Kuumat ilmat eivät ole innostaneet kustantajaa istumaan nenä tietokoneen ruudussa lukemassa tekstejä, joita lähes joka päivä sähköpostiin saapuu. Sen sijaan olen uppoutunut kirjoihin - kuinkas muutenkaan. Tuskalla ja vaivalla sain kahlattua läpi Alessandro Barricon pienen kirjan Sin sangre (Ilman verta), jonka kerran ostin Malagan Corte Inglesin kirjaosastolta. Kun sittemmin kävin kirjastossa löysin saman kirjan suomennettuna. No, tulihan verestettyä espanjan taitoja. Taitavasti kirjoitettu ihmissuhdetarina, joka alkaa kauhistuttavalla väkivallalla. Kirja on lukukokemuksen arvoinen.
Iltalukemistona on menossa Inger Frimanssonin dekkari. Kirjailija on minulle uusi tuttavuus. Samoin, koska luen useita kirjoja yhtä aikaa, aloitin eilen illalla Marcela Serranon kirjaa Näkemiin, pikku naiset. Alku tuntuu lupaavalta.
Kirjahyllyni pursuavat kirjoja, joita ostan alennusmyynneistä ja varsinkin markettien alepokkarikasoista. Kirjoja hamstraan myös Pelastusarmeijan hyllyistä á 1,40/kpl, ja olenkin löytänyt helmiä niin kymmeniä vuosia vanhojen kuin aivan uusienkin kirjojen muodossa. Kun vain ehtisin ne kaikki lukea!
Nykykirjailijoista suosikkejani ovat Arturo Perez-Reverte, D.W. Buffa, James Patterson, John Crisham, Tami Hoag ja monet muut vastaavan tyyppiset kirjailijat. Koskaan en varmaan lakkaa lukemasta Agatha Christietä tai Mika Waltaria, Väinö Linnan trilogiaa luen aamukahvin ääressä ja toivon mukaan pääsen joskus loppuunkin. Kirjahyllyyni kelpuutan kirjoja, joista pidän ja jotka voin lukea useaan kertaan. Huonoksi tuttavuudeksi osoittautunut lähtee divariin nopeasti.
Aiemmin ehdottelin luettavaksi myös kustantamomme kirjoja, mutta vähäinen on kiinnostus kollegoihin. Kyllä kirjastot hankkivat kirjoja, kun niitä kyselette sinnikkäästi. Ilman kyselyjähän ne eivät osaa hankkiakaan, joten kaksi kärpästä - jos sallitaan...
Aarnelle ja muillekin - odottakaa kirjoja Talvitietä pitkin, Savolaista rulettia sekä pienoisromaani Kierrätyskeskusta. Kun ovat tulleet, kysykää ihmeessä kirjastostanne. Luulenpa, ettette pety. Veijo Leinon ja Henry Ahon veijarinovellit ovat mukavaa luettavaa silloin kun kaipaa lyhyttä tekstiä. Siinä on kaksi veijaria, jotka osaavat asettaa sanansa niin, että nauruhermot ovat joskus koetuksella. Tästä meidän sopii jatkaa, joten kertokaahan hyvästä/hyvistä kirjoista tai sykähdyttävästä lukukokemuksesta.
Odotellen,
Eija
