Tässä eräänä iltana viisi kemiläistä kirjailijaa kokoontui ja päätti perustaa epävirallisen ryhmän nimeltään Kemin prosaisti-ryhmä, minä mukana. Ensimmäinen puheenaiheemme kosketteli kirjan menekkiä. Ongelma ei ole yksin pienkustantamojen vaan isommissakin kustantamoissa tahtovat monet jäädä muutaman harvalukuisen kirjailijajoukon jalkoihin.
Siiri Magga-Miettunen kertoi kulkevansa puhumassa ja esiintymässä kouluilla, laitoksissa ja missä tahansa tilaisuudessa, jonne pyydetään. Ja minne ei pyydetä, hän saattaa itse ottaa yhteyttä. Näissä tilaisuuksissa hän on myynyt mm. Siirin kirjaa jo useita tuhansia kappaleita. Keskusteltuamme huomasimme, että jokainen meistä käyttää kaikki eteen tulevat mahdollisuudet kirjansa markkinointiin. Jos ei näin tee, ei myöskään myy.
Usein kirjailijat luulevat työn loppuvan siihen, kun he ovat pitäneet julkistamistilaisuuden. Jotkut eivät vaivaudu pitämään edes sitä. Mutta nyt vasta alkaa työ. Yhdelläkään pienkustantajalla ei ole mahdollisuutta eikä voimavaroja - ei fyysisiä eikä taloudellisia - markkinoida yhden kirjailijan kirjaa kovalla ponnella. Kirjan eteen tehdään kaikki mitä voidaan kohtuuden rajoissa, mutta lopullinen työ kirjan menekistä jää kuitenkin kirjailijan harteille. Pieni lehtimainos jossain sanomalehdessä, jonka hinta on useita satoja euroja, ei tuo lisämyyntiä sen vertaa, että kattaisi edes mainoskulut, joten kirjailijan on turha opastaa: - Miksi te ette mainosta!
Kirjailijan on jaksettava osallistua, mentävä mukaan paneeleihin, seisottava myyntipöydän takana esittelemässä niin itseään kuin kirjaansakin esim. nykyisin joka paikkakunnalla järjestettävillä messuilla yms. tilaisuuksissa. Kaikki kontaktipinnat on käytettävä hyödyksi. On käveltävä itse rohkeasti alueella julkaistavien sanomalehtien toimituksiin ja esiteltävä kirjansa kulttuuritoimittajille. On käytettävä hyväksi oman ammattialansa lehdistöä lähettämällä tietoja kirjastaan, sukulaisten ja ystävien piiriä on käytettävä puskaradiona ja uskallettava tuoda kirjaansa julki. Eräs kirjailijoistamme sanoi, että hänhän on jäävi menemään toimitukseen viemään tietoa kirjastaan. Ei missään tapauksessa! Vaikka meiltä lähteekin lehtiin tiedot kirjojen ilmestymisestä, se ei takaa sitä, onko toimittaja lukenut sähköpostia tai onko hän regaoinut siihen mitenkään. Paras vain kiltisti mennä toimitukseen itse. Kukas sen kissan hännän nostaa, ellei kissa itse?
Ottakaa osaa keskustelupalstoihin, klikkiytykää toistenne kanssa ja lukekaa sen verran toistenne kirjoja, että saatte yhteistyöllä netissä keskustelua aikaan. Uteliaisuus on hyvä keino markkinoida. Kun tarpeeksi puhutaan, niin aina löytyy ihmisiä, jotka haluavat tietää, miksi tuosta tai tästä kirjasta puhutaan.
Nyt sitten jokainen miettimään ja ideoimaan kirjan menekin lisäämistä. Miten hullua tai huvittavaa tahansa, josta saa lähtökohtia ja joka ehkä poikii uusia ajatuksia ja tapoja myydä kirjaa. Vaatimattomuus ei tässä kaunista ketään. Antaa palaa vain!
