JOULUMIELI HUKASSA

Hämärää päivän kahta puolta, joulukrääsää kaupoissa ja joululaulut lallattavat niin, että hermoon koskee ja ulos haluaa mahdollisimman pian. Kauppojen edessä Pelastusarmeijan padat odottavat ojentavaa kättä, leipäjonot pitenevät Suomessa, jossa eriarvoisuus alkaa olla jo Euroopan huippua. Jopa työssäkäyvien pitää hakea ruokaa leipäjonosta, koska palkka ei riitä. Ja kun vaalit aikanaan tulevat, eivät ihmiset muista, ketkä ovat meille tämän köyhyyden ja eriarvoisuuden jakaneet vaan antavat valtakirjan näille riistäjille seuraavaksikin neljäksi vuodeksi.
Joulun juhlaa - sitä oikeaa ei oikein enää ole. Jos saisin päättää, joulua ei olisi. En osta lahjoja enkä halua lahjoja. En leivo enkä puuhaile kettiössä sen enempää kuin muulloinkaan. Leipomiset ovat torttuja ja taatelikakku viikonlopuksi, kun muutoin pyöräyttäisin pari pullapitkoa. Koska olen kala-kasvissyöjä, en suostu ostamaan kinkkua, vaan sen hakee perheenpää, jos haluaa kinkkua syödä. En osta ruokaa kärrykaupalla varastoon, joka sitten menee pilalle enkä koristele kuusta. Ainoat enteet joulun tulosta ovat kyntteliköt ikkunoilla; ne antavat valoa kaamokseen. Nyt kun lastenlapsia on kaksi, niin lienen pakotettu hieman muuttamaan joulunviettoa, mummulassa paketoidaan pari pakettia, jotka sitten ilmestyvät kuusen alle. Lapset ovat vielä niin pieniä, että heillä ei kenties pukki vieraile.

Minulla tämä jouluhöpötyksen välttäminen on vapaaehtoista, monilla se on kuitenkin pakko, koska varaa lahjoihin tai kinkkuihin ei ole. Lapsille se on suuri pettymys. Yltäkylläisyydestä nauttivat eivät käsitä, mitä joku peruspäivärahalla tai toimeentulotuella kärvistelevä ihminen rahallaan saa. Ei niin mitään. Sillä ei osteta kinkkua eikä lohta tai edes parin kympin lahjaa lapselle. Ja koska niiden, jotka päättävät asioista, niiden ei ole koskaan tarvinnut kokea moista, he päättävät lakaista loputkin roskat maton alle - nyt mm. nuoret, syrjäytymisuhan alla olevat.
Kellä vähän on, siltä loputkin otetaan, koska he ovat helpoin saalis.

Ei mutta, tokihan olen lahjoja laittanut, kasasin kolme suurta pahvilaatikollista kirjoja, aikuisten- ja lastenkirjoja, mukana muutamia Novetran nimellä kuorrutettuja t-paitoja varaston nurkista pois ja lähetin Heikki Hurstille. Vaikka ne eivät ole syötävää, niin toivon, että saajat saavat iloa kirjailijoidemme teksteistä missä ikinä niitä sitten lukevatkin. Ja ilokseni huomasin, että myös pari kirjailijaamme viestitti sähköpostilla jouluterveisiä sanoen, että jo muutaman vuoden ajan he ovat joulukortti- ja postimerkkirahat laittaneet Hurstille tai muuhun hyväntekeväisyyteen, sellaiseen, jossa apu menee taatusti niille kaikkein vähäisimmille. Niin taidan minäkin ensi vuonna tehdä.

Joulumieltä jokaiselle, niille jotka juhlivat lahjojen kera ja niille, jotka haluavat vaatimattomammin joulunsa viettää sekä myös niille, jotka olosuhteiden pakosta jäävät lahjoja vaille.
Muistakaa joulupadat ja keräykset, sillä pienistä hyvistä teoista kertyy suuri virta ja paljon hyvää mieltä ja se on se, joka tuo joulun - joulun antajalle ja joulun saajalle. Muistakaa naapurin yksinäistä vanhusta, muistakaa lapsia, joille ei pukki tuo lahjojaan, muistakaa lähimmäistä lämmöllä - eikä vain ajatuksissanne vaan teoissanne.

Hyvää ja lämmintä joulua ihan jokaiselle!

Eija

SATUJA TAIVAAN SAMETILLA

Ilta pimenee, heitin imurin nurkkaan ja istuin koneen ääreen. Kyntteliköt valaisee ikkunoita ja muutama hiutale leijailee ilmassa. Etelässä tulee kuulemma lunta, meillä maa jäätyy ja routaantuu vähäisen lumen alla. Näin pimeän aikaan tuntuu, että mielikin routaantuu. Ei jaksa, ei viitsi, ei huvita. Pitää välillä ottaa vasen käsi käyttöön ja nostaa itseä niskasta, jotta ei lysähdä läjään ja jää pöydän alle lumppukasaksi.
Yritin päivittää kotisivuille jouluista yläpalkkia, mutta sivusto rupesi näyttämään aika kummalliselta ja painoin äkkiä nappia, peruuta. Päivityksen pitäisi olla helppoa ja onhan se sellaiselle, joka on enemmän internetin kanssa väsännyt. Ollaan nyt sitten ilman joulun toivotuksia ja katsellaan samaa merimaisemaa vielä jonkin aikaa. Katsotaan, kun keksitään ensi vuonna jotain muuta.

Olen pommittanut paikallisia kauppiaita saadakseni kirjojamme kauppoihin, edes tilimyyntiin. Prismaan lupasivat ottaa, kun jaksoin aina vain muistutella asiasta. Vein kirjan torstaiaamuna ja ajattelin niiden olevan hyllyssä taatusti perjantaina, koska osaston vastaavakin oli töissä. Eipä näkynyt vielä tänäänkään, lauantaina ja ihmisiä oli pilvin pimein liikkeellä. Olisivat nyt laittaneet ne esille. Eihän tässä ole enää kunnolla myyntiaikaakaan ennen joulua. Kiukustuneena pysähtelin kotimatkalla parinkin pikkumarketin kohdalla ja revin kauppiasta hihasta kaiken kiireensä keskellä. K-Marketissa vaimokauppias päättää, joten tule huomenna, kun hän on töissä, sanoo mieskauppias. Tai sitten keskiviikkona. Minä menen taatusti huomenna ja valmiin kirjakassin kanssa. Jos sanotaan, ei, hyväksyn, sillä tilat heillä ovat todella pienet ja kirjat pitää saada kuitenkin esille, niin että joku ne löytää ostaakseen. Jos sanotaan kyllä, kiitän ja kumarran kauniisti. Kuukauden päivät olen koettanut tavoittaa myös paikallisten halpakauppojen ostajia. Puhelinnumeroita on liuta, samoin sähköpostiosoitteita, mutta puhelimeen ei joko vastata, soitto kääntyy keskukseen tai on niin pitkään varattuna, että unohdan jo iltapäivällä, mitä olinkaan aamulla tekemässä. Ja kun pitää tehdä niin paljon muutakin.
Sähköposti pullistelee käsikirjoituksia. Ihmiset ovat lyöneet pisteen teoksilleen ja pukanneet ne maailmalle. Kiihkeimmät hätyyttelevät kahden viikon päästä: - Oletko lukenut, ai etkö? No ilmoita, sillä tekisin kanssanne mieluiten yhteistyötä. Parikin kustantajaa on ollut kiinnostunut... Silloin sanon, että anna mennä vaan, jos on kiinnostusta. En ryhdy kilapsille eikä kiristämällä saa edes vastausta.
Lastenkirjoista on tullut oikea buumi. Jokainen vähänkin kynnelle kykenevä tarjoaa aivan ERITYISTÄ satua, kun ei oikeita satuja tahdo mukamas löytyä. Tästä ovat lapset pitäneet, niin naapurin kuin omatkin, kun niille on sitä luettu. Niinhän lapset tuppaavat pitämään, vaikka kertoisi halkopinosta kahden koivun välissä. Osalla on kuvituskin valmiina, osalla ei, osalla kuvitus on upeaa, osalla mukavaa katseltavaa aikuisenkin silmin ja osalla turhaa töherrystä.
Sen verran paljastan, että meidän Nellamme on kirjoittanut sadun, johon on piirtänyt myös muutaman kuvan ja kirja tuleekin keväällä markkinoille. Samoin olen ottanut ilomielellä vastaan kemiläisen Saara Heikkisen sadut ja lorut, joita on Pikkukakkosta myöten esitetty. Qvistin sisarukset viimeistelevät Niiki kakkosta, ykkönenkin oli ihan hyvin myyvä kirja. Myös allekirjoittaneella on satukirjaprojekti työn alla. Sadut ovat valmiit, kun vain jäisi aikaa kuvitukseen, kun pitäisi saada työnimellä Barranco Blanco-kirjakin (suom. valkoinen laakso) viimeisteltyä. Ei sitten taaskaan mitään hempeää, vaan raaka murha melkein kotiportailla Lapin selkosilla, jota Jouni lähtee selvittämään ja ajautuu Espanjaan saakka. Ihan vihjeeksi vaan, että se Barranco Blanco on olemassa ja talokin siellä... Ja ihan vaan vihjeeksi, että itse kävin siellä talossa klo 23.00 täyden kuun aikaan ja se punainen valo, se paloi siellä ja... No, ei nyt sentään koko romaania tässä. Mutta tuosta se kaikki lähti liikkeelle.

Mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Eija