Kuumat ilmat eivät ole innostaneet kustantajaa istumaan nenä tietokoneen ruudussa lukemassa tekstejä, joita lähes joka päivä sähköpostiin saapuu. Sen sijaan olen uppoutunut kirjoihin - kuinkas muutenkaan. Tuskalla ja vaivalla sain kahlattua läpi Alessandro Barricon pienen kirjan Sin sangre (Ilman verta), jonka kerran ostin Malagan Corte Inglesin kirjaosastolta. Kun sittemmin kävin kirjastossa löysin saman kirjan suomennettuna. No, tulihan verestettyä espanjan taitoja. Taitavasti kirjoitettu ihmissuhdetarina, joka alkaa kauhistuttavalla väkivallalla. Kirja on lukukokemuksen arvoinen.
Iltalukemistona on menossa Inger Frimanssonin dekkari. Kirjailija on minulle uusi tuttavuus. Samoin, koska luen useita kirjoja yhtä aikaa, aloitin eilen illalla Marcela Serranon kirjaa Näkemiin, pikku naiset. Alku tuntuu lupaavalta.
Kirjahyllyni pursuavat kirjoja, joita ostan alennusmyynneistä ja varsinkin markettien alepokkarikasoista. Kirjoja hamstraan myös Pelastusarmeijan hyllyistä á 1,40/kpl, ja olenkin löytänyt helmiä niin kymmeniä vuosia vanhojen kuin aivan uusienkin kirjojen muodossa. Kun vain ehtisin ne kaikki lukea!
Nykykirjailijoista suosikkejani ovat Arturo Perez-Reverte, D.W. Buffa, James Patterson, John Crisham, Tami Hoag ja monet muut vastaavan tyyppiset kirjailijat. Koskaan en varmaan lakkaa lukemasta Agatha Christietä tai Mika Waltaria, Väinö Linnan trilogiaa luen aamukahvin ääressä ja toivon mukaan pääsen joskus loppuunkin. Kirjahyllyyni kelpuutan kirjoja, joista pidän ja jotka voin lukea useaan kertaan. Huonoksi tuttavuudeksi osoittautunut lähtee divariin nopeasti.
Aiemmin ehdottelin luettavaksi myös kustantamomme kirjoja, mutta vähäinen on kiinnostus kollegoihin. Kyllä kirjastot hankkivat kirjoja, kun niitä kyselette sinnikkäästi. Ilman kyselyjähän ne eivät osaa hankkiakaan, joten kaksi kärpästä - jos sallitaan...
Aarnelle ja muillekin - odottakaa kirjoja Talvitietä pitkin, Savolaista rulettia sekä pienoisromaani Kierrätyskeskusta. Kun ovat tulleet, kysykää ihmeessä kirjastostanne. Luulenpa, ettette pety. Veijo Leinon ja Henry Ahon veijarinovellit ovat mukavaa luettavaa silloin kun kaipaa lyhyttä tekstiä. Siinä on kaksi veijaria, jotka osaavat asettaa sanansa niin, että nauruhermot ovat joskus koetuksella. Tästä meidän sopii jatkaa, joten kertokaahan hyvästä/hyvistä kirjoista tai sykähdyttävästä lukukokemuksesta.
Odotellen,
Eija
Ei Eijalle!Tai sittenkin.
VastaaPoistaEija on ensiksi pakko-lukuihminen. Meillä muilla kun ei ole työn mukaista velvoitetta lukea käsikirjoituksia. Ihmetellä täytyy, kuinka hän vielä ehtii lukea muutakin kirjallisuutta kirjoittamisen ja muun työn ohessa! Respect.
Tilaaminen kirjastoista on kuntien kirjastojen kirstunvartijan hyväntahtoisuudesta kiinni.Itse olen tilannut jo aikoja sitten kokoelman kollegojen kirjoja. Osan niitäkin, jotka ovat tänä vuonna vielä tulossa. Suhtautuminen on ollut myönteistä, joskin narinaa on ollut saman kustantajan kirjojen tilaamisesta. Henkilökohtaiset suhteet kirjastoon ratkaisevat. Suosittelen kahvihetkeä kirjaston johtajan kanssa ja asiallista keskustelua.Prioriteetit saattavat muuttua hetkessä.
ap//
Jäähyväiset tuulelle
VastaaPoistaHarvoin nykyaikana löytää kirjan, jossa rakkausasiat on käsitelty pieteetillä seksillä herkutteluun sekaantumatta. Tämä otsikon kirja on sellainen. Kun siihen vielä liitetään annos rikosta ja sen selvitystä, syntyy oiva lukukokemus. Tällaisen kirjan julkistamistilaisuudessa olimme tänään Hartolassa.
Olavi J Lähteenmäki (rovasti emeritus) on verraton kertoja, jo keskikoulussa palkittu parhaana ainekirjoittajana. Pappina hän piti mahtavia saarnoja, jotka oli ajateltu – ei vain kirjoitettu. Koska kasteesta ei ollut ennestään uutta kirjallisuutta, OL kirjoitti kirjan Selville vesille, mikä otettiin hyvin vastaan. Eläkkeelle jäätyään hän kirjoitti sitten otsikon kirjan, mutta sai saman kohtelun isoilta kustantajilta, minkä me muutkin. Laudatur imprpbatur - kiitosmaininnoin hylätään. Onneksi hän lopulta onnistui saamaan kirjansa julkaistuksi. Sen kirja ja kirjoittaja todella ansaitsi.
Kovin ankean kouluvaiheen kokenut kirjoittaja meni heti keskikoulun jälkeen töihin. Työpaikat vaihtuivat rautateiltä rajavartioston kautta Helsinkiin, Sädehoitoklinikan vahtimestariuden kautta TVH:lle. Kaksi seikkaa Sädehoitoklinikan työperiodissa muuttivat hänen elämänsä: hän sai idean ryhtyä opiskelemaan teologiaa ja eräälle apuhoitajalle ”sattui työtapaturma, meni hänen kanssaan naimisiin”.
Lukion OL suoritti yksityisesti ja teologiopintojen kolme ensimmäistä vuotta työn ohessa kopioiden muistiinpanot kavereiltaan ja osallistumalla ruokatunti- ja iltaluennoille. Ainevalikoima luonnollisesti oli valittava sen mukaan, mitä sattui noihin aikoihin olemaan, ei niin, kuin olisi halunnut. Vasta graduvaiheen kolkutellessa hän ryhtyi päätoimiseksi opiskelijaksi. Se vaatii henkisiä lihaksia, jos mikä!
Julkaisutilaisuudessa oli luonnollisesti, tunnettu mies kun oli, ihmisiä tuvan täydeltä. Edellä oleva teksti on lainattu OL:n avauspuheesta. Ruustinna oli varannut tarjoilua ainakin sadalle hengelle. Vähän jäi yli, mutta kävijöitä odotettiin tulevaan pitkin iltaa. Toimittajat olivat tehneet osin jo etukäteistyötä julkaisemalla haastattelun Itä-Hämeessä. Paikallislehden toimittajan kanssa OL sulkeutui sivuhuoneeseen.
Taiteilijat poikkeuksetta valittavat liikaa kaupallisuutta, mikä turmelee taiteen. Fakta on, että jos kirjoittaa rakkaudesta kauniisti ilman läpitihkuvaa seksi-iloittelua, kaupallisuus ei kukoista. Kääntäen, OL:n kirja on taiteellinen, ei kaupallinen. Ei sitä kuulemma ole rahan takia tehtykään. Toivotan onnea tekijälle ja toivon kirjan löytävän arvoisensa lukijat. Uskon niitäkin olevan riittävästi.
ap//
Se on ihan totta. Oikein hyvän rakkauskertomuksen kirjoittaminen on tavattoman vaikeaa, koska se on NIIN kaluttu aihe. Toisaalta jokainen on, mutta toiset aiheet ovat kalutumpia kuin toiset. Milan Kunderan teokset käsittelee rakkautta aika hyvin, mutta onhan niissäkin seksiä - tosin hyvin kohtuullisesti.
VastaaPoistaTuosta kaupallistamisesta: Kirjailija voi aina valita, että kirjoittaako miten kaupallista vai ei, mutta esimerkiksi huumori on asia, joka myös myy yleensä. Suomesta on aika vaikea - siis minusta -löytää sellaisia kirjailijoita, joilla on ehyt ja laaja maailmankuva. Useimmilla se on aika pirstoutunut ja josta ei kokonaisuutta löydä. Toiset sitten karttavat sitä maailmankuvan esittämistä - mutta silloinhan mennään aika lähelle viihdekirjallisuutta.
Jommi
Puhalletaanpa vähän henkeä:
VastaaPoistaMitä ajattelette? Nykyään kirjojen elinkaari on lyhentynyt ja lukeminen muuttu. Miten näette tulevaisuuden kirjallisuuden muutoskohdan, jos pitää kirjoittaa uppoavaa ja silti sanomarikasta tekstiä? Kertokaa vaikka esimerkkejä, keistä pidätte jne. Ok?
Tervehdys kaikille
VastaaPoistaKirjan elinkaari lyhenee, totta, koska kirjatuotanto on valtavasti lisääntynyt. Samalla tavalla ja samassa suhteessa vaikeutuu kirjojen julkitulo ja myynti, koska hyvätkään kirjat eivät mene markkinoille ilman ison kustantajan markkinointimyllytystä. Ulkomaiden käännöskirjat valtaavat markkinoita, koska niitä saadaan etenkin pokkareina myytyä valtavat määrät. Saadakseen kirjan näkyville ja myyväksi, tarvitsee tuntematon kirjailija (kuten suurin osa meistä) onnenpotkun tai hyvän haltijattaren.
Tämä nykyinen ja yhä paheneva tilanne jakaa kirjailijat kahden kerroksen väeksi. Isojen kustantajien eliitti asuu yläkerrassa. Me, valitettavasti, asumme toistaiseksi palvelijoiden alakerrassa, mistä yläkertaan on kaikkea ennustetta pitempi matka ja jyrkemmät raput. Ei sinne huolita enää ketään kilpailemaan hitaasti jos lainkaan kasvavista markkinoista.
Sarkastisesti uskon, että yläkertaan pääsevät vain ne, jotka osaavat kirjoittaa kirjan, mistä kukaan ei ymmärrä mitään. Arvioitsijat kun eivät uskalla sitä lytätäkään kasvojen menetyksen pelosta. Onko sellainen kirja mielestänne kirja, josta ei saa paskankaan selvää? Tähän asti olen uskonut, että kirja on opetusta, viihdykettä, tai muuten vaan mukava. Voin olla ja kai olenkin väärässä. Mutta ei ole vieläkään myöhäistä sylkäistä sellaista kirjaa markkinoille, missä ei ole minkäänlaista järkeä. Esimerkiksi kuvaus matkalta H:gin rautatieasemalta jonnekin puistoon millin tarkkuudella. Ai, no sehän onkin jo kirjoitettu!
Itse olen aikonut vielä saattaa loppuun Latomaa trilogian, mutta saattaa mutkia tulla. Sitten omistaudun, jos kohtalo suo, mainitulle taiteenalalle, jos kyvyt vain riittävät.
Ainoa varma juttu on lukea mahdollisimman paljon, niitäkin kirjoja joita on aiemmin inhonnut. Aina voi oppia.
Tsemppiä ystävät
Se on just noin. Mutta ei se haittaa. Kun oikea konsepti löytyy, aihe ja käsittelytapa ja sattuu yksi tai pari oikeanlaista lehtikriitikkoa kohilleen, tilanne voi muuttua.
VastaaPoistaValitettavan moni menestyskirja on sisällöllisessi köyhää ja liian ilmeistä eikä oikein meinaa haastaa lukijaansa.
En mä ainakaan vaikka tarjottaisiin, siirtyisi isommalle kustantajalle pirullakaan. Ne on niin rahanahneita ja kiireisiä jne. ettei voisi vähempää kiinnostaa.