähemmän - sehän riippuu kirjan menekistä.

Että sieppaa tuollainen arvostelu ja kirjailijoidemme aliarviointi.

Kertokaapa tällä palstalla hyvät kirjailijamme, jotta kaikki allilisteet voivat lukea, oletteko saaneet rahaa vai sanotaanko sopimuksissanne, että saatte vain kirjoja, että siitä ottakaa ja repikää palkkionne.

Palvelukustanteitahan tehtiin alussa paljonkin, syystä että firma piti saada pyörimään. Huomaatte, jos olette sivuja tutkineet, että sitä palvelua ei enää ole. Vain muutama sopimus, jotka on ennen päätöstä allekirjoitettu, tehdään ja sen jälkeen palvelukustanteen tekijät voivat kääntyä muiden yritysten puoleen. Tulevaisuudessa keskitytään vain täyskustanteisiin. Näin saadaan taso nousemaan, sillä todella hyviä käsiksiä on koko ajan tarjolla ja tarjottujen tasokin on koko ajan nousussa, minkä hyvillä mielin olen pannut merkille. Liste perustelee meidät olemattomaksi kustantantamoksi myös sillä, että meillä ei ole kuulemma ammattitaitoista henkilöä ohjaamassa ja antamassa neuvoja kirjailijoille eikä työstämässä tekstiä. Ei voi moittia tästä tietämättömyydestä, kun emme todistuksiamme opinnoista ja työkokemuksesta ole sivuillemme asetelleet. Minä itse ikuisena opiskelijana ilmoittauduin jälleen kerran Jyväskylän avoimen yliopiston opiskelijakaartiin saadakseni tukea kielenhuollon tehtäviin. Olen niin suuresti huolissani siitä, miksi Suomen kielessä ei enää käytetä välimerkkejä, sillä useilla teksti menee pötkyyn ilman pilkkuja että-, mutta-, jonka-, joilla-,joku-, jne.-sanojen kanssa. Unohdukset ovat unohduksia, mutta kun koko käsikirjoitus on pilkkuja vailla, niin tulee vähän hutera olo lukiessa sellaista. Olen kuvitellut tämän olevan uusi nykysuomen suuntaus ja itse pudonnut kärryiltä. Nyt siis huollan kieltäni jälleen kerran. Tosin todistuksia kirjallisuuden ja kirjoittamisen opinnoista on jo niin iso kasa laatikossa, että niillä lämmittäisi uunin, mutta eihän yksi uusi paperi haittaa tee, jos sillä saa päänsärkynsä lakkaamaan.

Niin, onhan teitä kirjailijoita, joille ei ole juurikaan tarvinnut vinkkejä ja neuvoja antaa, koska teksti on äärimmäisen valmista, mutta on niitäkin, joita ohjataan paljonkin, niin lyhentämisen muodossa kuin dialogien rakentamisessakin. Joku on jääräpää eikä ota vinkkejä vastaan. Joku tekee työtä osta hiessä, koska huomaa siten parantamisen varaa tekstissään itsekin ja joku korjaa vain juuri ne kohdat, jotka sormella osoitetaan, mutta ei sitten paneudu muihin samantyyppisiin virheisiin tekstissään. Meitä on siis moneksi.

Toinen kummallisuus tuli sähköpostilla sekin. Erään kirjailijan aviosiippa lähetteli kylmänkalsean kirjeen, jossa huomautti, että on lokakuu pitkällä eikä rahaa kuulu. (Ei kuulunut ei, koska tilauksia tuli vasta ihan syyskuun lopulla. Koska maksu taphtuu vasta nyt lokakuussa, ne kirjautuvat lokakuun kirjanpitoon ja sieltä kirjailijan kirjatilille ja tuloutuvat tammikuussa.) Hänen siippansa se vaan koettaa myydä kirjaansa aina sopivassa tilaisuudessa ja on järjestänyt julkkarit ja lehtihaastattelut yms. ihan itse ilman, että olen vaivautunut auttamaan. Minun velvollisuuteni on myydä siipan kirjaa, niin että se menestyy ja että rahaa tulee (mielellään ovista ja ikkunoista, luen rivien välistä), hän kirjoittaa. Hän oli jopa sanonut siipalleen, että olisi syytä ottaa yhteyttä asianajajaan, ja että hän haluaa tietää, missä painossa kirjat on painettu (sehän näkyy kirjasta). Aiemmin hänet tavatessani hän kirjoitteli tärkeän näköisenä muistikirjaansa ties mitä, kysyi minulta, olenko pahoillani, jos hän vie kirjan myös Otavalle ja Tammelle. En viitsinyt nauraa onnettomalle päin naamaa vaan totisena nyökyttelin. Vie vain, vie vain. Nehän hihkuvat ilosta, kun saavat sen.

Kun alunperin hyväksyin kirjan kustannettavaksi, tuli aika äkkiä kaino pyyntö kyseiseltä siipalta, jossa hän kyseli palkkioennakkoa, vaatimaton 6000 euron summa olisi alkuun hänen mielestään sopiva. Hieraisin silmiäni. Lukeeko tuossa 6000 tuhatta vai 6 euroa, johon on tullut vahingossa jokunen nolla liikaa vain. Pahainen kirjoitusvirhe.

Satuin lukemaan tämän viestin Ahmedin Teleboxissa, Alhaurinin keskustassa olevassa nettipaikassa. Taisin rääkäistä jotain ääneen, sillä Ahmed tuli kummastuneena katsomaan, oliko jokin hätä.

- Nou hätä, sanoin selittäen lukeneeni päivän vitsin. Moinen pyyntö kihersi nauruhermoja niin paljon, että oikeutti minut menemään Mercadonaa vastapäätä olevaan panaderiaan, josta ostin kaksi (huom! yksinäiselle kaksi) ihanaa suklaacroissanttia, menin kotiin ja keitin kunnon kahvit niiden seuraksi. Kuusituhatta euroa! Suuret on luulot siippakullalla. Ajatelkaa - kuusi tonnia, heh.

Nyt olen naureskellut omalle siipalleni, että odottelen lakimiehen yhteydenottoa. Voi veljet, että odotankin. On oikein mukava osoittaa mappikasaa ja sanoa, että siitä vaan. Jos olen petturi, sopimuksen mukaan minä maksan kulut tarkastuksesta, mutta jos käy toisin, eli mitään epärehellistä ei ilmene, niin kirjailija maksaa viulut. Ne eivät varmaan kovin halvat viulut ole. Minä siis odotan... Ja odotan...

Mutta sen verran on ilkeitä ajatuksia itselläkin, että kasvoi taas kerran pirunsarvet otsaan.