SYKSYN MAKUA

Usein tuntuu työtä tehdessä siltä, että aikaa on reilusti, mutta yllättävän kovaa vauhtia syksy saapuu ja kirjat pitäisi saada maailmalle. Eilen tuskailimme Jeninan kanssa, miten ihmeessä ehdimme, sillä aikataulu alkaa näyttää siltä, että se pettää, vaikka olimme alkukesästä mukamas edellä. Mutta kun ei riitä yksistään se, että luemme tekstin, oikoluemme ja taitamme sen ja lähetämme koko homman painoon. Kirjat pitää saada tukkuihin, kirjakauppoihin, verkkokauppatilaajille, pitää lähettää laskuja, pitää päivittää nettisivuja, pitää muistaa ilmoittaa ilmestyvistä kirjoista kirjailijan lähiseudun lehtiin, pitää päivittää tukkujen tiedostoja, pitää vastata kymmeniin päivittäisiin sähköposteihin, juosta postiin, luetteloida ja linkittää... Työmme ei siis ole vain lukemista ja taittamista. Eräs kirjailija taannoin ärisi, että johan meillä on ollut aikaa tehdä tietty asia. Mutta kun meillä ei sitä liiemmin ole. Itse teen aivan liian pitkää päivää ja se valitettavasti on alkanut tuntua. Pitäisi nyt muistella niitä kauhun aikoja, kun kuljin teholta teholle, sisätautiosaston kautta kotiin ja kohta takaisin. Pitää osata lyödä jarrut päälle, mutta kuka ne työni tekee? Jos teen vähemmän, ei tule palkkaa, jos annan jollekin toiselle työni tai osan siitä, ei tule palkkaa. Jos lopetan tai myyn yrityksen, ei tule palkkaa... Tätä yhtälöä en ole kyennyt ratkaisemaan. No, ehkä aika asian ratkaisee. Niinhän sillä on tapana.

Meillä on riittänyt kiirettä kovasti myös Heidi Tujusen kirjan parissa. On haastattelupyyntöä, arvostelukirjapyyntöä ja kyselyitä ja kirja menee hienosti kaupaksi. Heidi on päässyt kertomaan tarinaansa iltapäivälehtiin ja jossain vaiheessa ilmestyy juttu myös Anna-lehdessä. Ammattilehtien toimittajat ovat rynnököllä olleet yhteydessä. Tästä kirjasta on tulossa ainakin meidän mittakaavassa menestys ja se Heidille suotakoon kaikesta sydämestä.

Tässä jokunen aika sitten luin Pohjolan Sanomien kulttuuritoimittaja Hannu Sarralan mainion kolumnin, jonka hän oli otsikoinut Kirjailijoiden kultajyväsiä. Nostan sieltä hänen luvallaan muutamia yksityiskohtia: "Pelko. Eniten kirjailijaa pelottaa, että hänen uutuutensa katoaa kaupassa esittelypöydän sijasta muiden opusten pimentoon. Jos kirja on esillä, henkilökuntaa kiitetään viisaaksi väeksi.Ohitukset. Kun kirjailija ryhtyy listaamaan ilman apurahaa jääneitä (itsensä mukaanlukien), silloin on piru merrassa. Keitä ovat ne tollot, jotka jakavat työskentelyapurahoja?Falski byrokratia on luutunut torniinsa eikä huomaa todellisisa kykyjä."
Huomasin tästä asiasta keskustelupalstallamme vuoropuhelua ja siksi tuo hieman humoristinen kolumni sai huomioni.
Sarrala kirjoittaa poimineensa kolumninsa aiheet kirjailijablogeista, joissa kirjailijat purkavat sydäntään. Itse en ehdi blogeja juuri lueskella, kun aika menee ihan muuhun lueskelemiseen. Hyvä kun ajan tasalla pysyy ja siinäkin vain siksi, että tietyt tahot jaksavat muistuttaa tällaista professori hajamieltä useampaan kertaan. Se minulle anteeksi suotakoon - laho pää meinaan.

Syksyn messut lähestyvät ja meillä on hieman pattitilanne, koska pari kirjaa on puolivalmiina ja kirjojen kirjoittajat ovat sopineet esiintymisestä messuilla. Tässäkin tuli eteen se, että kuvitteli aikaa olevan eikä sitä kuitenkaan enää oikeastaan ole. Kirja kun ei painostakaan sormia napsauttamalla pullahda.

Kaiken kiireen keskellä yritän epätoivoisesti tavata kirjaa No hay que morir dos veces, katsotaan mitä siitä irti saan ja olenko mokoman ehtinyt jouluun menssä kaluta. Onneksi osaan kirosanat ilman sanakirjaakin...

Syksyisin terveisin

Eija

SATO KYPSYY

Kesä on kääntynyt hiljalleen kohti syksyä. Sen tuntee viileistä aamuista, näkee luonnossa, kun kukat kuihtuvat kukittuaan ahkerasti keskikesän ajan. Luontoa vaivaa kuivuus ainakin meillä, mutta toivotaan, että kirjasatoamme ei vaivaa kuivuus. Olemme tiputelleet hiljaiseen tahtiin kirjoja koko kesän ajan, vaikka se ei välttämättä ole myynnillisesti parasta aikaa. Viimeisin ilmestynyt kirja Heidi Tujusen Kyllä minä sinua rakastan, on saanut niin paljon tuulta siipiinsä, että ennen kuin ensimmäinen painos edes ehti varastoomme, piti tilata toinen saman tien. Verkkokauppa on pullistellut yksittäisiä tilauksia, mikä ilahduttaa suuresti.
Heidin kirja ansaitseekin tulla luetuksi, sillä se kertoo kovasta taistelusta rakkaiden puolesta, byrokratiasta, siitä kuinka apu ei aina ole lähellä ja kuinka yksin ihminen usein murheineen on. Tämän kirjan toivon päätyvän myös päättäjien käsiin, josko he heräisivät ihmisen hädän edessä miettimään, miten perhe selviää siitä, että syntyy vammaiset kaksoset, joista toinen on sairaalakierteessä elämänsä ensimmäisen vuoden. Kuinka äiti joutuu jakamaan aikana kolmen kotona olevan ja sairaan lapsen kesken. Kuinka äiti ei ole läsnä toisille, kun hän hoitaa sairasta vauvaa sairaalassa. Minä en kyennyt nieleksimättä itse alkujaan edes käsikirjoitusta lukemaan ja edelleenkin, vaikka teksti on tuttu, se saa minut äärimmäisen mietteliääksi.

Tämän kesän suuri ilonaiheeni on ollut monta todella hyvää käsikirjoitusta, jotka olen saanut lukea. Käsikirjoituksia tulee nykyisin sellaista vauhtia, että lukemisten kanssa saa välillä ihan urakoida. Tämä urakointi näkyy sitten ensi vuoden puolella. On sanottava, että olen tyytyväinen, koska koen hyvien kirjoittajien ja jo paljonkin julkaisseiden kirjailijoiden luottavan meihin lähettäessään tekstejään luettavaksi ja tarjolle. Pyrkimys on olla heidän luottamuksensa arvoinen.

Tämän syksyn satoa tarjoilee takuuvarma Aarne Pynnönen hieman erityylisellä kirjallaan kuin aiemmat. Huumoristaan Aarne ei ole tinkinyt tippaakaan. Kari Hanhisuannolta ilmestyy todella raskaan sarjan dekkari ja Jani Tapolan Roolipeli on ollut haluttua tavaraa muihinkin kustantamoihin, mutta meillä oli onni saada se Kripo-sarjaamme.
Nella Koskell jatkaa hirviöiden parissa ja komeat kannetkin sai aikaan hänen poikansa, josta suuret kiitokset hänelle.

E-kirjoja olemme laittaneet hiljalleen Elisa-kirjoihin. Niiden myynti on kuitenkin aika vähäistä. Kirjojen tekijä eLibris pyrkii markkinoimaan niitä nyt myös kirjastoille, jotka kuulemma kyselevät e-kirjoja. Uskon sähköisten kirjojen vaativan vielä kauan kypsyttelyä, ennen kuin ne tarjoavat pienelle kustantamolle tuloja. Isoimmat saavat e-kirjoja myytyä mitä ilmeisimmin nimekkäiden kirjailijoiden tuotoksien avulla. Jostain tosin luin, että esim. Wsoy:n e-kirjojen myynti on pientä (heidän liikevaihtoonsa verrattuna tietysti), eikä se vielä ole lyönyt itseään läpi. Itse en edelleenkään halua ajatella lukevani kirjoja tabletilta tai muultakaan vempaimelta. Nyt teen sitä pakosta käsikirjoituksia lukiessani silloin kun ne eivät ole paperisena, joita toivon hartaasti. Ihan vain silmien vuoksi ja sen vuoksi, että paperisena lukeminen on paljon nopeampaa.

Nyt on kuitenkin lauantai ja pitäisi ottaa imuri käteen ja ryhtyä metsästämään villakoiria. Ennen sitä kuitenkin maistuu kupillinen kahvia.