lauantai 12. toukokuuta 2012
PELASTETAAN MAAILMAA
JA MAAILMA PELASTUU...
Avasin tv:n kanavalta, jossa esitettiin ohjelmaa merissä vellovasta muovisaasteesta. Merivirtojen muovaamat hornankattilat kiehuivat pienen pientä muovisilppua, joka näytti samalta kuin lasipallon sisus, joka "pyryttää", kun sitä ravistellaan. Tämä jäte tosin oli kaiken kirjavaa, joka joutui lintujen ja merielävien sisuksiin. Eläinten lisääntyminen häiriintyi, jotkut kuolivat, kun suolisto tukkeutui. Ohjelmaa katsoessa tuli surullinen olo. Näinkö vähän ihmiset välittävät ympäristöstään?
Olen kaupan jonossa ja lapan viilipurkkeja hihnalle.
- Pannaanko viilit pussiin? kysyy ystävällinen nainen kassan takaa.
- Ei panna, vastaan kuten aina. - Säästetään maailma ainakin siltä muovisaasteelta tai siihen kulutetulta energialta.
- Mitä nyt yksi pussi, sanoo joku. Ravistan päätäni. Ei, se ei ole vain yksi pussi, se on pussi toisensa jälkeen, kymmeniä, satoja päivässä - yhdessä kaupassa. Ja tätä ylipakkaamista harrastavat kaikki kaupat. Odotan, milloin joku kauppa uskaltaa lähteä pienentämään hiili- ja saastutusjalanjälkeään ja selittää ystävällisesti asiakkaille, miksi muoviin pakattuja viilejä ja jogurtteja ei enää pakata muoviin, joka sitten taas pannaan useimmiten muoviseen isompaan kassiin. Markettien ekoteko olisi kieltää pakattujen purkkien uudelleen pakkaaminen. Saman asian ajaa, kun asiakkaat eivät sitä pyytäisi tai eivät hyväksyisi lisäpakkausta.
Minä säästin siis vaivaisen pienen muovipussin, mutta jälkeeni tulleelle asiakkaalle jogurtit, jotka on kertaalleen pakattu muoviin, kelpasi vielä toinenkin muovikääre. Näinhän usea ajattelee - mitä yhdestä muovipussista. Mutta voima syntyy siitä, että me kaikki ajattelemme, ettemme halua tuhota elinympäristöämme ja vielä lapsenlapsenlapsemmekin voivat elää ja nauttia luonnosta. Siis yhdelläkin on merkitys, näin minä uskon. Ekotekona kannattaa harrastaa kauppakassia, kierrättää ja jättämällä tarpeeton ostamatta.
Koska olen laiska, en jaksa olla täysipäiväinen ekoihminen, enkä syyllistä itseäni siitä. Mutta ne teot, mitkä ovat helppoja vaikkapa vain tällaisella pienellä valinnalla - ota tai jätä, sellaiset sujuvat meiltä kaikilta ja antavat tulevaisuudelle sen metsiemme pihkantuoksun, meren suolaisen tuulahduksen, niittyjen raikkauden, joka jää jälkipolvillekin nautittavaksi. Sellaisen maailman tahtoisin lapsenlapsilleni jättää perinnöksi, en öljylauttoja ja muovisaasteita meressä, en kaivosten raiskaamaa luontoa ja eläimiä, ihmishenkien menetystä toisten ahneuden vuoksi. Siksi minä en halua viilejäni muovipussiin, enkä ruokiani kymmeniin kääreisiin.
EIJA
Kirjoittelen silloin tällöin kolumneja paikallislehteemme ja ikuisena maailmanparantajana (sanoo mieheni) en voi olla toisinaan ottamatta kantaa pieniin, toista mitättömiltä tuntuviinkin asioihin.
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Kevättä ja kummituksia
Etelässä lienee lumet kadonneet, mutta meillä sitä vielä riittää. Kasat ovat korkeita ja epäilen, ehtivätkö kovinkaan paljon kuihtua vappuun mennessä, vaikka kuinka aurinko helottaisi. No, välikö sillä, koska valoa meillä riittää kohta läpi vuorokauden ja se jos mikä helpottaa pimeydessä nääntynyttä ihmispoloa.
Sain vihdoin oman kirjani Kielletyt huoneet kansien väliin. Sellainen väliaikatyö tai täytetyö, mikä lie. Kun aina pitää jotain kirjoittaa. Kirjan anti on hieman toisenlaista kuin mihin lukijani ovat tottuneet, ja jännityksellä odotan, millaisen vastaanoton kummitustarina saa. Dekkareilla on oma varmaan vakiintunutkin lukijakuntansa ja niille osaa jotenkin povata myyntiluvut, mutta tästäpä ei sitten tiedä. Jännityksellä jään odottamaan.
Kirja lähti liikkeelle ihan erään lukijan tokaisusta paikallisessa marketissa, kun hän oli kyllästynyt lukuisiin ruumiisiin, joita olen kovasti koettanut vähentää, jotta ei liian raa'aksi paisuisi. Vaikka minusta tuntuu, että todellisuus on vielä paljon raaempi kuin muutamat murhat kirjani sivuilla.
Kun tätä kummitustarinaa aamuhämärissä ja illan pimeydessä kirjoittelin ja olin vaipunut sen tekstiin miettien, miten saisin kaikki kauhut aseteltua sivuille, mitä mielessäni pyöri, olin monta kertaa itse sydän kurkussa, kun hiljaisessa talossa kolahti ja ääni, joka ei taloon kuulunut, yllätti minut. No, ainakin tunne, josta halusin kirjoittaa, oli minussa ja toivoin vimmatusti saavani myös sen paperille, mutta se onkin jo eri asia sitten. Tuntuu kuin nuo kummituskohtaukset olisivat menettäneet tehonsa tai sitten en niitä vain osannut sinne kuvailla. Mutta ehkä se on siinä, kun olen niin moneen kertaan ne itse sieltä lukenut. Siksipä toivon, että se jännitys, salaisuuden kahinat, menneiden vuosikymmenten kaiut, tyhjät ja pölyiset huoneet, lukitut ovet ja oudot sanat toisivat kuitenkin lukijalle sen kokemuksen, jonka heille olen halunnut välittää.
Kirjani puitteissa menen Ylen paikalliseen kulttuuripersoonavieraaksi maanantaina puoli kymmeneltä suoraan lähetykseen. Nauhoitettuna olisi mukavampi olo, jos lipsahduksia sattuu, ne saisi pois.
Tässä vinkki muille (ujoille) kirjailijoille; viekää kirjanne paikallisiin toimituksiin, niin lehtiin kuin radioonkin. Minä olen julkaissut 10 vuotta ja olen oppinut sen, että minua ei haeta kotoa. Minun pitää itse muistuttaa olemassaolostani. Joku kirjoittaa joskus isomman jutun, joskus pelkän kirja-arvostelun, mutta yhtä kaikki, lähiseudun lukijat tietävät, että taas löytyy uusi teos.
Eilen postiluukusta tipahti erään pörssinoteeratun kirjapainon vuosikertomus. Urhoollisesti se ilmoitti minun saavan muutaman kymmenen senttiä osinkoja osaketta kohti. Luen huolestuneena toimitusjohtajan katsausta, joka kertoo, että kirjapainoala ei ole kehittynyt parhaalla mahdollisella tavalla, koska alalla on ylikapasiteettia, joka on johtanut melkoiseen hintakilpailuun. Osakkeenomistajalle se on huono uutinen, mutta varsinkin pienelle kustantamolle paljon valoisampi, koska hinnat pysyvät kurissa. Painohintaa ei tarvitse nostaa kuin 50 senttiä, niin se kertautuu lopullisessa kirjan hinnassa kolminkertaiseksi, jotta tuo 50 senttiä tulisi katetuksi.
Nyt, koska meillä vielä lunta riittää, lähden sivakoimaan, katselemaan heräävää metsää ja tyhjentämään päänuppia.
Aurinkoista kevättä myös teille.
Eija
Sain vihdoin oman kirjani Kielletyt huoneet kansien väliin. Sellainen väliaikatyö tai täytetyö, mikä lie. Kun aina pitää jotain kirjoittaa. Kirjan anti on hieman toisenlaista kuin mihin lukijani ovat tottuneet, ja jännityksellä odotan, millaisen vastaanoton kummitustarina saa. Dekkareilla on oma varmaan vakiintunutkin lukijakuntansa ja niille osaa jotenkin povata myyntiluvut, mutta tästäpä ei sitten tiedä. Jännityksellä jään odottamaan.
Kirja lähti liikkeelle ihan erään lukijan tokaisusta paikallisessa marketissa, kun hän oli kyllästynyt lukuisiin ruumiisiin, joita olen kovasti koettanut vähentää, jotta ei liian raa'aksi paisuisi. Vaikka minusta tuntuu, että todellisuus on vielä paljon raaempi kuin muutamat murhat kirjani sivuilla.
Kun tätä kummitustarinaa aamuhämärissä ja illan pimeydessä kirjoittelin ja olin vaipunut sen tekstiin miettien, miten saisin kaikki kauhut aseteltua sivuille, mitä mielessäni pyöri, olin monta kertaa itse sydän kurkussa, kun hiljaisessa talossa kolahti ja ääni, joka ei taloon kuulunut, yllätti minut. No, ainakin tunne, josta halusin kirjoittaa, oli minussa ja toivoin vimmatusti saavani myös sen paperille, mutta se onkin jo eri asia sitten. Tuntuu kuin nuo kummituskohtaukset olisivat menettäneet tehonsa tai sitten en niitä vain osannut sinne kuvailla. Mutta ehkä se on siinä, kun olen niin moneen kertaan ne itse sieltä lukenut. Siksipä toivon, että se jännitys, salaisuuden kahinat, menneiden vuosikymmenten kaiut, tyhjät ja pölyiset huoneet, lukitut ovet ja oudot sanat toisivat kuitenkin lukijalle sen kokemuksen, jonka heille olen halunnut välittää.
Kirjani puitteissa menen Ylen paikalliseen kulttuuripersoonavieraaksi maanantaina puoli kymmeneltä suoraan lähetykseen. Nauhoitettuna olisi mukavampi olo, jos lipsahduksia sattuu, ne saisi pois.
Tässä vinkki muille (ujoille) kirjailijoille; viekää kirjanne paikallisiin toimituksiin, niin lehtiin kuin radioonkin. Minä olen julkaissut 10 vuotta ja olen oppinut sen, että minua ei haeta kotoa. Minun pitää itse muistuttaa olemassaolostani. Joku kirjoittaa joskus isomman jutun, joskus pelkän kirja-arvostelun, mutta yhtä kaikki, lähiseudun lukijat tietävät, että taas löytyy uusi teos.
Eilen postiluukusta tipahti erään pörssinoteeratun kirjapainon vuosikertomus. Urhoollisesti se ilmoitti minun saavan muutaman kymmenen senttiä osinkoja osaketta kohti. Luen huolestuneena toimitusjohtajan katsausta, joka kertoo, että kirjapainoala ei ole kehittynyt parhaalla mahdollisella tavalla, koska alalla on ylikapasiteettia, joka on johtanut melkoiseen hintakilpailuun. Osakkeenomistajalle se on huono uutinen, mutta varsinkin pienelle kustantamolle paljon valoisampi, koska hinnat pysyvät kurissa. Painohintaa ei tarvitse nostaa kuin 50 senttiä, niin se kertautuu lopullisessa kirjan hinnassa kolminkertaiseksi, jotta tuo 50 senttiä tulisi katetuksi.
Nyt, koska meillä vielä lunta riittää, lähden sivakoimaan, katselemaan heräävää metsää ja tyhjentämään päänuppia.
Aurinkoista kevättä myös teille.
Eija
lauantai 17. maaliskuuta 2012
Kevättä odotellessa
Talvi on taittumassa kevääseen täällä pohjoisessakin. Lunta tosin on niin paljon, että lieneekö sulanut edes juhannuksena. Muutaman kerran olen ehtinyt hiihtämäänkin jälleen niin hektiseksi muuttuneen työn lomassa. Koska elämässä tuntuu olevan vain kirjat; tekstien lukeminen, oikoluku, monenmoiset pikkuasiat, jotka vievät aikaa yllättävän paljon, niin juuri nyt on alkanut vahvasti maistua puulta. Mitäänsanomattomia käsikirjoituksia, joiden kirjoittajat hoputtavat ja kyselevät; jokainen tahtoo olla kirjailija. Syksyä kohti kun elämme, niin kaikille kerrottakoon, että syksyyn on valittu kaikki kirjat ja niitä joita nyt lueskelen, tulevat saamaan kannet keväällä 2013 tai ei ollenkaan. Syksyn kirjoja on vähemmän kuin nyt keväällä, talven 2013 kirjoja tulee olemaan edelleen vähemmän kuin syksyllä. En voi elää elämääni pelkästään nenä ruudussa, en voi enkä halua.
Luin eilen Timo Tulisalon mietteitä kirjan markkinoinnista. Hän toteaa, että kirjojen kanssa puuhaavilla ihmisillä on jonkinlainen intohimoinen suhde kirjoihin ja he katsovat usein ruusunpunaisten silmälasien läpi kirjan myyntimenestystä, kun siinä pitäsi pitää pää kylmänä ja valita ehdottomasti myös kaupallisuutta ajatellen nuo julkistettavat opukset. Minäkin olen tehnyt näitä virheitä ja se on yksi seikka, joka uuvuttaa. Koeta tunkea sellaista markkinoille, jolla ei sitten kuitenkaan ole lukijakuntaa ja kirjailija jää kotiin ihmettelemään, miksi mitään ei tapahdu. Joskus, kun kirja on valmis, kaduttaa, että miksi tuon otin ohjelmaan, kun vaihtoehtoja olisi ollut ja aktiivisia ihmisiä niiden takana.
Tulisalo toteaa, että kirjailija tahtoisi nähdä laajalti teostaan esillä mediassa, mainoksissa kuin kirjakaupoissakin. Tästähän on mahdoton puhua pienkustantamon näkökulmasta.Satasen mainoksella ei ole vaikustusta mihinkään. Oman paikkakunnan kirjakauppa yleensä ottaa yhden kirjan hyllyyn ja kun se ostetaan, tilaa toisen, jos joku sattuu sitä kysymään. Hänen mukaansa kirjailijan sitouttaminen markkinointiin on yksi menestystekijä. Kirjailija tuntee lukijansa. Hän on avainasemassa tässäkin. Tulevaan kirjaansa kannattaa kirjailijan viitatata esiintyessään erilaisilla foorumeilla tai tapahtumissa
Samaa, jota itse olen toitottanut jatkuvasti kirjailijoille, sanoo myös Tulisalo: kirjan takakannen teksti on ratkaisevassa asemassa käytännön myyntielämässä. Etukansi herättää huomion, jolloin se otetaan käteen, mutta takakansi on se, joka myy. Tässä tuli ihan äsken oiva esimerkki romaanista, jonka ilmoitin kirjastovälitykselle. "Onko tämä jokin uskonnollinen kirja vai elämäntaidonopas? Kenelle tämä on tarkoitettu?" olivat kysymykset. Tekstin oli tehnyt kirjailija, kuten meillä aina, sillä heillä on mielessään kirjansa pienimmätkin nyanssit ja voivat tekstin tiivistää koukuttavaksi ja lukemista innostavaksi. Minä muutin sen tekstin kirjastovälitykselle. Kirja kertoo väestön liikakasvusta, tämä kirja sijoittuu Lontooseen. Päättävät elimet toteavat, että ruoka ei riitä, palveluja ei pystytä tuottamaan, asuntoja ei ole, tilanne on sietämtön. Silloin tehdään päätös, että kaikki 58- vuotiaat joutuvat luopumaan elämästään, jotta nuoremmille on tilaa. Ihmiset piiloutuvat ja pakenevat, on väkivaltaa ja pelkoa. Kirja on todella HYVÄ, mutta nyt tuo teksti, joka ehti levitä tukkujen kautta nettikirjakaupoihin yms. saattaa olla ongelma.Eli kyse on äärimmäisen jännittävästä kirjasta, mutta tekstin perusteella sisäänostaja oli mieltänyt kirjan elämäntaidon oppaaksi.
Tästä siis opimme, että lyhyt napakka teksti takakanteen, mutta sellainen, että se koukuttaa lukijaa sen verran, että se johdattaa joko osto- tai lainauspäätökseen.
Tulisalo toteaa, että kirjan mainontaa on tutkittu ja sen vaikutus on yleensä välillinen. Kuluttajat mainitsevat ostopäätöksen syntyneen lehtijutun, luennon, muun esiintymisen tai kirjakauppakäynnin perusteella. Mainonnan avulla ei saada aikaan suurta kysyntää. Jotakin mielenkiintoa herättävää on oltava olemassa jo aikaisemmin, mitä se jokin kirjassa sitten onkaan. Eli tässäkin korostuu kirjailijan oma rooli aktiivina esiintyjänä/osanottajana ainakin oman paikkakuntansa tapahtumissa.
Ja nyt ei kun lumiukkoja tekemään! Laitetaan sen musta suu hymyilemään.
Eija
Luin eilen Timo Tulisalon mietteitä kirjan markkinoinnista. Hän toteaa, että kirjojen kanssa puuhaavilla ihmisillä on jonkinlainen intohimoinen suhde kirjoihin ja he katsovat usein ruusunpunaisten silmälasien läpi kirjan myyntimenestystä, kun siinä pitäsi pitää pää kylmänä ja valita ehdottomasti myös kaupallisuutta ajatellen nuo julkistettavat opukset. Minäkin olen tehnyt näitä virheitä ja se on yksi seikka, joka uuvuttaa. Koeta tunkea sellaista markkinoille, jolla ei sitten kuitenkaan ole lukijakuntaa ja kirjailija jää kotiin ihmettelemään, miksi mitään ei tapahdu. Joskus, kun kirja on valmis, kaduttaa, että miksi tuon otin ohjelmaan, kun vaihtoehtoja olisi ollut ja aktiivisia ihmisiä niiden takana.
Tulisalo toteaa, että kirjailija tahtoisi nähdä laajalti teostaan esillä mediassa, mainoksissa kuin kirjakaupoissakin. Tästähän on mahdoton puhua pienkustantamon näkökulmasta.Satasen mainoksella ei ole vaikustusta mihinkään. Oman paikkakunnan kirjakauppa yleensä ottaa yhden kirjan hyllyyn ja kun se ostetaan, tilaa toisen, jos joku sattuu sitä kysymään. Hänen mukaansa kirjailijan sitouttaminen markkinointiin on yksi menestystekijä. Kirjailija tuntee lukijansa. Hän on avainasemassa tässäkin. Tulevaan kirjaansa kannattaa kirjailijan viitatata esiintyessään erilaisilla foorumeilla tai tapahtumissa
Samaa, jota itse olen toitottanut jatkuvasti kirjailijoille, sanoo myös Tulisalo: kirjan takakannen teksti on ratkaisevassa asemassa käytännön myyntielämässä. Etukansi herättää huomion, jolloin se otetaan käteen, mutta takakansi on se, joka myy. Tässä tuli ihan äsken oiva esimerkki romaanista, jonka ilmoitin kirjastovälitykselle. "Onko tämä jokin uskonnollinen kirja vai elämäntaidonopas? Kenelle tämä on tarkoitettu?" olivat kysymykset. Tekstin oli tehnyt kirjailija, kuten meillä aina, sillä heillä on mielessään kirjansa pienimmätkin nyanssit ja voivat tekstin tiivistää koukuttavaksi ja lukemista innostavaksi. Minä muutin sen tekstin kirjastovälitykselle. Kirja kertoo väestön liikakasvusta, tämä kirja sijoittuu Lontooseen. Päättävät elimet toteavat, että ruoka ei riitä, palveluja ei pystytä tuottamaan, asuntoja ei ole, tilanne on sietämtön. Silloin tehdään päätös, että kaikki 58- vuotiaat joutuvat luopumaan elämästään, jotta nuoremmille on tilaa. Ihmiset piiloutuvat ja pakenevat, on väkivaltaa ja pelkoa. Kirja on todella HYVÄ, mutta nyt tuo teksti, joka ehti levitä tukkujen kautta nettikirjakaupoihin yms. saattaa olla ongelma.Eli kyse on äärimmäisen jännittävästä kirjasta, mutta tekstin perusteella sisäänostaja oli mieltänyt kirjan elämäntaidon oppaaksi.
Tästä siis opimme, että lyhyt napakka teksti takakanteen, mutta sellainen, että se koukuttaa lukijaa sen verran, että se johdattaa joko osto- tai lainauspäätökseen.
Tulisalo toteaa, että kirjan mainontaa on tutkittu ja sen vaikutus on yleensä välillinen. Kuluttajat mainitsevat ostopäätöksen syntyneen lehtijutun, luennon, muun esiintymisen tai kirjakauppakäynnin perusteella. Mainonnan avulla ei saada aikaan suurta kysyntää. Jotakin mielenkiintoa herättävää on oltava olemassa jo aikaisemmin, mitä se jokin kirjassa sitten onkaan. Eli tässäkin korostuu kirjailijan oma rooli aktiivina esiintyjänä/osanottajana ainakin oman paikkakuntansa tapahtumissa.
Ja nyt ei kun lumiukkoja tekemään! Laitetaan sen musta suu hymyilemään.
Eija
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)