MENNYTTÄ MUISTELLEN

Vuosi 2009 vetelee viimeisiään. Se on ollut ainakin minulle työntäyteinen ja raskaskin. Kaikenlaista vähän kapeanlaisille harteilleni on kasattu, ei vain työssä vaan monessa muussakin asiassa. Kestokyky on ollut todellisella koetuksella, mutta tässä vain seison, maaliviivalla tämän vuoden suhteen. Kirjojakin on saatu aikaiseksi melkoinen määrä tällä minijoukolla. Jotkut ovat onnistuneet myynneissään ja jotkut jääneet huonolle menestykselle. Syitä ei pysty kertomaan - no tosin jotain voi osoittaa suoralta kädeltä; rikosromaanit ovat päivän hitti. Rakkaus ei ole varsin suosittua ja ne ovat jääneet muiden jalkoihin, mikä sinällänsä on sääli, sillä esimerkiksi Jussi Wahlgrenin romaani ei ole vain naisen käteen tarkoitettu imelä luritus vaan sopii luettavaksi muillekin. Vaikka Jussin teemana onkin rakkaus, tapahtuu kirjassa myös paljon muuta. Joten kysykää ihmeessä kirjastosta tätä kirjaa ja lukekaa. Toisen kirjan, jonka soisin kuluvan lukijoiden käsissä, on Hellevi Viemerön Saattaja - monikerroksinen psykologinen romaani, jossa rikos kulkee taustalla koko ajan. Hellevi on tehnyt kirjansa eteen loputtomasti työtä, korjannut ja muokannut monenkin esilukijan ohjauksen mukaan. Kustantajana toki tahtoisi kaikkien kirjojen menestyvän, mutta tässä ne, jotka erityisesti tästä kirjallisuuden piiristä toivoisi nousevan esiin.
Uudistuksia on tulossa, kuten useimmat tietävät. Olemme järjestäneet ne kirjamme print-on-demand-painoon, jotka ovat Juvenes Printillä painettu, josta niitä on saatavissa sittenkin kun meidän varastomme on tyhjä.
Menneitä muistellen, tulee mieleen eräs kirjailija, joka sanoi, että koska hän olen julkkis, tulet myymään kirjaa niin paljon, ettet koskaan ole myynyt. Valitettavasti hän ei ole kuunnellut, kun moneen kertaan totesin hänelle, että hyvä jos myy, mutta minulla on realiteetit tiedossa. Nyt kun kirjaa ei ole myytykään siten kuin hän ajatteli, olen saanut viestejä, joiden rivien välistä voi lukea, että minä pimitän myyntiä. Kirjailija tilasi aiemmin omia kirjojaan ja jätti laskut maksamatta ajatellen kai, että kuittaa niillä huonoa menestystä. Puoliso oli jo menossa kovaa kyytiä Wsoy:lle tai Tammelle. Eilen nappasi koukku kiinni (ei siis heillä vaan minulla) ja ilmoitin purkavani sopimuksen, jotta saavat tarjota kirjaansa isommille, niille joiden myynnin olettavat olevan kymmeniä tuhansia.
Eivät monet kirjailijat myy isoilla kustantamoillakaan kuin muutamia satoja ja näitähän isot kustantamot ovat panneet maailmalle. Eivät kaikki voi olla Ilkka Remeksiä tai Laila Hirvisaaria. Muistakaa myös, etteivät kaikki saa pienelläkään kustantamolla kirjaansa julki. Ainakin minä hylkään useamman tarjokkaan kuin hyväksyn.Siksi - olkaa ylpeitä työstänne. Pienen ja vähän isommakin kustantamon kirjailija joutuu itsekin markkinoimaan kirjaansa olan takaa. Mitä enemmän esillä, mitä tunnetumpi, aktiivisempi henkilö omalla paikkakunnallaan on, sitä paremmin hän on myös saanut myytyä kirjoja.
Ensi vuoden kevään kirjat ovat sivuillamme näkyvissä, nyt lueskellaan käsikirjoituksia jo syksyä ajatellen. Sinnekin on ehditty sopia muutamia, jotka kirjailijoilla ovat parhaillaan korjattavana. Raakaa jännitystä, leppoisampaa rikostutkintaa ja valtakunnan turvallisuutta uhkaavia jännäreitä on syksylle tiedossa ja iso pino lukemattomia käsikirjoituksia odottelee joko papereina tai tietokoneella.
Olkaapa ihmiset varovaisia rakettien kanssa. Onhan se hyvä olla sormet ja silmät tallella vuonna 2010.

Hyvää vuotta 2010!
toivottelee
Eija

Kunnia niille, joille kunnia kuuluu

Maassamme vietetään jälleen itsenäisyysjuhlaa. Tuntuu kuin juhla olisi vain varakkaita varten. Muistetaanko viimeisiä sotiemme veteraaneja todella? Heitä ei enää paljon ole ja mm. Sotainvalidien veljesliittokin on reagoinut siihen ja ryhtynyt myymään omaisuuttaan, joka käytetään niiden miesten ja naisten hyväksi, jotka meille maamme itsenäisyyden lunastivat.
Joillakin paikkakunnilla järjestetään työttömille, varattomille ja muille vähäosaisille omia pienimuotoisia juhliaan, joihin tarjottavat saadaan lahjoituksina. Näin on myös jouluna.
Yksi kansaryhmä maassamme, jotka eivät isiemme uhrauksista ymmärrä, ovat pakolaiset. Heitä maamme politiikot ovat päättäneet kohdella silkkihansikkain. Veteraanin lapsenlapsi neljänsadan euron työttömyyskorvauksellaan ei pystynyt hammaslääkärilaskua maksamaan, eikä yhteiskuntakaan auttanut, koska katsoi, että tulonormi ylittyy juuri ja juuri. Ei saa veteraanin köyhä lapsenlapsi myöskään harrasterahaa kahtasataa euroa - ei! Sehän olisi aivan liikaa! Veltostuvat mokomat lorvailijat ja laiskimukset. Mutta jos ihon värisi on tummempi kuin meidän veteraaniemme jälkeläisten, on kaikki apu, tuki ja turva taattu niiden armosta, jotka linnassa juhlivat itsenäisyyttämme - meidän verovaroin. Niin paljon eriarvoisuutta, hätää ja tuskaa tunteettomat politiikot, jotka omaan napaansa tuijottavat, tuottavat päätöksillään vähäosaisille. Jospa joku vastaisi, minne katoaa järki, tunteet ja inhimillisyys, kun kapuaa eduskuntatalon portaat ja pääsee hyvällä palkalla nappia painamaan? Syytä on meissä jokaisessa - miksi kummassa äänestetään sellaisia eduskuntaan, jotka ajavat vain omaa etuaan ja yhä uudestaan vain? Eivätkö ihmiset osaa ajatella? Vaikka on käytössä yksi ääni, joukkovoimaa on ja sitä pitää käyttää. Olen pahoillani tästä - mutta Suomi kuuluu suomalaisille ja muut lunastakoot olemisen oikeutensa asua täällä samalla kovalla ja kuluttavan raskaalla työllä, jota niin monet kansalaisistamme joutuvat tekemään. Ei etuoikeuksia, ei pään silityksiä ja jos suomalaiselle työttömälle neljäsataa kuussa riittää, pitää sen riittää myös muille. Isämme ja isämme isät eivät taistelleet heidän puolestaan vaan minun, sinun ja muiden suomalaisten.
Mutta - joka tapauksessa - hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Eija