TAPPAVAT REINOT

Olipa tulla äkkilähtö. Reinot meinasivat tappaa minut, tai no tekivät ainakin kipeää jäynää. Ostin syksyllä elämäni ensimmäiset reinot, semmoiset vaalenpunaiset ja niillä sitten hipsin pitkin päivää. Huomasin äkkiä, että kuinka kummassa mokomat reinot voivat olla vanhusten suosikkijalkineet, koska niillä liukastelee kuin luistinradalla. Ei tarvitse olla kuin pieni vesiroiske keittiössä ja kun siihen astut, niin reinot vievät - toisen jalan vasemmalle ja toisen oikealle ja yleensä ne pyrkivät vielä ylöspäin. Tällä kertaa ne veivät minut päin jykevää leivinuunin muuria. Pää jymähti muuriin ja oikea käsi osui(jolla yritin ottaa vastaan)alaosan ulkonemaan. Siinä vähän aikaa puolipökerryksissä kokeilin, kuinka monta luuta meni poikki. No, onneksi ei yhtään, mutta mustelmia on tukuttain ja päässä omenan kokoinen kuhmu. Arvatkaa vaan minne reinot lähtivät. Eivät vanhainkotiin eivätkä edes kirpparille, koska en halua näiden tappajareinojen joutuvan kenenkään jalkaan. Otin sakset ja silppusin reinot siihen paikkaan. Niin paljon ei jalkojani enää koskaan palele, että tappajareinot saisivat niitä lämmittää.

Pakkanen napsuu nurkissa, kolmessakymmenessä huiteli tässä eräänä aamuna ja nyt on pysytellyt sitkeästi lähempänä kahtakymmentä. Ulos on vain mentävä, sillä näköjään nuo koirat ovat sellaisia, että ne eivät mittaria vilkuile, vaan lenkille on lähdettävä. Menen metsään, kuljen polkuja, joita on joskus joku kelkka kulkenut, päästän koirat irti ja toivon, että yhtään kulkijaa ei tule vastaan. Ja vaikka kuinka suuri metsä- ja suoalue lähistöllä onkin, niin ei kohta semmoista rämeen saartamaa polkua, etteikö siellä joku könyä vastaan vaikkapa metsäsuksilla. Eilenkin niin kävi, ja kun tuo espanjan löytökoira Mara on semmoinen uhittelija ja räkyttäjä, niin nytkin se räyskytti miehen ja ison koiran edessä, että tästä ette ohi mene. Mies siitä suivaantuneena minulle, että metsästyslaki kieltää koirien irti pidon.Olin väsynyt ja tiuskaisin vastaan, että miten minä nuo jaksan juoksuttaa, jos eivät ne pääse jossain juoksemaan irti, ja että en tiennyt että täälläkin joku kulkee. - Kulkeehan täällä minun latu, mies vastasi yhtä äksysti. (Mikä latu, en minä semomoista nähnyt.)Lähdin pois, jotta välillemme ei olisi syntynyt ilmiriita. Tuskastuneena tänä aamuna mietin, minne menen noiden karvakuonojen kanssa, jotta uskallan päästää ne juoksemaan. Näin talvella se on hankalampaa kuin kesällä. No, onneksi pakkanen oli pelottanut kulkijat ja talsin kelkkajälkeä ja koirat juoksivat edestakaisin moneen kertaan sen reitin. Ehkä ne nyt päivän taas pärjäävät.

Tänä keväänä meillä tulee paljon kirjoja ulos, joista seitsemän on esikoista. Arto Mäkisen Miestä sanasta on lähtenyt todella mukavasti liikkeelle, mistä olen todella iloinen.
Vanhoja konkareita on useampia, esimerkiksi Osmo Ukkonen, joka on kansanedustajaehdokkaankin, käy ihmissuhderomaanissaan narsismin kimppuun, Olavi Lähteenmäen kirjassa pastori selvittelee rikosta ja Katajiston Jannen Savolaista saattohoitoa panee arvailemaan, kuka kumma noita vanhoja manan majoille lähettää ja miksi. Kirjatarjonta on monipuolista ja varmasti jokaiselle löytyy luettavaa.
Itselläni lukemattomien käsikirjoitusten pino kasvaa, vaikka joka päivä koetan sitä kasaa ohentaa. Yhtä kässäriä kun en ehdi päivässä tai kahdessa lukea. Päivällä en niihin ehdi paneutua koskaan, vaan iltalukemisina ne odottavat yöpöydän päällä joko lukulaitteessa tai paperiversioina. Ja usein käy niin kuin eilen illallakin;silmä lupsahtaa parin sivun jälkeen kiinni ja paperit leviävät lattialle tai herään lukulaite posken vieressä tyynyllä. Analysoi siinä sitten.

Nyt ryhdyn jokaviikkoiseen työhön, vähän imuria koirankarvoille, pullataikina monitoimikoneeseen ja pullat uuniin. Jos pappa ja papan poika (kuten pikkumies itseään nimittää) viipyvät viereilullaan Valaja-aavalla, jää minulle aikaa istahtaa tv:n ääreen ja katsoa tuleeko mitään mielenkiintoista Espanjan television joltain kanavalta.

Huuruisin pakkasterveisin,

Eija

VIIKKOSILPPURI

Kylläpä aika mennä huristelee. Tuntuu, ettei enää ennätä perässä. Vai onko se kenties sitä, että omat toimet hidastuvat, jalka ei nouse enää niin vikkelään eikä jaksa painaa tukka putkella. No, niin tai näin, monta asiaa on selvinnyt tietämtättömälle tälläkin viikolla.

Aloitetaanpa vaikka sellaisesta, että eräs Amerikoissa syntynyt ja avioliiton kautta Suomeen rantautunut kirjoittava henkilö kertoi minulle, että jenkeissä ei yksikään kustantaja hyväksy sellaista tekstiä kustannettavaksi, jos siitä on ollut pätkääkään netissä esillä. Meillähän näyttää olevan vallalla, että ensin tungetaan teksti nettiin ja sitten kysellään josko joku sen vielä kustantaisi. Miksi sitä oikeastaan enää kustantamaan, sillä kirjailijan lähipiirihän on sen jo lukenut. Siis juuri ne, jotka lukisivat sen oikeana kirjana ostamalla tai lainaamalla. Valmiin kirjan trailereita voi olla, mutta kun vilkaisette vaikkapa Amazonin kirjaesittelyjä, ovat ne hyvin lyhyitä, eivät todellakaan kokonaisen luvun mittaisia. Kun laittaa tekstinäytteen kirjastaan omille sivuille, kannattaa miettiä tarkkaan, montako sivua sinne lykkää ja kannattaa miettiä, mitä kustantaja sanoo siitä sopimuksessa, joku muukin kuin Nordbooks.

Toinen monia vaivannut asia on sitten kirjan myynti ulkomaille. Minulle se on ollut ihan utopiaa eikä täysin selvää vieläkään, joten asiavirheet voitte vapaasti korjata.
Kun tarjotaan kässäriä ulkomaille, pitää kirjasta olla näytekäännös. Se tietysti kannattaa teetättää todella hyvällä kääntäjällä. Tämä näyte sitten toimitetaan vieraan vallan kirjallisuusagentille, joka joko hyväksyy sen ja ryhtyy etsimään sopivaa kustantajaa tai hän heittää sen olan yli mappi öö:hön. Näytekäännöksellekin voi hakea apurahaa, mutta kääntäjän tulee olla oikea kääntäjä. Jos hän on aloittelija, tarvitaan jotain todistuksia.
Tähän asti tutkimuksissani olen päässyt. Oletan tosin, että on muitakin apurahoja kirjallisuusvientiin kuin tämä yksi. Kunhan ennätän, perehdyn asiaan. Eipä pidä ihmetellä, etteivät pienten kustantamojen kirjailijoiden kirjat pääse muille maille. Millä rahalla, jos sallitte tökerön kysmyksen,sillä tuskin joka kirjalle apurahoja jaellaan. Yhdestä kirjasta tulee käännöskustannuksia, ellei sitten itse tai tuttava osaa kirjaa kääntää. Enkä nyt tarkoita kääntämistä sanakirjaa vilkuillen.
Noista agenteista, joihin olette kenties elokuvien kautta tutustuneet, heitä taitaa tällä hetkellä olla Suomessakin jo yksi, mutta muualla maailmassa kässäreitä ei koskaan toimiteta suoraan kustantajalle vaan agentille, joka sitten koettaa myydä kässärin eteenpäin ja neuvottelee palkkiot yms. ja rokottaa tietysti omat päältä pois.

Sain puhelun, jossa henkilö jutteli mukavasti siitä, kuinka Nordbooks luokitellaan omakustanteiden tekijäksi. Aivan, kyllä niitä teemme, koska ne tuovat leipää laihaan pöytään. Nytkin lähti käsistämme kirja nimeltä Elämä jatkuu. Käykääpä sivuilla -onko se siellä? Tai löydättekö maanantaina painoon lähtevää runokirjaa esitellyn sivuillamme. Me todellakin teemme omakustanteita. Ne muuten erottaa täysin erilaisesta isbn-numerosta. Palvelukustantanteita emme toistaiseksi tee, siis toistaiseksi, koska ei koskaan voi sanoa ei koskaan... Rimaa täyskustanteille hilataan koko ajan ylöspäin ja kerjäävät kirjailijanalut eivät kiinnosta. Joillekin harvoille ei riitä, kun sanoo kiitos, mutta ei kiitos. Syitä tivataan ja soitellaan ja kysellään, mitä pitää korjata, mitä pitää tehdä, jotta kirja yltäisi kansiin saakka. Mitäpä siinä vastaat, puolipyöreitä lauseita, jotain ylimalkaista. Kun en kuitenkaan halua kenenkään kirjoittamista latistaa vaan päin vastoin kannustaa. Kirjoittaminen on hieno harrastus.
Puhelun perusteella menin Wikipediaan ja löysin Viljakaisen omakustantajien otsakkeen alta. Toivottavasti osasin ottaa sen pois. Jos en, niin käyköön joku sen sieltä pyyhkimässä. Hayden Wulfe ei todellakaan ole omakustanne.
Niin että, jos tämä huuto kuuluu niille sinnikkäille, jotka meitä väärien otsikoiden alle sijoittelevat -kirjoja ja kustantamoa, niin menkää joku minua osaavampi korjaamaan meidät oikeaan kategoriaan.

Ja tutustukaa kirjat-sivuilla uusiin tuleviin kirjoihin, Niitä laitetaan sinne sitä myöten, kun kansia saamme valmiiksi ja napakkaa tekstiä esittelyyn olisi tarjolla (kirjailijat, älkää nukkuko!).

Ja tiedättekö mitä,jännityksellä odotan ensimmäistä kirjaeräämme Latviasta.

Eija