tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kuulumisia

Mistä ihminen kehittää kaiken kiireen? Olen pähkäillyt sitä enkä ole saanut ajatusteni mylläkkää selvitettyä. Illalla saatu ahaa-elämys osoittautuu hutiksi aamulla. Kiire ei ole minussa, vaan annan toisten tehdä kiireet minulle. Siksipä otin ja lensin jälleen kerran Espanjan maisemiin matkaseurana 4 v. miehenalku. Kuumaa oli liiankin kanssa. Varjossa terassilla mittari näytti iltapäivällä 36 astetta ja mummun piti panna parastaan pallopelin kera. - Istu siihen tuoliin, komensi poika ja pamautti mailalla palloa. - Minä haen sitten, jos menee kauas. Huokaisten mummo istui ja koetti huitoa saapuvia laukauksia, mutta vaikka peli oli mitä oli, kun ei nelivuotiaskaan osunut kuin joka kolmanteen, niin naurua piisasi. Sitten lähdettiin leikkipuistoon tai lähimmälle huoltoasemalle jätskille. Uima-altaassa oli sopivan lämmintä vettä ja pikkuinen oppi uimaan - no, ei pitkästi, mutta pääsipä jokusen metrin omin avuin eteenpäin ja mummu kehua retosteli vieressä, kuinka huippuhieno pikkumies tuo räpiköijä onkaan. Sitten eräänä päivänä siivosimme allasta, jonka pohjalla oli vähän vettä ja yllättäen Saku Sammakko, joka piti pelastaa pois. Sattuipa siihen naapurin Paco-setä, joka metsästi liukkaan otuksen ja pudotti vesikanavaan. Se nauratti vielä kotiin palatessa lentokoneessakin, ja kovasti pikkuinen kurkisteli ikkunasta koettaen nähdä sammakon pelastaneen Paco-sedän kodin jossain Malagan vuoristossa ymmärtämättä, että ne maisemat olivat jo kaukana. Alan nostaa hattua ja melkoisen korkealle niille mummoille, jotka jaksavat päivästä toiseen useiden pienten energiapakkausten kysymyksiä, vaatimuksia ja riehakasta elämäniloa. Minä olin niin kuitti joka ilta, että kun otin kirjan käteen, nukahdin ennen kuin ehdin lukea yhtä sivua puolta väliä pidemmälle. Nyt sitten alkoi se kiire. Sähköpostissa on ollut tulvaa - no, kysymysten tulvaa; joko teksti on luettu, mitä mieltä olet, ehtisitkö jo elokuulle sen saada valmiiksi jne. On kesäkuu ja puoliväli häämöttää. Kiireeltä pitää katkaista siivet juuri nyt. Ei, en ehdi elokuulle, sillä työn alla on paljon kirjoja, joista osa isotöisiäkin. Ei, en rupea kirjoittamaan kenenkään elämäntarinaa, vaan suosittelen ottamaan yhteyttä johonkuhun meidän kirjailijaamme. En, vaikka kuinka on tultu Torniosta ja menty teitä tietymättömiä pitkin maailmaa, en vaikka kuinka mielnekiintoisia asioita on sattunut ja elämä paiskonut. Niinhän se tahtoo tehdä meille jokaiselle ja kaikki olisivat kovikin mielenkiitoisia tarinoita, ainakin kertojan omasta mielestä. Ja, no, kenties naapurin uteliaisuus tulisi tyydytetyksi. Vaikka toin tuliaisina valtaisan flunssan (ikkunat ja ovet auki yöllä, kun oli kuuma) ja miljoona kutisevaa moskiitonpistoa, niin suloisena muistona talletan lapsen kanssa vietetyn viikon, naurua helisevän viikon, joka on eräs kirkkaimmista helmistä tässä elämän nauhassa, jota kerään päivieni loppuun asti. Nyt siis potkaisen kiireen nurkkaan ja ryhdyn töihin ja niistä töistä ensimmäinen on työlistan uudelleen suunnittelu. Se kun tahtoo aina - syystä tai toisesta muuttua; liekö kiireellä sitten sormensa pelissä? Ihanaa kesäkuuta ja juhannuksen odotusta jokaiselle. Eija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti