Tammikuu on ehtinyt puoleen väliin. Aika joulusta tähän hetkeen on ollut työtä vuorotta. Jostain kumman syystä olen tilitellyt muutaman euron kirjailijapalkkiota, vaikka sopimuksessa lukee, että vasta kun kertymä on n. 50 euroa. Vaikka minulla on hieno palkanlaskentaohjelma, vaatii työ kuitenkin sen, että tarkistan kirjatilin. Vertaan laskutusohjelmamme tuottamaan informaatioon sekä Kustannustaidon raportteihin. Ajatta ei mitään tee. Ja kun tarkistat 58 kappaletta tilityksiä, jotta ne olisivat oikein, ennen kuin ne päästää käsistään ja lähettää verottajalle, on siinä kulunut rutkasti aikaa. Niinpä - nyt tästä alkaen ryhdyn noudattaamaan useimpien muiden käyttämää tilitysrajaa. Älkää huolehtiko, kyllä ne rahat sieltä joskus tulevat. Itse sain esimerkiksi tilityksiä eräältä kustantajalta vuosilta 2009, 2010 ja 2011, kun kertymä oli ylittänyt 70 euron rajan. (Kirjat on kirjoitettu vuonna viis.) Näköjään sitten vanhojakin kirjojani on joku kappale vielä myyty. Ja mikäs sen mukavampaa.
Kun toiset ovat pidelleet joululomia ja pekkasia, minä olen tehnyt töitä niin, että selkänahka on karrella. Siksi hyvät ystävät, pakenen jälleen pariksi viikoksi ennen kevään suurta sesonkia, Espanjaan (21.1 -8.2). Vastailen posteihin, kunhan ennätän ja ehdin nettibaariin. Sanovat, että on ollut kuivaa ja maanviljelijät ovat hädissään. Sateita toivotaan kovasti, mutta minä toivon, että ne sateet tulisivat yöllä ja saisin ulkoilla ja lenkkeillä sydämeni kyllyydestä koko tuon ajan.
Sain käsiini kirjan nimeltä Kustantajan käsikirja. Lukea en sitä vielä ole ehtinyt, mutta hieman selailla tietysti. Kirja avautui somasti kohdasta Kustannuspäätös; 33 väitettä kustantamisesta (Harri Haanpää). Kustantajaa hän vertaa portinvartijaan, joka joko hyväksyy tai hylkää asiakkaan. Hän kirjoittaa, että meillä julkaistaan liikaa kirjoja, mitäänsanomattomia, laiskasti ajateltuja, kenellekään kelpaamattomia, joilla ei ole mitään annettavaa muille kuin niiden kirjoittajille, heidän egoilleen, kirjoja jotka ovat romaanin oloisia tai runokokoelman näköisiä, mutta jätettä jo syntyessään.
Haanpää sanoo myös, että kustannuspäätöksiä ei pidä tehdä kadulla sattumalta kohdatessa, dullassa, fyllassa, muistotilaisuuksissa, pulla suussa, tilaisuuksissa joissa menee muisti. Tekstin pitää ratkaista, ei tekstin ympäri- ynnä pyörryksiinpuhumisen taito. (Allekirjoitan tämän varoituksen, sillä näitä puhujia ja kerjääjiä riittää ja ovat valitettavan usein jonkinlaisiksi tutuiksi itsensä luokittelevia: minulla on kuule hieno kirja, edellistä, jonka itse kustansin olen myynyt viisikymmentä, että etkö sinä vuorostasi, ettei minun tarvitse kaikkea hommaa hoitaa? Ja sitten katsotaan niin hellyttävästi silmiin, että...)
Haanpää jatkaa, että kustantajan osa on hylkääjän osa. Hänen osansa on murskata ihmisten haaveet.Hän on oikeassa. Kaikkea ei tehdä, vaikka tahtoisi ja on pakko sanoa ei kiitos.
Aleksi Siltala taas antaa lukijalle ohjeen, ettei pidä arvioida vain tarjottua käsikirjoitusta, vaan myös kirjailijaa. Millainen hän on, onko hän yhteistyökykyinen ja kuinka vakavasti hän suhtautuu työhönsä.
Hyviä neuvoja näyttää tuo kirja olevan täynnä, kunhan vain muistaisi päätöksiä tehdessään jotkutkaan niistä. Painostusta olen kokenut, ja virheitä, joita alun alken tein, en tee enää. Hylätty kirja ei välttämättä ole sen huonompi kuin hyväksyttykään, mutta kenties se ei sovi meille, tai esim. kuluvan sesongin ohjelma on jo täysi, kenties vaistoan jotain vaatimuksia taustalla, joita en kykene tulevaisuudessa täyttämään ja toivon hylkäämisen johtavan kirjoittajan jonkin toisen, hänelle sopivamman kustantajan luo.
Mutta aika usein ainoa työkaluni on se, että kirja imaisee minut ensimmäisiltä sivuilta mukaansa, jonka haluan lukea loppuun saakka pitkästymättä. Kun näin tapahtuu, en pyörittele päätöstäni sen enempää vaan soitan kirjailijalle keskustellakseni hänen kanssaan sopimuksesta.
Kirjallinen keväämme on pyörähtänyt käyntiin ja syksyä rakennetaan kovaa vauhtia. Suurin osa syksyn kirjoista onkin jo valittu ja sen jälkeen on mietinnässä jo seuraava kevät. Se mitä se tuo tullessaan, on kysymysmerkki. Olkaamme avomia ja uteliaita.
Ehkäpä nyt on aika lähteä hiihtolenkille, on niin valkeaa ja kaunista.
Hyviä hiihtokelejä jokaiselle!
